Eläinkommunikoija Nancy Windheart kertoo pitkässä postauksessaan, miten vanhan kissan matka eteni henkeen — ja takaisin maan päälle, uudessa uljaassa kehossa 1.8.2023.
Kun rakas kissani Louie jätti kehonsa 7. tammikuuta 2023 (Louie of the Light), tiesin surussanikin, että yhteinen matkamme ei ollut ohi.
Louie piti yhteyttä minuun päivinä ja viikkoina kuolemansa jälkeen, jakaen syvän viisautensa, näkemyksensä elämästä, kuolemasta, henkimaailmasta ja tapahtumista täällä Maaplaneetalla.
Koska Louie oli niin henkinen adepti, mestariopettaja, minulle ja monelle muulle ihmiselle, joiden elämää hän oli koskettanut, odotin hänen pysyvän henkimaailmassa opettajana ja oppaana minulle ja muille, aivan kuten kissani Freddie, joka kuoli lähes kaksi vuosikymmentä sitten, on tehnyt. Louiella ja Freddiellä on vahva yhteys, ja Louien kuoltua tunsin usein heidän kahden olevan yhdessä lähelläni.
Louien kuoleman jälkeisestä päivästä lähtien, joka oli, kuten hän kuvaili, ”lyhyt kiitorata, kova pysähdys”, aloin pitää päiväkirjaa, johon kirjoitin viestintäämme toistensa kanssa ja johon vuodatin suruni siitä, että Louie oli poissa fyysisestä olomuodostaan. Nimitin sitä nimellä ”The Louie Chronicles”.
Louien poismeno oli väistämätön pitkän ja hyvin eletyn elämän jälkeen. Lopulta hänen ruumiinsa ei yksinkertaisesti voinut jatkaa. Kun hän kuoli, vaikka hän ymmärsi ja suostui eutanasiaan, hän oli totta puhuen hieman kiukkuinen kaikesta. Tämä johtui osittain hänen fyysisestä epämukavuudestaan ja osittain siitä, että hän rakasti elämäänsä, rakasti kehoaan, rakasti yhteyttään Maahan, minuun ja työtään eläinviestien parissa ja reiki-opiskelijoiden kanssa kaikkialla maailmassa. Hän olisi jäänyt paljon pidemmäksi aikaa, jos olisi voinut, mutta hän ymmärsi, että ruumis oli valmis. Hän ei voinut jäädä siihen.
Louie puhui aina sujuvasti henkimaailmoissa ja opetti minulle niin paljon vuosien aikana, jotka hän asui kanssani. Joten en ollut yllättynyt siitä, että kun hän lähti, hänellä ei ollut ”siirtymää”. Hän vain jatkoi samalla tavalla kuin kehossaan, mutta ilman sitä. Hän pysyi täydessä kommunikoinnissa kanssani ja jatkoi henkistä ja energeettistä työtään ilman ainuttakaan tyhjäkäyntiä. Hän ilmestyi ystävien ja työtovereiden kanssa, hän kommunikoi planeetan tilasta ja kosmoksen energioista, ja hän lähestyi minua lohduttaakseen minua surussani.
Ja oi, kuinka ikävöin häntä. Vietin pitkiä talvi-iltapäiviä istuen auringonpaisteessa lähellä hänen hautaansa hänen suosikki piñon-puunsa alla, puhuen hänelle, itkien ja kaivaten häntä. Hän oli ollut kanssani lähes 20 vuotta, ja elämä ilman häntä kehossaan oli valtava muutos.
Louien henkinen läsnäolo oli vahvaa ja käsinkosketeltavaa. Hän ilmoitti minulle, että hänen lähtönsä oli päätös monella eri tasolla, sekä henkilökohtainen meille molemmille, että laajemmilla, kollektiivisilla/planetaarisilla tasoilla, ja että uusi alku tulee pian.
Kun katson taaksepäin ja luen hänen viestintäänsä minulle tänä aikana, näen nyt sen, mitä en nähnyt silloin: Louie ei ollut aivan ”valmis”. Hän oli saanut päätökseen luvun maapallon elämästään ja elämästään minun kanssani, mutta hänen sielunsa matkan ja yhteisen elämämme kirjan kirjoittaminen jatkui.
En silloin tiennyt, mitä oli tulossa.
Täydenkuun visiot
Louie rakasti täysikuuta koko elämänsä ajan kanssani. Nuorempana hän halusi pysyä ulkona kaikkina vuodenaikoina täyden kuun iltoina. Vanhempina vuosinaan hän suostui tulemaan sisätiloihin, ainakin talvella, mutta hän ei todellakaan ollut koskaan kovin onnellinen siitä.
