Channy-koiran ja hänen ihmiskumppaninsa tarina löytyy eläinkommunikoija Channon Cuttsin blogista ja se on päivätty 26.10.2022. Alkuperäisestä artikkelista löydät myös kuvat.
Kun suuri menetys on tulollaan alamme usein nähdä kuin tunnelissa. Suojellaksemme itseämme sanoinkuvaamattomalta sydänsurulta, tunnemme usein houkutusta päättää jo etukäteen, miten menetys vaikuttaa meihin siitä hetkestä eteenpäin. Tämä on se, miksi työskentely lemmikkien ja heidän ihmistensä kanssa on niin kiinnostavaa! Jakavatko lemmikit meidän menettämisen, kuoleman ja surun pelkomme? Vai onko eläimillä pääsy suurempaan kuvaan ja sen perspektiiviin? Channyn tarina on täydellinen tapa vastata tähän kysymykseen.
Channy oli väsynyt. ”Liiskaantunut”, hän kertoi minulle. Hänellä ei ollut energiaa nostaa edes tassujaan. Eikä energiaa siirtyä rajan ylitse omin avoin. ”Tulen tarvitsemaan hieman apua.”
Juuri silloin flamingo tanssi sisäisellä elokuvakankaallani. Sisäiset silmäni laajenivat ilosta, sitten ne kapenivat hämmennyksestä. Mitäh?
Yhtäkkiä koko loppuviesti tuli. Näin loppukohtauksen jo klassisesta Titanic-elokuvasta, missä Kate Winslett on nuori jälleen ja laskeutuu portaita alas kohdatakseen tyrmäävän upean Leonardo di Caprion.
Arvokkuutta. Kepeyttä. Tasapainoa. Channy kertoi minulle tahtovansa siirtyä rajan ylitse arvokkaasti. Tässä kohtaa hän oli jo kirjaimellisesti pinkin värin ympäröimä — vaaleanpunainen on arkkienkeli Chamuelin väri, ja hän oli valinnut tällä kertaa arvokkaan pinkin flamingon muodon, saapuessaan seuraamme. Prinsessojen pinkkiä väriä läpikotaisin, niin kehossa, kuin hengessä.
Kysyin Channyltä kysymyksen, jonka kysyn kaikilta lemmikeiltä, jotka ovat lähellä elämänsä päättymistä maapallolla. ”Kuka odottaa sinua sateenkaarisillan toisella puolella?” Yleensä näen yhden, kenties muutaman, tärkeän ”puolison” innoissaan odottamassa heidän rakkaansa saapumista.
Mutta ei Channyn kohdalla. Hänellä oli vastaanottojono. Koiria, koiria, koiria, ulottuen niin pitkälle taaksepäin, kuin vain henkiset silmäni kykenivät näkemään. Entisiä leikkikavereita, perheenjäseniä, hänen ihmisensä Lynnin muut koirat, kokonainen koirien tervehdyskomitea. Ja siellä oli yksi erityinen koira. Tässä kohtaa sain kiinni nimestä, joka alkoi kirjaimella B. ”Barney? Bennet? Barret? Bradley?” Välitin tiedon Lynnille, toivoen sen sanovan hänelle jotakin. (Niin ei käynyt…. ei ainakaan heti. Muutaman päivän kuluttua Lynn tekstasi minulle kysyen, josko koira olisi ollut Berlee, kuten Berleen Musta Onyx eli Robin, joka oli ensimmäinen koira, joka sillä koskaan on ollut kaverinaan.)
Waude.
Tämä erityinen koira oli Channyn kaksoisliekki. Hänen kumppaninsa läpi monen elämän oli odottamassa häntä verhon takana. Ja he olivat niin innoissaan tästä jälleenkohtaamisesta henkimaailmassa.
Channyllä oli vielä lisää kerrottavaa. Hänellä oli joitakin viisaita jäähyväissanoja ja yksi erityinen pyyntö. Erityisesti Channy tahtoi, että Lynn rakentaisi erityisen yhdistäytymis- ja meditointipaikan, missä he voisivat olla yhdessä hengessä. Hän tahtoi, että tämä alue olisi vaaleanpunainen. Hyvin vaaleanpunainen. Pinkkejä kristalleja. Pinkkejä kukkia — monenlaisia kukkia. Muutama glamour-kuva Channysta. Ja tiara. Koska kaikilla prinsessoilla piti olla sellainen.
Lynn hymyili kyyneltensä lävitse kun kerroin tämän kaiken hänelle.
Channy tahtoi myös ilmaista kiitollisuutensa siitä, että Lynn oli niin vahva. Kuten usein eläinkommunikoinneissani käy, hän kiinnitti huomioni erääseen minun suosikkielokuvistani. Tässä tapauksessa elokuva oli ”Arrival”, joka korostaa sitä, miten me lähdemme matkalle, sen tarjoamille kokemuksille, vaikka tiedämme jo, miten se kaikki tulee päättymään. Me olemme valmiita rakkaudelle ja rakastettuna olemiselle, tietäen vallan mainiosti sen, että jossakin vaiheessa meidän pitää olla vahvempi kuin mitä me koskaan edes uskoimme voivamme olla.
