Mielenkiintoinen Christine Argon haastattelu muutaman vuoden takaa, joka herättää joitakin ajatuksia siitä, miten eläimet ovat rinnallamme tukemassa meitä, mutta samalla myös tarvitsevat itse tukea kulkiessaan omalla henkisellä polullaan. Jokaisella sielulla on oma henkinen evoluutionsa ja oma vauhtinsa – niin myös eläimillä. Emme voi aliarvioida eläinten roolia elämässämme – muttemme saisi myöskään yliarvioida sitä.
Christine muistuttaa myös hienosti, että eläimet eivät etsi/tarvitse ”pelastajaa”, eivätkä he ole avuttomia – he ovat aina siellä, missä he kulloinkin ovat valinneet olevansa. (Ja jotkut eläimet korostavat, että he eivät pidä sanasta ”rescue” lainkaan. Se on alentava.)
Kunnioittaen toisiamme ja kuunnellen toistemme tarpeita kuljemme tasapainoisesti eteenpäin – seikkailusta toiseen, oppiläksystä toiseen tai elämästä toiseen. Yhdessä. — Ainakin kaikki ne, jotka tuntevat vetoa eläimiin ja tahtovat työskennellä heidän kanssaan ja elää heidän kanssaan. Se ei sovi kaikille, mutta kovin monet meistä ovat ymmärtäneet, miten mahtavia (sielun)kumppaneita & ystäviä eläimet ovat. –-L.
Catherine VanHarren haastatteli intuitiivi Christine Agroa 2007.
Christine on monitoiminainen New Yorkista, mutta eläinkommunikointi kuuluu yhtenä osana hänen repertuaariinsa, sillä hän on ollut intuitiivinen jo lapsena. Tekstin lähde. Agron kotisivut.
Catherine: Oletko luontaisesti intuitiivinen? Kuinka aikaisin huomasit, että sinulla on tällainen kyky?
Christine: Lapsena näin asioita etukäteen. Näin pahoja asioita, jotka sitten tapahtuivat myöhemmin, onnettomuuksia, kuolemia, mutta opin pian, etten voinut tehdä mitään pysäyttääkseni asioiden kulun. Vanhempi veljeni sanoi, että olin ”friikki”, eikä hän halunnut käsitellä asiaa millään tavalla. Niinpä minä suljin sen pois itsestäni. Myöskään vanhempani eivät pystyneet millään tavalla tukemaan minua asiassa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tehdä asian suhteen. Myöhemmin, urallani ammattimaisena varainkerääjänä, kyky palasi minulle paljon positiivisemmalla tavalla; tajusin, että olen todella hyvä työssäni, sillä tiesin intuitiivisesti keneltä pyytää rahoitusta ja miten lähestyä heitä.
Catherine: Miten aloit tehdä tätä nimenomaista työtä? Milloin huomasit, että sinulla oli selvä näkemys eläinten tuntemuksista?
Christine: Aloin tehdä tätä työtä ensin ihmisten kanssa. Kaikki koulutukseni ohjasi minua työskentelemään ihmisten parissa, mutta ihmisasiakkaani alkoivat tuoda luokseni eläimiään. Ensimmäiset pari sessiota eläinten kanssa olivat hyvin voimallisia. Ensimmäisenä oli kissa nimeltä Simon Perry, ja ainoa asia, mitä hän kykeni syömään, olivat kana ja ruskea riisi. Ensimmäisen sessiomme jälkeen hän oli jo parempi. Toisen sessiomme jälkeen hän pystyi, ja pystyy edelleenkin, syömään mitä hän ikinä tahtoo. Opin miten nopeasti eläimet päästävät irti tautitilastaan. Toisena oli Sysco-niminen koira, jolla oli kasvain rintakehässä. Session jälkeen hän päästi irti kasvaimen energiasta. Kun hänen henkilönsä vei hänet eläinlääkäriin viikkoa myöhemmin, kasvain oli täysin poissa. Olin hämmästynyt siitä, miten eläimet vain yksinkertaisesti päästivät irti sairaudentilastaan, kun siihen liittyvä tieto oli saatu kommunikoitua läpi.
