Eläinkommunikoija Shannon Cutts kertoo blogissaan 14.9.2022 kissan ja koiran välisestä sielunsopimuksesta – ja vähän muustakin. Sielunsopimukset ovat pyhiä, niitä noudatetaan, niin eläinten välillä kuin ihmisten välillä. Eläinlajien väliset sielunsopimukset ovat arkipäivää saalistajan ja saaliin välillä. Tällä kertaa ei ole kyse saalistuksesta, vaan sopimuksesta hyvin rakastavien kaverusten välillä, nimittäin kissan ja koiran välillä. –L
Shannon kirjoittaa:
Eläinrakkaan menettäminen on jo tarpeeksi kivuliasta. Mutta entä jos toinen lemmikkisi onkin vastuussa menetyksestä? Aggression ilmaantuminen lemmikkien välille on yksi suurimmista syistä eläimestä luopumiseen; ja usein myös eutanasiaan päätymiseen. Eläinkommunikoija Shannon Cutts jakaa tämän merkittävän tarinan eräästä lajienvälisestä perheestä, joka kulki läpi tämän helvetin ja tuli ulos toiselta puolelta uuden näkökulman kera, täynnä toivoa ja läheisyyttä.
Kristen oli onnellinen ja suunnitteli tulevia häitään. Hän ja hänen sulhasensa jakoivat monilajisen perheen, johon kuuluivat Zen ja Rumi, adoptoitu katukissa ja hänen 6 pentuaan, 6 lisäpentua ja Roadie, kissoja rakastava koira, jolla oli räiskyvät siniset silmät ja hellä, mutta silti suojeleva asenne kaikkia kohtaan. Eräänä yönä kaikki sitten muuttui.
Sekunnin sadasosassa Zenin sielu jätti hänen kehonsa. Kun Roadie ilmaantui varjoista hetkeä myöhemmin, suupielet veressä, se kertoi Kristenille kaiken, mitä hänen piti tietää.
Tai niin hän ainakin luuli.
Tietenkään en tiennyt tästä mitään Kristenin pyytäessä minua kommunikoimaan Zenin kanssa. Hän tunsi olonsa surulliseksi, hän selitti, eikä vain omalta osaltaan, mutta myös Rumin, Zenin pojan osalta. Hän kertoi tahtovansa saada yhteyden Zeniin, pyytääkseen viisautta, jakaakseen sen myös Rumin kanssa. Sekä pyytääkseen anteeksi, vaikkakaan hän ei vielä kertonut minulle, että miksi.
Tässä kohtaa Kristen ei myöskään kertonut minulle mitään Roadiesta — ei edes sitä, että se oli osa tätä perhettä. Hän ei myöskään maininnut ylimääräistä kuuden kissan pentuetta.
Seuraavana aamuna otin kontaktin Zeniin rajan toisella puolella. Kerroin hänelle kuka olin, työstä jota teen ja siitä, miksi Kristen oli pyytänyt minua puhumaan hänen kanssaan. Kysyin josko Zen tahtoisi puhua kanssani ja näyttäisi minulle, kuinka hän kuoli.
Silloin kaikki muuttui hyvin omituiseksi. Yhtäkkiä tiesin, että Zenin siirtymä oli ollut hyvin nopea. Tunsin, että se olisi ollut nopea onnettomuus. Oli hetki intensiivistä fyysistä myllerrystä ja epämukavuutta ja sitten… rauhaa.
Sen jälkeen Zen näytti minulle kaksi pistohaavaa.
Kysyessäni selvennystä hän näytti pistohaavat uudelleen. Ja uudestaan. Ja uudelleen.
Selkeästi tämä oli kaikki, mitä Zen oli halukas (tai kykenevä) kertomaan.
En aistinut minkäänlaista vihamielisyyttä, katumusta, vain heikon tuntemuksen anteeksiannosta. Ja sitten muistamisesta.
Minkä muistamisesta? Hän ei kertonut.
Siirryimme eteenpäin. Kysyin Zeniltä hänen elämästään Sateenkaarisillan toisella puolella. Hän näytti minulle kauniin paikan, valoisan, pilvisen, mutta silti täynnä valoa olevan paikan ja kertoi uuden kotinsa nimen. Lumeno City. Luminosity (=engl. valoisuus/kirkkaus).
Seuraava kuva jonka hän lähetti minulle oli vieläkin kummallisempi kuin pistojäljet. Näin Zenin siivekkäänä ja nokallisena, räpyttelemässä läpi ilman (kyllä, aivan kuin haikara… paitsi ettei se ollut se). Näin paketin, joka oli sidottuna sen nokkaan ja hän oli juuri välittämässä sitä. Kysyin mitä paketissa oikein oli ja hän näytti minulle pienen kissanpennun
Rumi. Hänen poikansa.