Ymmärsin, että Louielle täysikuu oli energeettisesti voimakas, ja suuri osa hänen energeettisestä työstään Maan kanssa suoritettiin tänä aikana. Kuten olen aiemmin sanonut, minusta tuntui usein, että ymmärsin vain osittain, mitä Louie puuhasi tällä syvemmällä energeettisellä tasolla. Tehtäväni oli pitää hänet turvassa, ruokittuina, lämpimänä, hoivattuna ja kuunnella ja oppia kaikesta, mitä hän halusi jakaa kanssani henkisestä työstään ja ymmärryksestään.
Louien viimeinen yö maan päällä oli tammikuun täysikuun yö, ja hän kuoli seuraavana aamuna.
Helmikuussa, ensimmäinen täysikuu hänen kuolemansa jälkeen, Louie kutsui minua ulos ja pyysi minua istumaan hänen kanssaan, katsomaan miten kuu nousee vuorten yli. Tunsin muutoksen hänen energiassaan ja viestinnässään. Hän ilmoitti olevansa syvästi mukana energeettisessä parantavassa työssä Maan kanssa yhteistyössä monien olentojen kanssa kosmoksen kautta. Hän pyysi minua jatkamaan näitä täysikuun kokouksia säännöllisen viestintämme lisäksi.
Hän päästää yhä enempi irti maallisesta muodostaan ja kokemuksistaan, laajentui yhä enemmän henkimaailmaan, kommunikoi minulle työstään monilla aloilla, jatkuvasta henkisestä yhteydestämme, sekä valmistumisesta ja uusista alkuista. Ajattelin, että tämä oli ”uusi” todellisuutemme, suhteemme uusi ilmaisu: Louie henkimaailmassa, suurena, laajentuneena, vapaana, ja minä maan päällä, ruumiillistuneena ihmismuodossani.
Ajattelin niin. Louiella oli kuitenkin eri suunnitelma.
Juuri ennen seuraavaa täysikuuta maaliskuussa huomasin olevani ’odotushuoneessa’ yksin. Ajattelin: ”Hienoa, meditoin vain hetken, kunnes on minun vuoroni.”
Välittömästi, siirryttyäni meditaatioon, Freddie ja Louie tulivat yhdessä paikalle. Freddie, kuten melkein aina, tuntui vierelläni, ohjaajana, tukena, voiman pilarina; Louie toisella puolella, läsnä, selkeä, viisas, suora.
Mitä seuraavaksi tapahtui, melkein kaatoi minut tuoliltani.
Louie kertoi minulle suoraan ja selkeästi:
”Olen tulossa takaisin. Synnyn keväällä. Saat minut kesäkuuhun mennessä.”
Se oli vahvaa, yksinkertaista ja ei-hölynpöly tekstiä, allekirjoitus: Louie. Purskahdin itkuun.
En olisi voinut olla yllättyneempi, olin innoissani, innoissani… Se ei ollut sitä, mitä olin odottanut. Ja tiesin, että se oli totuus ja että elämäni oli muuttumassa maagisella, odottamattomalla tavalla.
Ajatukseni siirtyivät välittömästi käytännön, fyysisen maailman todellisuuteen. ”Louie”, sanoin, ”en jaksa enempää uros-uros kissakonflikteja Milon kanssa, kuten meillä oli kaikkina näinä vuosina. Selvisimme siitä, mutta se oli vaikeaa. Se vaati paljon minulta ja meiltä kaikilta.”
Kuulin välittömästi: ”Tulen naispuoliseksi, se on minulle helppo homma. Löydän oikean tilanteen. Ole kärsivällinen ja odota.”
Kysyin: ”Millä nimellä haluaisit minun kutsuvan sinua?”
Louie vastasi:
”Voit kutsua minua Luluksi.” Lou-Lou oli aina lempinimeni Louielle. Nauroin.
Päivän edetessä Louien viestintä jatkui.
”Minulla on enemmän tekemistä kanssasi. Rakastan olla elossa ja sitä, että minulla on keho. Suuri osa hengestäni pysyy ulkopuolella ja laajenee, mutta haluan olla ankkuroitu muotoon.
Kanssasi.
Kanssasi.
Kanssasi.”
Sydämeni räjähti auki.
Kehon löytäminen
Muutamaa päivää myöhemmin, 10. maaliskuuta, varhain aamulla, kun olin juuri heräämässä, Louie ilmaantui taas.
”Olen löytänyt yhden”, hän sanoi. Ymmärsin, että hän tarkoitti emokissaa.
Ja muutaman tunnin kuluttua
”Olen sisällä.”
”Synnyn seuraavan täysikuun aikaan, lähellä kotia, 4 viikon kuluttua.”
Kuvat tabbysta ja mustasta kissasta alkoivat muotoontua mielessäni.
