Tänään suloinen Serafinani lähti Sateenkaarisillalle.
Meidän piti auttaa häntä lähtemisessä. Kaikki tapahtui minulle aivan liian nopeasti, mutta hän oli valmis.
Ennen lähtöään hän kertoi minulle näkevänsä isoäitini kalapurkin kanssa, ja että eläinlääkäriapulaisen, joka laittoi hänen katetrinsa paikoilleen, kädet olivat kuin ”enkelten kultaa”; hän näki valon kipinöitä, ja tietenkin Makian, Joeyn ja Stormyn (edesmenneitä perheen eläimiä). Hän kertoi minulle tuntevansa olonsa hyvin mukavaksi kaikkien ihmisten auttaessa häntä, aivan kuin he olisivat olleet hyviä vanhoja ystäviä. Kiitos, Dr. Jill Muraoka Lim ja kaikki mahtavat Ohana Pet Hospitalin eläinlääkärit, jotka teitte niin surullisesta kokemuksesta siedettävämmän.
Kun viimeinen pistos oli annettu, tunsin hänen energiansa ympäröivän minut sanoen; ”Minä hyppään. Minä hyppään.” Se on jotakin, mitä hän ei ole voinut tehdä viime aikoina, koska hän on ollut huonovointinen ja häntä on huimannut.
Kun olin jo kotona ja itkin kuulin hänen sanovan: ”Äiti, älä itke. Minä olen kaikessa sinun rakkaudessasi täällä. Tiedän, miten paljon rakastat minua ja se on paljon. Se on niin kaunista. Se ympäröi minut. Jos sinusta ikinä tuntui, etten tiennyt, miten paljon sinä rakastit minua, niin minä tiedän. Se on niin kaunista.” Kun minulla on niin monta, niin usein minusta tuntuu, että on vaikeaa rakastaa kaikkia tasapuolisesti. Hänen sanoillaan ja lohdutuksellaan oli suuri merkitys minulle.
Ennen kuin me lähdimme Ohana Pet Hospitaliin Luca-puudelini kysyi: ”Onko tämä viimeinen kerta, kun näen hänet?”. Sanoin: ”Ei kultaseni, me saamme hänet kuntoon.” He sanoivat jäähyväisensä kaukona, mutta kun Luca näki hänen ruumiinsa, hän oli hyvin järkyttynyt ja oksensi. Sängyllä maatessamme hän kysyi minulta: ”Äiti, mitä teen näillä kaikilla tunteilla?”. Sanoin hänelle, että hänen pitää käydä ne läpi, tuntea ne, puhua hänelle (Serafinalle) mielessään ja juosta ne tunteet pois ulkona.
Bean-kanini oli kovin surullinen, niin että se hyppäsi Serafinan ruumiin päälle. Siirsin hänet ulos juoksemaan vähäksi aikaa ja sitten, kun toisen sisälle takaisen se sanoi minulle: ”Serafinan henki kurkisteli minua bambujen takaa ja sanoi minulle, että minun pitää tulla parempaan kuntoon, jotta sinulla olisi jokin pieni, pörröinen eläin jonka kanssa halia.”
Seamoran, papukaijani, sydämeen alkoi välittömästi sattua. Hän on käyttäytynyt mallikkaasti. Felix (koira) sanoo, että hän muistaa edellisen kerran kun hän kuoli, eikä hän pidä sen asian ajattelemisesta. Hudson on erityisen höpsö, yrittäen saada minut hymyilemään. Hän onnistuukin siinä.
Serafina rakasti käydä kävelyillä kanssamme. Hän oppi vain kiusaamaan lintuja, ymmärtäen, että pihamme on nirhaamisapaata aluetta. Hän ystävystyi oravan kanssa, jonka hän varmastikin tapaa Taivaassa. Serafina on tunnettu hoivaavana kissana. Hän katsoi tarkasti ja hellästi Maian, Joeyn ja Makian perään, ennen kuin he kuolivat, sekä Beanin perään silloin, kun se oli sairas. Hänet tunnettiin ”ekokissana”. Hän kertoi kerran ystävälleni, joka tarvitsee uuden työpaikan, että ”myy ja pidä huolta vedestä, sillä jokainen tarvitsee sitä”. Hän nukkui joka yö pääni vieressä ja Lucan yläpuolella. Hän tervehti minua aina saapuessani kotiin. Tulen kaipaamaan minun pientä enkeliäni.
Lennä korkealle, Serafina. Rakastan sinua ja kaipaan sinua niin kovasti jo.
Eläinkommunikointiblogi 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.