Lemmikki hukassa? Se on aina hyvin stressaava tilanne. Eläinkommunikoija Shannon Cutts suosittelee, että kannattaa kysyä lemmikiltä suoraan, mitä, missä ja miksi. Olen samaa mieltä. Vain eläimet voivat kertoa, miksi tuli tehtyä tiettyjä elämänvalintoja kussakin hetkessä. Elämä on valintoja, eikä eläinten ja ihmisten elämä siinä mielessä eroa toisistaan millään tavalla. – Jotkut valinnat teemme jo ennen syntymää, mutta luultavasti suurimman osan tässä ja nyt. –L
Shannon kertoo Ipek-kissan tarinan omassa blogissaan.
Lemmikin katoaminen on hyvin stressaavaa. Sydäntä särkevääkin. Joka päivä joku tuolla ulkona etsii omaa, kadonnutta lemmikkiään, huudellen, jättäen ruokakuppeja ulos, joista löytyy eläimen suosikkiherkkuja, jututtaen naapurustoa ja kutsuen rinnalleen eläinalan ammattilaisia, kuten eläinten etsijöitä ja eläinkommunikoijia. Mutta löytyykö tarinan takaa jotakin muuta, kuin vain eksynyt lemmikki, kun eläin katoaa? Eläinkommunikoija Shannon Cutts korostaa vähemmän tunnettuja lemmikkien katoamisen aspekteja tässä kirjoituksessa.
Ipek saapui Pazin ovelle suoraan kaduilta… hän ei todellakaan ollut ensimmäinen naapuruston katukissoista, joka löysi tiensä sinne. Kirppujen puremana, nuhjuisena ja hieman aliravittuna hän näytti siltä, että oli hieman Pazin tietynlaista TLC:tä vailla (”hellää, rakastavaa huolenpitoa”).
Ajan kuluessa Ipek (tämä kaunis nimi tarkoittaa ”silkkiä” turkiksi) alkoi kasvaa hienon nimensä mittoihin. Hänen alati viisaat silmänsä kiilsivät kilpaa hänen silkkisen, yön mustan turkin kanssa. Hän näytti siltä, että oli kaikin puolin asettumassa luksuselämäänsä Pazin muiden kissaperheenjäsenten kanssa.
Mutta sitten eräänä päivän hän vain katosi.
Pandemia oli juuri saamassa tuulta purjeisiinsa. Tyypilliset etsimiskeinot, kuten oville kolkuttelu, pihoissa kuljeskelu tai kadonnut lemmikki-lappuset olivat suurelta osin poissa laskuista hamaan tulevaisuuteen.
Tietäen Ipekin historian, Paz ei ollut niinkään huolissaan siitä, etteikö kissa pärjäisi katuelämässä jälleen. Mutta hän oli syvästi huolissaan, että kissa oli kadonnut vastoin tahtoaan, eikä enää pystyisi löytämään tietään takaisin kotiin hänen luokseen, muutamastakin hyvin huolestuttavasta syystä.
Hyvin intuitiivisena ihmisenä, Pazin intuitio kehotti häntä olemaan huolehtimatta. Lemmikkien isänä hänen päänsä painosti häntä murehtimaan enemmän. Lopulta suuremmat elämäntapahtumat varastivat hänen huomionsa ja hänen oli pakko lakata ajattelemasta koko asiaa.
Siihen mennessä, kun Pazin polku kohtasi minun polkuni, Ipek oli ollut kateissa yli 2 vuotta. Itse asiassa kommunikoin hänen kahden nykyisen kissansa, Yagmurin ja Grin, kanssa, kun Ipekin katoaminen tuli esille. Hän kysyi jos voisin vielä virittäytyä hänen taajuudelleen, kenties paikantaen hänet, jotta mies saisi päätöksen asialle.
Kun yhdistyin Ipekin kanssa, hän näytti heti mitä oli tapahtunut sinä päivänä hänen näkökulmastaan. Hän oli ollut nauttimassa auringosta suojaisalla patiolla, kuten hän tykkäsi tehdä, kun yhtäkkiä jokin vei hänen huomionsa. Jokin (lintu? orava? sisilisko?) liikkui hyvin nopeaan. Hän seurasi sitä.