Catherine: Miten aloit toimia erityisen aggressiivisten eläinten kanssa, joilla on vakavia käytöshäiriöitä?
Christine: Adoptoin melko äreän, 15-vuotiaan kissan nimeltä Christopher. (Naurua.) Aina silittäessäni häntä hän puri minua! Lopulta sanoin hänelle: “Saat minut tuntemaan, että asian laita on niin, ettet tahdo olla tässä kodissa, jos jatkat minun puremistani, mikä on ihan okei, jos asia on niin; silloin autan sinua löytämään itsellesi uuden kodin.” Pian sen jälkeen hän tuli luokseni unessa (mikä on kohdallani harvinaista) ja ”näytti” minulle unessa, että hän ei pitänyt siitä, kun silitin häntä liikaa. Hän ei voinut hyväksyä sen tasoista rakkautta, mitä tarjosin hänelle, mutta hän todella halusi jäädä. Hän vain pyysi, että lopetan hänen silittämisensä. Se oli täydellinen esimerkki tietoisesta suhteesta eläintemme kanssa. Siinä ei ole kyse ”kontrollista” lainkaan, koska me emme omista meidän eläimiämme; heillä on heidän oma tietonsa, josta käsin he työskentelevät ja tekevät heidän omia juttujaan, niinpä meidän roolimme on vain oppia miten me voimme parhaiten työskennellä heidän kanssaan tietoisella tasolla, mielemme avoimella, psyykkisellä tasolla.
Catherine: Miten saat eläimet ymmärtämään, mitä sinä pyydät heiltä?
Christina: Christopher on hieno esimerkki. Hän herätti minut keskellä yötä, hyppäämällä sängylle, lähelle päätäni. Niinpä minun piti selittää hänelle jonkin ajan kuluttua, että tämä käytös on häiritsevää. Sanoin vain: ”Kuule, voit tulla käymään luonani yöllä, mutta älä hyppää sängylle pääni lähellä, vaan sängyn jalkopäässä.” Ja näytin hänelle ”kuvan” hänestä itsestään sängyn jalkopäässä. Eläimet reagoivat hyvin psyykkisiin ”kuviin” meidän päässämme. Jos ”näytät” heille mihin kohtaa haluat heidän menevän tai mitä tahdot heidän tekevän, he toimivat niin. Ja siitä päivästä lähtien Christopher ei herättänyt minua enää koskaan.
Tulkinnan aikana jokainen henkilö, joka tulee luokseni, prosessoi tietoa eri tavoin, niinpä kaikki luennat ovat aivan erilaisia, mutta kaiken kaikkiaan, olen kehittänyt tapoja näyttää ihmisille, miten nähdä heidän eläimensä Hengessä – miten työskennellä heidän kanssaan tietoisella tasolla. Siinä ei ole kyse opettelemisesta; se on kanssakäyntiä eläinten kanssa, niiden asioiden antamista heille, joita he tarvitsevat ja niiden asioiden näyttämistä heille, joita me tarvitsemme, mutta on olemassa tapa tehdä se ystävällisesti (ei kontrolloiden).
Catherine: Entäpä terveys ja hyvinvointi? Miten määrittelet sen, missä eläimellä on kipuja tai mikä on itse kivun aiheuttaja?
