Gekko vai guru?
Eräs gekkon ja Sandra Mendelsonin tapaamisista löytyi Sandran blogista. Mukava kuulla, että Sandralta tulee uusi kirja, jatkoksi We Walk Beside You-kirjalle. Gekko kertoo, että ihmisen mieli on ihmisenä olemisen haaste. Siinä gekko on luultavasti aivan oikeassa… Tulee olemaan ilo lukea nämä gekko-guru kohtaamiset kokonaisuudessaan, kun kirja tulee ulos. –L Siirtyessäni hiljaisempaan kehitykseen, gekko alkoi ilmaantua hengailemaan työpöytäni ja ikkunani edessä olevan palmun oksille. Minun ei olisi pitänyt hämmästyä sitäkään, että viitenä päivänä seitsemästä, joina hän ilmaantui, hän saapui täsmälleen kello 11:11. Tajusin, että se ei ollut sattumaa ja kyseessä oli paljon tärkeämpi seikka, kuin se mitä luki tietokoneeni näytöllä, joka epäansaitusti varasti huomioni noissa hetkissä. Hän ilmoitti olevansa nimeltään Jet, ja hän osoitti olevansa vähintäänkin mestariopettaja, joka armeliaasti antoi minulle alkeiskurssin hänen kaltaistensa näkemyksiin ja henkiseen viisauteen. Tässä pieni ote siitä, mitä hän tuli meille opettamaan; tämä koko kokemus tulee olemaan osa seuraavaa kirjaani We Walk Beside You-sarjaa (työnimenä sillä on jo ”You Are All Children” tai ”The Deeper Realms”, ellei sitten eläinkunta jyrää yliteni ja tarjoa parempaa otsikkoa): Jet- Päivä 1 “Olen odotellut sinua. …
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.