Kun minulla oli tilaisuus saada Zoom-yhteys Kristenin, hänen ihmisensä kanssa, Zenin jakama tieto alkoi tarkentua. Kerroin pistojäljistä. Kristen purskahti itkuun ja selitti Roadien osan. Hän kertoi miten hän ei ymmärtänyt miten ja miksi tämä kaikki oli tapahtunut. Roadie oli aina ollut niin hellä ja rakastava sielu.
Niinpä kysyin asiasta Zeniltä.
Zen näytti välittömästi minulle sielunsopimuksen. Hän selitti, että hänen oli tarkoitus jättää fyysinen kehonsa taakseen juuri sinä yöntä ja Roadien oli tarkoitus auttaa häntä siinä.
Sitten hän näytti miten illan hämärä esti Kristeniä näkemästä sitä… Zen yllyttämässä Roadieta, tökkäämällä tarkalla kynnellään häntä nenään, muistuttamassa häntä siitä, että hänen tulisi tehdä mitä hän lupasi tehdä. Unohtamisen ja muistamisen hetki, jonka hän oli aikaisemmin minulle näyttänyt — tämä oli kontekstia, jonka vain Zen tiesi.
Ja tämä on myös se syy, miksi Kristenin pieni perhe ei voinut uskoa sitä mitä oli tapahtunut. Roadie oli niin vankkumaton mestarisuojelija kaikille (kahdeksalle!) kissalle. Ne saivat kiipeillä sitä pitkin, tehdä ihan mitä vaan, hän vain rakasti heitä ja piti heistä huolta, varoen ettei vahingoita ketään. Miksi hän tekisi sellaisen tempun?
Koska. Zenillä ja Roadiellä oli sielunsopimus. He olivat, ovat osa sielunperhettä.
Miksi Zenin sitten piti lähteä juuri sillä tietyllä hetkellä?
Siinä asiassa vain Kristenillä oli tarpeeksi kontekstia ,jotta kysymykseen saataisiin selvyys.
(Ja koska minun pitää jättää pois tiettyjä yksityiskohtia, suojellakseni tämän perheen yksityisyyttä, riittäköön se, että Zenin oli tarpeen lähteä, jotta Rumi saisi tien avautumaan uudelle ihmiselleen, jollekulle, joka tarvitsi häntä enemmän, kuin sanat voisivat edes kuvata.)
Se oli kokonaisuudessaan taivaallisella ajoituksella ja kaikkien korkeimmaksi hyväksi tapahtunut asia.
Kristen kertoi minulle hieman taustaa kaikelle tälle. Hän kertoi miten Zen, pelokas villi äitikkä, pyöri heidän talonsa lähellä jatkuvasti. Hitaasti, mutta varmasti se muuttui rohkeammaksi. Ja sitten vielä hitusen rohkeammaksi. Eräänä kauniina päivänä se käveli suoraan Kristenin rinnan päälle. Ja jätti jälkeensä pienen, kauniin karvaisen nyssäkän nimeltään Rumi.
Paketti. Jonka toi ’Zen-haikara’ itse.
Lemmikeillämme on mitä ihmeellisempiä ja ällistyttävämpiä, syvällisiä ja vaikuttavia elämiä, jotka tapahtuvat aivan neniemme edessä. He ovat niin tietoisia, niin elossa, niin tiukasti yhteydessä kaikkiin eri elämiin heidän ympärillään. He tuntevat heidän siteensä meihin ja myös muihin elämässään oleviin eläimiin. Heillä on sielunperheitä ja sielunsopimuksia, sekä näiden muiden eläinten kanssa, aivan kuten meidän, heidän ihmistensä kanssa.
Eläimemme voivat selittää mysteerit, olivatpa ne sitten sydäntä särkeviä, hämmästyttäviä tai jotakin siltä väliltä. Mutta jos tahdomme tietää totuuden — ei vain oman mielemmme version siitä, vaan aivan koko totuuden — meidän pitää vain KYSYÄ.
___________________
Note: Taisin sanoa jo kauan sitten, että ne, jotka sinua rakastavat kaikkein eniten, satuttavat sinua kaikkein eniten. 😲 Rakkaudella, mitä suurimmalla sellaisella, on sielunsopimukset allekirjoitettu. Toiset niistä ovat makoisia sopimuksia, toiset ovat karvasta kalkkia. Eläinten [ja ihmistenkin] kohdalla kannattaa kysyä Korkeamman Minän kautta, että mitä tuli tehdyksi ja miksi. Spekulointi ei auta tässäkään asiassa… –L
Eläinkommunikointiblogi 