Christine: Selvännäkijänä pystyn näkemään jokaisen aspektin eläimen olemuksesta; mentaalisen, fyysisen, emotionaalisen ja henkisen. Skannaan nämä aspektit nähdäkseni missä energia on, ja sen perusteella voin tehdä energiahoitoa tai ehdottaa joitakin erilaisista luontaishoidoista, joita voivat olla vaikka kristallit, aromaterapia, kehotyöskentely, naturopatia ja dieetti/ravintomuutokset. Yksi seikka, jonka olen huomannut, on se, että eläimet eivät jää kiinni näihin ongelmallisiin energioihin, elleivät he sitten käytä niitä poistuakseen tästä elämästä. Heillä ei kestää kauaa ”hiffata” asia (se mikä heitä kulloinkin vaivaa), ja kun he kerran tajuavat sen, he muuttuvat välittömästi. Se tapahtuu hyvin nopeasti; toisin kuin ihmiset, eläimet eivät jää kiinni sairauksiin tai vaivoihin. Kun tieto näistä sairauksista on tullut esille, he vain päästävät siitä irti.
Lisäksi, joissakin käytösongelmissa, joita on tullut vastaani, on hyvin selvää, että jotkut eläimet ovat suorittaneet loppuun sopimuksensa hoivaajiensa kanssa. Se on alitajuinen suhde, heillä ei ole monia valintoja: he voivat kuolla tai karata pois tai tulla niin ”epähyväksytyiksi”, että henkilön on vain päästettävä heistä irti. Mutta tietoisessa tilassa me voimme tiedostaa, että sopimus on täytäntöön pantu ja auttaa heitä selvittämään, mitä askel ottaa seuraavaksi.
Sopimukset, joita meillä on eläintemme kanssa, ovat hyvin vahvoja. He ovat hyvinkin paljon tällä auttamassa meitä. He antavat elämänsä meille, tai jäävät luoksemme, kunnes me opimme läksymme. Jopa jos heidän täytyy kuolla, jotta he saavat meidät ymmärtämään jotakin hyvin syvää ja sisäistä meistä itsestämme, he tekevät niin, sillä he näkevät, että (kuoleminen tekona) se on jotakin hyvin tarpeellista.
Catherine: Mitä tarkoitat sopimuksella, jokaisen henkilön kohdalla, joka on tekemisissä eläintensä kanssa?
Christine: Meillä kaikilla on henkisiä sopimuksia. Mitä suurimmista suurimpiin – olemme kaikki sopineet olevamme tällä planeetalla näiden kaikkien muiden ihmisten kanssa kehittääksemme kollektiivista tietoisuutta – ja pienimmistä pienimpiin. Meidän läheiset suhteemme, perheissämme, ja eläintemme kanssa. Sopimus on, kun me hengen muodossa sanomme toiselle hengelle: ”Hei, minä työstän tätä asiaa, voitko toimia minun peilinäni, katalyyttinä, vihollisena tai mikä se nyt ikinä sitten onkin, niin että voisin oppia sen, mitä haluan oppia?” ja silloin sopimus on tehty.
Me tulemme tänne henkisen suunnitelman kanssa, kuten tulevat eläimemmekin. Eläimillä todellakin on heidän oma henkinen kasvusopimuksensa, ja he päättävät missä ja miten he elävät. Sopimuksemme meidän eläintemme kanssa ovat yksiä kaikkein syvimmistä ja syvällisimmistä.
Catherine: Miltä se tuntuu fyysisesti, kun teet luentoja, työstät kehoa, teet hoitoja? Miltä se tuntuu sinusta?
Christine: En väsy, se ei uuvuta minua. Puhdistan tilani lopussa. En muista luentoja sen jälkeen, kun olen lopettanut, koska ne tulevat neutraalista tilasta. Tämä neutraali tila on tärkeä, sillä se varmistaa, että saan tietoa suoraan eläimen hengeltä itseltään, enkä heijasta siihen omia tunteitani tai tietoani. Selvännäön koulutusohjelmassa meillä oli sanonta: ”Näe se, sano se”, joka tarkoitti sitä, että älä analysoi, älä tulkitse, vain sano, mitä näet. Olen hyvä skannaamaan fyysistä kehoa ja määrittelemään epätasapainoja siellä.