Lisätietoa tuli pian tämän jälkeen:
”Kissa-äiti on nuori, kulkuri tai puoliksi villi, löytää tiensä eläinlääkäriin asiakkaan luota, joka pitää hänestä hyvää huolta. Henkilö pitää hänet ja yrittää löytää koteja kissanpennuille. Hän tulee niin myöhäisessä raskauden vaiheessa, että häntä ei steriloida ennen pentujen syntymää.”
Joten lähetin viestin ihanalle eläinlääkärilleni, joka oli hoitanut ja tuntenut Louieta niin monta vuotta. Pidin asian yksinkertaisena: ”Ajattelen lisätä perheeseeni naaraspennun. Jos kuulet jostain, kerrotko minulle?”
Kaksi viikkoa myöhemmin, 17. maaliskuuta, toinen viesti Louielta: ”Kaksi viikkoa. Tiedät jotain kahden viikon kuluttua.”
Muutamaa päivää myöhemmin: ”Vietän enemmän aikaa ”sisällä” yhdistäen energiani/henkeni/sieluni tähän fyysiseen muotoon. En voi pysyä täysin ”sisällä” vielä; se on minulle melko rajallista ja rajoittavaa.”
29. maaliskuuta 2023, kaksi ja puoli viikkoa Louien ”kahden viikon” viestin jälkeen. Olen kärsimätön. Kaipaan Louieta niin paljon. Istun hänen hautansa vieressä. En tunne häntä ”ulkopuolella” ollenkaan. Tunnen hänet vedettynä sisään, tiheänä, tummana. En näe mitään, vain pienen, tiivistyneen energian tunnetta. Hän sanoo: ”Vedän energiani maatasolle.”
Kysyn: ”Louie, onko tämä todella totta, vai minä vain kaipaan sinua niin kovasti?”
Louie sanoi: ”Odota vain. Kuten muutkin. Odota vain. Pian kuulet jotain. Se tulee olemaan juuri niin kuin sanoin. Ole vain kärsivällinen.”
Muutamaa tuntia myöhemmin puhelimeeni tulee eläinlääkärin viesti: ”Minulla on potilas, jolle on tulossa pentuja jonakin päivänä, oletko kiinnostunut, jos siellä on narttu?”
Tietenkin vastasin välittömästi ”KYLLÄ!!” Ja sitten purskahdin niihin outoihin nauru-itku-kiljuminen-huuto-räkänenä-ilonkyyneleihin, joita ihminen tekee juuri tällaisina hetkinä.
Sitten alkoi varsinainen odotus.
Odotin, odotin ja odotin.
Kysyin Louielta: ”Oletko siellä?” Hän vastasi: ”Keskitän kaiken energiani sisään. Se ei ole helppoa. Olen pieni, hiljainen, hiljainen. On pimeää. Odota. Ole kärsivällinen. Pian.”
Kommunikoin Freddien kanssa. Hän vastasi: ”Kyllä, se tapahtuu. Luottamusta. Olemme tiimisi, kaksi meistä rinnakkain, yksi kummallakin puolellasi, yksi sisään, yksi ulos. Lulu on terävä, selkeä, reipas kuten aina. Hän hoitaa koirat. Ne ovat pehmeitä hänen kanssaan. Älä huoli siitä.” (Yksi syistä, miksi minulla ei ole koskaan ollut kissanpentua, on se, että olen ollut huolissani nuoren kissanpennun saamisesta afgaanikoirieni kanssa, joilla on voimakas saalistusvietti. Freddie tiesi, että olin jo ollut huolissani siitä, ja halusi rauhoittaa minua .)
Lopulta sen jälkeen, mikä tuntui ikuisuudelta, mutta itse asiassa oli vain kolmen viikon kuluttua eläinlääkärin viestistä, soitto tuli äitikissan pelastaneelta naiselta. Kaikki oli niin kuin Louie oli sanonut sen olevan. Kissamamma oli hyvin raskaana tullessaan eläinlääkäriin; he päättivät antaa hänen kantaa raskauden loppuun ja sijoittaa pennut. Pennut olivat syntyneet 6. huhtikuuta, täysikuulla. Äiti oli musta kissa; pentueessa oli yksi tabby-pentu sekä musta ja kaksi siamilaisen väristä pentua. Kissaäiti oli jäänyt loukkuun 10. maaliskuuta, sinä päivänä, kun Louie oli lähettänyt minulle viestit:
”Olen löytänyt yhden” ja ”Olen sisällä”.
Lulu kommunikoi minulle: ”Herään, muistan kuka olen, muistan sinut. Odotamme sinua ja tehtävämme jatkamista. Syntyminen vaati paljon energiaa. Keskityn fyysiseen kehoon ja äitiini. Nyt sinua odotellessa. Ankkuroin itseni täysin, kun olemme yhdessä. Olen virkistynyt ja laajentunut erittäin voimakkaasti.”