Yhtäkkiä Ipek oli poissa patiolta ja takaisin kadulla. Nopea, puikkelehtiva otus, jota hän oli seurannut, oli poissa. Ja kaikkialla ympärillään hän näki erilaisia ja eri kokoisia eläimiä. Jokainen vain teki omia asioitaan, metsästi, söi, lepäsi, leikki, puolusti, nukkui.
Miten hän oli unohtanut kaiken tämän? Ruoho oli herkullista, raikasta, pehmeää ja tuoksuvaa tassujen alla. Pään yllä, sinitaivas pehmeine pumpulipilvineen ja lämmin auringonpaiste muodosti varsin kuvauksellisen katon pään päälle. Molemmin puolin, edessä ja takana, puita, pensaita ja rakennuksia, jotka muodostivat tukevat seinät.
Hänestä se ei ollut enempää, eikä vähempää, kuin suurempi koti, jossa oli enempi asukkaita ja tarpeeksi kaikille, mitä he ikinä tarvitsivatkin. Siinä hetkessä Ipek tajusi, että hänellä oli mahdollisuus tehdä valinta. Hänellä oli kaksi kotia, joista valita. Ipek voisi palata kotiin Pazin luo. Tai hän voisi jäädä tähän ulkosalla olevaan, suurempaan kotiinsa.
Kun kerroin viestin Pazille, hän sanoi ettei se yllätä häntä. Hän kirjoitti: ”Kiitos hyvin paljon. Tämä auttaa minua suuresti ja pystyn olemaan tämän asian kanssa sinut paremmin kuin aikaisemmin. Tämä käy järkeen sen kanssa, miten löysin hänet ja miten hän lähti.”
Lisäksi hän pyysi, että kerron Ipekille, että hän olisi aina, aina tervetullut takaisin kotiin hänen luokseen.
Mutta tässä tulee se mielenkiintoinen kohta!
Melko pian Ipekin katoamisen jälkeen Gri ilmestyi paikalle (toinen hieno turkkilainen nimi, joka tarkoittaa ”harmaata”) ja kissa oli vieläkin huonommassa kunnossa kuin Ipek silloin kun se saapui Pazin luo. Itse asiassa, eläinlääkäri sanoi, että ellei Paz olisi ottanut sitä hoiviinsa, kissa tuskin olisi edes selvinnyt.
Paz kertoikin, että hän oli usein pohtinut itsekseen, jos Gri ja Ipek olivat kommunikoineet keskenään ennen kuin Ipek lähti, tai pian sen jälkeen. Ehkäpä Ipek kertoi Grille minne mennä ja mistä löytää apua.
Vastaus tähän on tietenkin: kyllä.
Onneksi pystyin vielä kertomaan Pazille uutiset, että Ipek vahvisti muutamilla tiedoilla, että hän oli yhä elossa, yhä terve ja asustelee lähiseudulla.
Ipekin elämäntarinassa on puhdasta eleganssia — jotakin, mitä emme voi vahvistaa tavallisin keinoin, eli ei niin elegantin vasemman aivopuoliskon älyllä, mutta silti siinä on vääjäämättä totuuden kaiku.
Ipekin tarina opettaa meille – ainakin hänen tarinansa opetti minulle! – miten äärettömän tärkeää on katsoa asiaa syvemmälle, kuin mitä vain silmä näkee, saadaksemme esiin minkä tahansa kadonneen eläimen tilanteen perspektiivin. En toki tarkoita, etteikö sinun pitäisi tehdä kaikki se, mitä voit paikallistaaksesi heidät ja saadaksesi heidät takaisin kotiin. Olen seisonut noissa pelokkaissa lemmikkiäidin saappaissa useammin kuin kerran, enkä ole aina kyennyt tuomaan rakkaitani takaisin kotiin.
Mutta yksi omista eläimistäni, Bruce-kilpikonna, omaa elämäntarinan, joka peilaa Ipekiä. Loppujen lopuksi, minäkin olen löytänyt tärkeän päätöksen näistä neljästä sanasta.
Heidän elämänsä. Heidän valintansa.
Eläinkommunikointiblogi 