Esimerkiksi Syscolla, jonka mainitsin jo aikaisemmin, oli kasvaimia rinnassa. Istuin alas ja katsoin kasvainta ja sain tietoa siitä; miksi se oli siellä? Sillä oli jotakin tekemistä sen hoitavan energian kanssa, joka liittyi eläimen hoitajaan ja hänen mieheensä ja koira otti sen itseensä. Oli joitakin ongelmia sen suhteen, että vaimo ei pystynyt voimaantumaan itse. Kun olin työskennellyt hänen omien ongelmiensa kanssa, Sysco pystyi vapauttamaan itsensä asiasta.
Koulutus, jonka sain Inner Connection Instituutissa Coloradossa todellakin edisti synnynnäisiä kykyjäni: se sai minut ymmärtämään, että kaikki, mistä siinä on kyse, on neutraalia. Luennat antavat minun nähdä minun oman kasvuni ja omat ongelmani, mutten anna omien ”juttujeni” vaikuttaa; luenta tapahtuu tilassa, jossa vallitsee selkeys ja keskittyminen. Sillä on valtaisa vaikutus.
Catherine: Entäpä eläinten siirtyminen rajan toiselle puolelle ja sen vaikutus ja suru, mitä siitä seuraa heidän ihmisilleen? Mitä eläimemme käyvät läpi psykologisesti näinä hetkinä?
Christine: Tämä on todellakin yksi minun suosikkialueistani, jonka parissa työskennellä., koska se opettaa ihmisille niin paljon siitä, miten he näkevät heidän eläimensä hengessä, ja opettaa, miten pitää heidän omat tarpeensa ja halunsa tämän yhtälön ulkopuolella, sillä se on valtaisa kasvun paikka ihmisille. Se on voimaisa, hoitava ja kaunis. Siirtymäriitti on eläimille joskus vaikea, johtuen ihmisen kokemasta suuresta surusta, he eivät voi lähteä, silloin kun heidän todella pitäisi niin tehdä, koska he tuntevat olevansa vastuussa ihmisestään.
Niinpä, yleensä kun näin käy, he lähtevät, tai siirtyvät pois ihmisen luota, voidakseen tehdä siirtymäriittinsä itsekseen. He eivät voi päästää irti, jos me pitelemme heistä kiinni, tuntien olomme surullisiksi tai raskaiksi. Yritän saada ihmiset ymmärtämään, että kyseessä on heidän eläimensä valinta sen suhteen, miten ja milloin he tekevät siirtonsa. Tunnen, että minun työni on toimia eläimen äänenä ja välittää hänen toiveensa, mitä tulee eutanasiaan tai muihin asiaan liittyviin prosesseihin. Kysyn heiltä mitä he tahtovat, ja he kertovat sen minulle.
Sanon aina ihmisille: ”Jos pohdit, onko heidän aikansa käsillä, silloin se ei ole. Kun oikea aika on käsillä, et enää epäröi sen suhteen. Yhteytemme ovat voimakkaita.” Mutta kun siirtymäriitin hetki koittaa, sinä tulet suremaan ja sinun pitääkin niin tehdä; se on sinun oma parantava prosessisi. Kun eläin tulee elämääsi 15 vuodeksi, heidän energiansa täyttää sinun tyhjyyttäsi. Sinussa on tyhjä kohta, jonka he täyttävät täydellisesti sisälläsi. Kun he siirtyvät rajan taakse, he vievät energiansa takaisin ja antavat sinulle mahdollisuuden täyttää oman tyhjiösi omalla energiallasi, omalla itselläsi. Tällaisen tyhjyyden kokeminen saattaa todellakin tuntua hämmentävältä. Jopa työskenneltäessä tietoisella tasolla emotionaalinen prosessi on kivulias, mutta minun kanssa työskennellessään ihmisillä on tietämys itse prosessista ja siitä, mitä he kokevat.
