Lisa Fraser bloggasi 21.1.2014 surullisesta joulukuusesta muutaman sanasen (käänsin vain osan tästä tekstistä): “Kerran oli surullinen joulukuusi, joka kertoi tarinansa. Oli vika kerta, kun hain elävän puun, jonka oli tarkoitus olla “ilonamme” pyhinä, se oli kaikkea muuta. Puu näytti minulle kuvina onnellisen elämänsä, jota se oli elänyt korkealla kukkulalla, rinteillä jotka reunustavat vuoristoa rannikkoseudullamme. Näin selkeästi mitä puu näki: muut puut, paljon villielämää (etenkin lintuja) ja sen, miten he kaikki loistivat laskevan auringon valossa, kun yksi päivä jälleen kääntyi loppuaan kohti. Oli rauhallista, kaunista. Puu näytti minulle kaiken sen, ja lopetti sanoen: “ja sitten kova meteli tuli”.  Puu oli järkyttynyt maatessaan autossani, se oli hämillään siitä, että minne se oli menossa, ja ennen kaikkea, se kaipasi yksinkertaista elämää, jota se oli juuri elänyt. Ilmoitin tuodessani sen sisään sinä iltana, että tämä tulisi olemaan viimeinen elävä joulukuusi meillä. Se kaikki oli minulle aivan liian surullista. Ja nyt mieheni sanoo siitä puusta, joka asuu laatikossa ja näyttää puulta, että “jep, meillä ei voi olla enää eläviä puita, ne puhuvat Lisalle”. Kaksikymmentä  vuotta sitten mieheni ei olisi niin …