Lähdemme matkaan, koska me tiedämme jo menneisyyden, tulevaisuuden ja nykyisyyden ja me tiedämme jo, että vahvana oleminen ja sureminen on vain pien osa suurempaa kuvaa. Todellinen tarkoitus on tunnistaa, että se on se sama voima, mitä me tarvitsemme, pitääksemme kiinni ILOSTA. Channy oli niin selkeä tässä kohtaa. Lynnin omat henkiset opiskelut ja harjoitteet olisivat tarpeeksi ja sallisivat heidän tavata toisiaan sateenkaarisillan puolessa välissä ja jatkaa ja syventää sekä kehittää heidän suhdettaan, kehossa tai ei. Tämä avaisi portaalin jatkuvalle kaksisuuntaiselle kommunikoinnille. Se sallisi toisella puolella olevien henkien sanoa sanottavansa. Ja se antaisi Lynnille mahdollisuuden ottaa vastaan näitä viestejä.
Tässä kohtaa olisi voinut kuulla neulan putoamisen. Ja kerronpa vielä senkin, että tämä oli eka kerta kun olen ikinä lajienvälistä kommunikointia suorittaessani saanut huomata, että ihmisasiakkaani kutsutaan mukaan meedioiden maailmaan!
Channy jatkoi ohjeidensa jakelemista. Hän kertoi Lynnille, että heidän pitäisi viettää viimeiset päivänsä yhdessä istuskellen rauhassa ja hän voisi samalla tutustua hänen energeettiseen allekirjoitukseensa. ”Tilaa, aikaa, hiljaisuutta. Tätä tarvitset tunteaksesi sen. Silloin voimme olla aina yhdessä.”
Muutamia päiviä myöhemmin sain kauniin ja tunteikkaan sähköpostin Lynniltä.
Hän kertoi:
Channyn siirtymä oli suloinen, elegantti ja arvokas. Se tapahtui kodissamme ja siinä oli mukana kaikki mitä meidän pieni prinsessamme pyysi, aina pinkkiä rusettia myöten. Kun olimme valmiita aloittamaan hän asettui vierelleni ja hänen päänsä lepäsi hänen tassuillaan ja hän nosti suloiset pienet kulmakarvansa ylös ja katsoi minua viimeisen kerran. Lausuin rukouksen, asetuin hänen vierelleen ja ympäröin hänet omalla kehollani, synkronoiden hengitykseni hänen kanssaan, kunnes hän oli poissa. Sydämeni on rikki, vaikka samaan aikaan olen hyvin rauhallinen. Ilman sinua, Shannon, Channyn siirtymä ei olisi ollut niin suloinen ja herkkä kuin se oli. Eivätkä viimeiset viikkomme olleet niin rikkaita. Sinä Shannon ja sinun työsi maailmassa on todellinen lahja eläinkunnalle, jota palvelet. Ja työsi on todellakin pyhää!!! Olen niin kiitollinen päivästä, kun tiemme kohtasivat. Nyt on aika syvemmälle levolle ja sisään siirtymiselle. Nähtäväksi jää minne Channyn ja minun rakkaustarina vie meidät, yhdistyessämme verhon läpi aina ikuisuuteen jatkuvassa rakkaudessa. Sydän täynnään kiitollisuutta, Lynn ja minun Channyni
___________________
Note: Eläinkommunikointi ennen eutanasiaa voi olla suuri henkinen apu ja voimavara raskaalla hetkellä, kun rakkain lemmikki lähtee tästä maailmasta. Samalla selviää, tarvitseeko lemmikki apua. Esimerkiksi meillä oli vuosia sitten kissa, joka sanoi eläinkommunikointisessiossa, että tahtoo lähteä omin voimin. Minulla oli suuri kunnia silittää häntä kun hän veti viimeisen henkäyksensä. Se hetki ei koskaan unohdu. — Channy-koira antoi hienoja vinkkejä, miten häneen voi pitää yhteyttä jatkossa! Kukaan rakkaistamme rajan takana ei ole kaukana. Verho tämän maailman ja henkimaailman välillä on ohut ja se ohenee päivä päivältä… Meditointi on yksi hyvä työkalu verhon läpi kurkkimiseen. Välikäsiä ei silloin tarvita. — Huomasin muuten eräänä päivänä, että ruotsinkielinen eläinkommunikoija, Maria Karmi, on kirjoittanut kirjan. Klikkaa itsesi Kindle-storeen ja lataa se älylaitteeseesi! Saat vinkkejä miten voit opetella sanatonta kommunikointia itse. Elämä ei koskaan ole täysin ennallaan sen jälkeen, kun astut eläinkommunikoinnin maailman. Ja se on aika nasta juttu se. –L
Eläinkommunikointiblogi 