Kuolema on laajentuma, ei supistuma; heidän henkensä siirtyy pois kehosta, eikä se ole enää olemassa eläimen muodossa; jos me olemme sitoutuneet tähän tilaan heidän kanssaan, me voimme kokea oman laajentumisemme, joka on yksi monista tämän siirtymäriitin tarjoamista lahjoista. On myös tärkeää, että me suremme; se on tärkeä osa omaa parantumistamme.
Catherine: Entämä eläimet, jotka ovat hyvin territoriaalisia oman tilansa suhteen? Onko eläimiä, jotka jostakin syystä, eivät pidä jostakin tietystä, toisesta eläimestä?
Christine: Eläimillä on oma tilansa. Jos he eivät ole vahvoja tässä tilassaan ja toinen eläin astuu sisään, he tuntevat olonsa epämukavaksi. Meillä on niin paljon enemmän kyse egosta, kuin heillä! Mutta olen nähnyt joitakin eläimiä, jotka ovat hyvin egokeskeisiä, hyvin kehokeskeisiä. Se on erittäin yksilöllistä. Olen huomannut, että useimmat kissat eivät ole niin tietoisuuskeskeisiä, kuin koirat ovat.
Tärkeintä on varmistaa, että perustarpeet on huomioitu, ennen kuin aletaan työskennellä sosiaalisten ongelmien parissa.
Otin esille Maslow’n tarvehierarkian ja loin siitä omani eläimille ja käytän sitä työssäni. Heistä jokainen on erilaisella tietoisuuden tasolla. Heillä on tarpeita, jotka pitää huomioida, ennen kuin siirrymme seuraavalle tasolle.
Catherine: Voitko selittää tarkemmin, käyttäen esimerkkiä? Vie meidät ajassa takaisin 10-luokan psykologian kurssille! (Naurua.)
Christine: Tietenkin! Minusta paras esimerkki on minun Tarpeiden Hierarkiastani käytännössä on Annie, kaunis musta labradorinnoutaja. Asiakas jonka kanssa työskentelin vuosien ajan pelasti hänet. Kun asiakkaani löysi Annien, hän kysyi minulta, miten toinen koira tulisi toimeen Annien kanssa. Mitä minä näin oli todellakin rakkautta ensi näkemältä. Näin miten näistä koirista tulisi suuria ystäviä. Näin miten Anniella oli paljon ”ongelmia”, mutta siinä hetkessä me emme huomioineet sitä, miten hän tulisi pärjäämään perheessä ylipäätään.
Annien saapuessa hän oli kuuro kaikelle, mitä hänelle sanottiin. Hän vetäytyi pois aina kun asiakkaani vei hänet kävelylle, karkasi aina kun voi, ja hän murisi ja ärisi ruokansa ja lelujensa lähellä. Hän vaikutti ilkeältä, aggressiiviselta koiralta.
Kerran, rynnätessään toisen koiran perään, ihmisensä hänen kintereillään, hän aiheutti fyysistä vahinkoa asiakkaalleni. Oli hyvin täpärällä, ettei Annie joutunut takaisin sinne, mistä se haettiin. Hänen ihmisensä soitti minulle ja tein selvänäköisen luennan. Pystyin näkemään Annien hengen. Se oli kirkas ja halukas, mutta Anniella ei ollut turvaa. Hän ei ollut saanut koulutusta edellisessä kodissaan. Hänet oli siirretty paikasta toiseen, joten hänellä ei ollut turvallisuuden tunnetta. Hänen dieettinsä ei myöskään ollut ollut paras mahdollinen, joten ravinnollisesti hänellä ei ollut mahdollisuutta fyysisesti kertoa asiakkaalleni, että hän oli turvassa.
Hänen ihmisensä oli jo vaihtanut hänen ruokavalionsa, ja hän suostui lähettämään Annien 10 päivän pituiselle ”alokasleirille” koulutettavaksi. Tänä aikana me annoimme sille myös kukkatippoja, jotka kohottivat hänen energiatasoaan. Katsoessani Annieta selvänäön silmin noina päivinä, näin miten hän hitaasti kehitti tietoista tietoisuudentasoa. Näin hänen myös avautuvan emotionaalisesti.
