Lemmikit käyvät vierailulla kuolemansa jälkeen alvariinsa. Niin kävi Susan Derenin kirjassa Beyond Death – Animals Crossing Over.
Koira sanoo Taivaasta:
”Kissa ei kaipaa minua; se prinssessa johtaa koko showta! Tarraan sen häntään aina silloin tällöin kun hän on sohvalla.”
Asiakas katsoi minuun ja alkoi nauraa ja itkeä samaan aikaan.
”OMG, Sadie (koira) ei tullut lainkaan toimeen Mittens kissamme kanssa ja usein kutsuimme Mittensiä ’Kuningaskunnan Prinsessaksi’. Justiinsa yhtenä iltana Mittens loikoili sohvalla ja se hypähti ylös, köyristi selkäänsä ja katsoi taakseen. Mieheni jopa sanoi, että aivan kuin jokin olisi kiskonut sitä hännästä.”
(Kissa kenties ajattelee kuten eräs toinen kissa, joka on aivan kypsyyntynyt koiriin, eikä ujostele sanoa sitä suoraan.)
Susanin kirjasta otetussa kuvassa Sadie-koira muistuttaa ihmisäitiään, ettei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä, koska koira sattui jäämään auton alle kadulla kun se karkasi pihasta.
Sadie-koira painottaa:
”Rikoin jokaista sääntöä, jonka minulle asetit. Mikään aita ei olisi minua pysäyttänyt. Kuten itse sen sanoisit: ’Minä pystyn MacGyveroimaan aivan kaiken!’
Asiakkaani alkoi nauraa niin kovasti, että hän lyyhistyi tuolilleen.
Ja juuri tuota lausettahan hän oli käyttänyt itsekin koiran vielä eläessä… Eläimet usein varmistavat eläinkommunikoinnin aikana, että ihminen takuulla tunnistaa lemmikkinsä, ettei epäilykselle jäisi sijaa. Kommunikoinnin myötä syyllisyys koiran kuolemastakin alkoi helpottaa. Siitä alkaa parantuminen.
Eläinkommunikointiblogi 