Kysyn: ”Oletko pienessä tabby-kissassa? Oletko keskittynyt tähän?”
Lulu: ”Kyllä.”
Valon Lulu
19. toukokuuta Lulu kysyy: ”Milloin tulet hakemaan minut? Haluan tulla kotiin. ”
Lulu tulee kotiin
Toukokuun 31. päivänä, 8 viikon kuluttua hänen syntymästään, tapasin Lulun, hänen pentuekaverinsa ja kasvatusäitinsä eläinlääkärissä. Lulu tuli kotiin.
Olen yhtä rentoutunut, tasaantunut ja tyytyväisempi, kuin olen ollut pitkään, pitkään aikaan. Kaikki tuntuu ”höyhenen kevyeltä”. Suuri ”Louie”-energia täyttää sydämeni, kotimme, maan.
Lulu sanoi: ”Kun kuulin äänesi, pystyin laskeutumaan täysin sisään.”
Muutamaa päivää myöhemmin, seuraavan täysikuun aikaan, ”Louie”-energia oli täyttä ja käsin kosketeltavaa Lulussa: selkeää, viisasta, pirteää, reipasta, suloista. Vaikka nuoressa kehossa, jossa kaikki on opittava ja koettava uudestaan, tunne on sama. Sydämeni tuntui eheältä ja asettuneelta.
Kuinka voin kokea vielä yhden ihmeen, vielä yhden rakkaan paluun tässä elämässä tämän maagisen prosessin kautta, jota voin todistaa, mutta en olisi voinut miljoonassa vuodessa organisoida tai ohjata itse?
Suuri Louie-energia ympäröi meitä kuin viltti, ja pikkuisen puhdas selkeys ankkuroi sen tänne.
Hän on niin hauska tyyppi. Hän on villi, itsevarma ja selkeä. Hän hoitaa koiria ja muita kissoja kuin vanha ammattilainen. Kesti jonkin aikaa ennen kuin ”kissan dynamiikka” rauhoittui, mutta nyt he ovat selkiytyneet.
Milo on ärsyyntynyt kissanpennusta, mutta hän on lempeä häntä kohtaan. Lulu ei halua muuta kuin olla Milon ystävä… Niin syvällinen parantuminen heidän kamppailunsa jälkeen edellisessä elämässä.
Oltuaan jonkin aikaa todella tyytymätön tähän kaikkeen, Marigold muutti mielensä eräänä päivän ja päätti, että oli hauskaa saada toinen nuori kissa. Lulu on löytänyt kaikki hyvät piilopaikat, joissa pysyä poissa koiran pitkistä nenistä halutessaan, mutta toisinaan hän ja Tashi viettävät pitkiä aikoja hengaillen lähellä toisiaan. He ovat nyt tunteneet toisensa kahden eri kehon kautta. Tuskin ymmärrän mitä kaikkea tapahtuu.
Olemme palanneet rutiiniimme, leikkimiseen ja iltaisin halailuun. Lulu viettää aikaa toimistossani, kun työskentelen, nukkuen tai leikkien kissapuulla. Ajoittain huomaan hänen katsovan minua silmillä, joita kutsun häen Louie-silmikseen: intensiivinen, suora tuijottaminen, yhdistyneenä syvään tietoisuuteen.
Hän on myös oma pieni itsensä. Siinä on jatkoa Louien energialle, ja myös hänen oma ”mausteensa”, hänen oma energinen suunnitelmansa. Hän rakastaa toimivaa, tervettä, nuorta kehoa, jossa on neljä jalkaa (Louie oli kolmijalka) ja täynnä hampaita. Hän rakastaa juoksemista, leikkimistä, jahtaamista ja käpertelyä kanssani hänen ehdoillaan… Toinen Louien ”jälki”-ominaisuus.
Olen kissanpentutaivaassa… Ja olen innoissani saadessani taas olla tämän kissaolennon kanssa. Hän tulee mukaan opetukseeni ja tunneilleni haluamallaan tavalla, ja kun hän on valmis ja tarpeeksi vanha, hän voi olla ulkona kissapihalla ja olla taas maanpinnan päällä.
Ympyrä jatkuu. Kehot tulevat ja menevät, mutta sielut eivät kuole. Rakkaus ei kuole. Energia, tajunta, tietoisuus ei kuole.
En tiedä kaikkea, mitä Lulu tulee oppimaan, jakamaan, opettamaan, löytämään ja tekemään tämän elämän aikana, mutta tiedän, että se tulee olemaan seikkailu. Olen edelleen hänen uskollinen palvelijansa ja kiihkein liittolainen, mutta hän on ennen kaikkea rakas opettajani ja viisas, hauska, kaunis ystäväni.
Olemme niin kovin siunattuja.
—Amanda
Eläinkommunikointiblogi 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.