Hänen palatessaan kotiin hän oli paljon paremmassa kunnossa. Hänellä oli ymmärrys siitä, mitä häneltä odotettiin. Hänen dieettinsä oli parantunut, ja mitä rohkaisevinta, kun puhuin hänelle kunnioituksesta muita talon eläimiä kohtaan ja kerroin hänelle, että he antoivat hänelle tilaa olla ja että hänen pitäisi olla kiitollinen, sain juuri sen reaktion, jonka halusinkin nähdä. Hän oli noloissaan käytöksestään! Hän oli oppinut, että kiitollisuutta voi olla olemassa, ja että se on hyvä asia!
Siitä lähtien olen kuullut raportteja, miten Annie jakaa oman sänkynsä toisten koirien kanssa ja se on paljon leikkisämpi ja avoimempi.
Catherine: Miten tavallinen ihminen – hoitaja – voi parhaiten suhtautua eläimiinsä?
Christine: Vain huomaamalla sen, että vaikka he ovatkin täällä tukemassa meitä, heillä on myös heidän omat eritystarpeensa, ja olemalla tietoisia siitä, mitä nuo tarpeet ovat ja työskennellä niiden parissa avoimessa kommunikoinnin tilassa. Useimmilla ihmisillä on valtaisia velvollisuuden tunne heidän eläimiään kohtaan, mutta he eivät ole mitenkään avuttomia. Kun ihmiset asettavat heidän kaiken onnellisuutensa heidän eläintensä harteille, he asettavat valtavat paineet eläimille. Ymmärrätkö, mitä he tuntevat, kun heidän varalleen asetetaan niin suuria paineita?
Aivan kuten ihmisilläkin on omat kasvutasonsa, niin on eläimilläkin. Jotkut tulevat, pysytelläkseen ei-tietoisuuden tilassa, se on totta, mutta he ovat olleet evolutionaalisella polulla ikuisuuksia auttaakseen meitä ja me autamme vastavuoroisesti heitä. He kasvavat meidän rinnallamme.
Jälleen, kyse ei ole tuomiosta, mutta näen sitä paljon enemmän kissojen kohdalla, kuin koirien kohdalla, että he eivät oikeastaan välitä tai edes näe, että ympärillä on muita. Koirien kanssa siinä on yleensä kyse pelosta tai tilasta; he tuntevat turvattomuutta tai tasapainottomuutta, ja kun se asia on hoidetta, he kukoistavat!
Catherine: Jos menisit eläintarhaan, pystyisitkö kertomaan, mitä eläimet tuntevat?
Christine: (Naurua.) En ole kovin suuri eläintarhojen ystävä, mutta menin 3-vuotiaan koirani kanssa kirahvitaloon, ja siellä oli kaksi aikuista ja lapsi. He kaikki ikään kuin kääntyivät minua kohti astuessani sisään ovesta ja sitten lapsi katsoi suoraan minuun. Sanoin vain: ”Terve”, mielessäni, ja hän tuli lähelleni, tuijottaen vain minua. Näin, että hän näki minut aivan kuten minäkin näin hänet, ja hänelle se oli ensimmäinen kerta, kun kukaan oli todella nähnyt hänet.
Sitten tuli äitikkä, sanoen ”Hei! Kukas sinä olet?” Haaste! (Naurua.) Joten sanoin äidille, mielessäni, “Näen hänet hengessä, joten minä vain tervehdin häntä.” Äiti oli hyvin, hyvin suojeleva häntä (poikaa) kohtaan, joten sanoin: “En tee mitään. Minä olen vain tässä.” Itse asiassa, jos voit todella kuulla minua, voitko vain nuolaista häntä päästä juuri nyt?” Ja hän tekikin niin!!! Mikä hauska varmistuksen tuntemus! Se oli ensimmäinen kerta, kun työskentelin vankeudessa olevien eläinten kanssa, ja olin hämmästynyt, miten puhtaita he olivat hengessä! Se oli hieno kokemus!
Catherine: Kuka oli sinun ensimmäinen lemmikkisi?
Christine: No, minulla oli kilpikonna, kala ja marsu lapsena. Asiat muuttuivat toden teolla muuttaessani Winnipegiin, Manitobaan, adoptoidessani Mirandan, labrasekoituksen Winnipegin Humane Societystä. En tehnyt tätä työtä silloin, mutta puolen vuoden päästä Miranda edelleenkin käytti koko taloa vessanaan. Sanoin hänelle lopulta: ”En voi enää toimia näin. Jos jatkat tätä rataa, sinun on palattava takaisin.” En ollut vihainen, olin vain hyvin varma asiasta. Hän kuuli minua! Hän lakkasi tekemästä sitä!
Hauskoin, henkisin koira, mitä minulla on koskaan ollut ilo tavata ja rakastaa elämäni aikana, oli Pebbles. Hän oli aina ”pihalla”, vähän kuin vain vaeltelisi ympäriinsä; tiesin, että hän katsoi hengen puolta kaiken aikaa.
Niinpä eräänä päivänä otin hänet mukaani lähtiessäni patikoimaan. Pebbleshän oli todellinen sohvaperuna. Hän käveli kieli roikkuen suusta, raahautuen perässäni ja katsoen minua, aivan kuin sanoen: ”Oletko hullu? En voi tehdä tätä.” Lopulta me kuitenkin pääsimme perille, 8000 jalan korkeuteen. Kun sitten olimme siellä, hän istui alas ja alkoi meditoida, ja katseli ympärilleen ja hänen silmänsä olivat kuin lautaset, ahmien kaiken näkemänsä sisäänsä. Hän oli aivan erilainen sen päivän jälkeen!
Catherine: Kun eläimet syntyvät uudestaan, palaavatko he vain eläimen muodossa, vai muuttavatko he lajia?
Christine: He voivat vaihtaa toisenlaisiin muotoihin; näen, että he kulkevat lävitse samankaltaisen tietoisen kasvun tilan, aivan kuin mekin, alitajunnastaan käsin ja osastaan kollektiivisena henkenä, missä he voivat olla olemassa yksittäisenä henkenä ja kehittyä siitä eteenpäin ja valita missä ja kenen kanssa he tahtovat olla. Yleisesti ottaen he pysyvät yhteydessä eläinten maailman kanssa. Me olemme valinneet olevamme osa ihmishengen kasvutilaa, koska se on paikka, missä me voimme parhaiten löytää ja laajentaa meidän omaa henkistä kasvuamme; toisin sanoen, kysyä itseltämme joka kerta: ”Miten voin siirtyä eteenpäin parhaalla tavalla?” Eläimillä tilanne on sama.
Tunnen, että minun vastuuni on puhua eläinten puolesta, olla sen ”henkilön” ääni, silloin, kun heillä ei ole ääntä. En tunne, että he olisivat avuttomia tai heidät pitäisi pelastaa. He ovat siellä, missä he ovat, koska, jälleen kerran, heillä on heidän oma Henkinen työnsä tehtävänään, aivan kuten on meilläkin, ja he eivät olisi missään muualla, kuin juuri siellä, missä heidän on tarkoituskin olla.
Loppujen lopuksi, sinulla on sinun oma valtasi, sinun on tiedettävä, kuka sinä olet ja mitä voit tehdä; sinun on tunnistettava ja oltava tietoinen omasta totuudestasi. Näen tämän kaltaisen tiedon sekä energian eläinten ympärillä ja olen niin kiitollinen voidessani jakaa sen heidän ihmistensä kanssa, heidän hoivaajiensa kanssa, jotka pitävät heistä huolta ja rakastavat heitä niin paljon.
Catherine VanHarren
Eläinkommunikointiblogi 