Viimeisimmät artikkelit

Kissan työelämä

Eläinkommunikoija Sandra Mendelson kertoo tuntemansa kissan työasiosta blogissaan 2.1.2023. Lemmikeillä on omat tehtävänsä, eikä niitä voi aina verrata ihmesten hommiin. Pidätkö kissaasi laiskana? Mieti uudestaan… :o} Mutta kuten Sandra sanoo: heillä kaikilla ei ole aina sama tehtävä elämässään. Niinpä. Kysymällä se selviää. Ja kuuntelemalla eläimiä. Muuta vaihtoehtoa ei ole, jos tahdomme elää tasapainossa keskenämme. Samalla voimme myös lakata tuomitsemasta eläimiä; asettamalla heitä tiettyyn laariin pelkästään näkemämme perusteella. –L

Sandra kertoo:

En ole koskaan kyennyt luomaan kiinteämpää suhdetta poikaystäväni kissaan. Kun muutimme sinne Mister T:n kanssa järkytimme perinpohaisesti hänen 7-vuotista eloaan, joka koostui hänen ihmisestään ja valtaisasta määrästä autuasta yksinoloa, etenkin syvässä unessa tapahtuvaa sellaista.

Mutta vaikka Mister T ei ole enää fyysisessä muodossaan, hän ei siltikään ole osoittanut kiinnostusta kanssani kommunikoimiseen ja tarjoaa pelkästään satunnaisia, nopeita puskemisia vasten jalkaani. Hän ärsyyntyy helposti nopeista tai liian liki tulevista tai vain hyvin huonosti ajoitetuista liikkeistä. Niinpä olen antanut hänelle paljon tilaa.

Eräänä päivänä kuitenkin katseemme kohtasivat kun hän piti taukoa lepuustaan ja katse sanoi jotakin sen kaltaista kuin ”ei täältä”. Muulla tavoin en sitä kykene kuvaamaan.

Näin hän sanoi:

Valitsin ihmisen, joka ei tule työni tielle. Suurin osa, siitä mitä teen, tapahtuu ’unitilassa’. Saatat kuvitella, etten välitä sinusta, mutta se ei ole totta; se on vain asia, jota varten en ole olemassa.

Jotkut kissat ovat täällä auttamassa maapallon tasolla — ihmisiään erityisesti. Minun työni kuitenkin tapahtuu toisaalla — monen muun kissan kanssa. Työskentelen toisissa maailmoissa. Elämäni 3D-maailmassa vaikuttaa yksinkertaiselta ja tarvitsen sen olevankin sellaista, koska työskentelen niin paljon kaiken aikaa.

Olen hyvin herkkä, kuten olet huomannutkin, näkemiselle, äänille, liikkeille ja etenkin energioille, joita tulee ja menee täällä. Mutta tämä ei johdu traumasta! Se johtuu siitä, että vietän niin paljon aikaa 3D:n ulkopuolella, missä on hiljaista, ainoastaan pallojen [sphere] musiikkia. Siellä ei ole kovia ääniä, ei nopeata liikehdintää.

Olitpa siis miten hiljainen tai hidas liikkeissäsi, olet kuitenkin ihminen, sinun läsnäolosi on aina isku aisteilleni, koska sinun energiasi on niin kovin erilainen verrattuna siihen, jota koen suurimman osan ajasta. Älä syytä itseäsi tai yritä olla erilainen.

K: Summer, voitko kertoa minulle, millaista työsi toisissa maailmoissa on?

V: Se on minun henkeni, joka tekee sen työn, en minä.

K: Voitko muistaa mitään, mistä voisit kertoa?

V: Se on korkeammalla kuin minä – ylisielun tasolla… kuin ryhmävaikutusta.

Toivon, että hän kertoo joskus lisää ja kerron sen mielelläni eteenpäin.

Kun lemmikit tekevät tuhmuuksia…

…he pyrkivät hyvin usein näyttämään sinulle suhteesi epätasapainoja… Jos vain olet halukas näkemään sen, sanoo Sandra Mendelson blogissaan.

Linnut kertoivat minulle kauan sitten: ”Vastoin yleistä uskomusta, emme hyökkäile ihmisten kimppuun julmuuttamme tai suojellaksemme nuorukaisiamme; yritämme joskus vain saada jonkun henkilön huomion ja herättää heidät näkemään, mikä heidän elämässään on vialla, joka pitäisi muuttaa — ja että se aiheuttaa heille murhetta. Keinomme näyttävät julmilta ihmisten näkökulmasta. Viestejämme ei ymmärretä, koska ihmiset eivät koskaan ymmärrä, että teoillamme on jokin merkitys, tai että me saattaisimme tietää jotakin, mitä he eivät tiedä omasta itsestään.”

Kotonamme asustavat eläinkumppanimme pyrkivät usein kertomaan meille aivan samanlaisia asioita. Asiakas otti yhteyttä ja kertoi minulle kissoistaan, Sagesta ja Paawnista ja heidän tuhmuuksistaan. Erityisesti Paawni pissaili hänen aviomiehensä asioiden päälle. Jos hän pudotti pyyhkeen lattialle, Paawni meni sen päälle ja pissasi siihen. Sage astui esiin ja sanoi seuraavaa:

”Olen yrittänyt saada ihmiseni huomion pienillä tuhmuuksillani. Kuten monet ihmiset, hän luulee, että kyseessä on kissan ongelma, kun sen sijaan pyrin näyttämään hänelle, mitä on vialla hänen elämässään ja mitä asiaa ei oteta huomioon. Tiedän, että ihmisille on hyvin vaikeaa päästä tähän lopputulokseen: nähdä meidän outo käyttäytymisemme ja katsoa ensin sisäänpäin, etsien syytä omasta itsestään. Kukaan ei tahdo osoitella sormella, mutta on jotakin työtä, mitä teidän ihmisten tulee tehdä… teidän pitää olla rehellisiä toistenne kanssa tavoilla, joilla ette ole nyt — se on edustalla ja keskiössä. Me kuulemme teidän ajatuksenne ja tunnemme sydämenne — ja kun ne eivät ole avoinna tai ne ovat sulkeutuneita toisiltaan — niin me tiedämme sen.”

Asiakkaani sai heti ahaa-elämyksen: ”Kaksi kissaani ovat aivan kuin näytelleet näytelmää edessämme. Sanoen, että tässä olette te kaksi. Miltäs tämä sinusta tuntuu?

Aviomieheni ja minä puhuimme asiasta tänä aamuna. Olemme aloittaneet suuren keskustelun!!”

Niinpä… ennen kuin syytät lemmikkikamuasi huonosta käytöksestä, saatat ensin haluta katsoa peiliin.

Siunauksin, Sandra

Sandran kirjat ovat täynnä vastaavaa eläinviisautta.

Mitä sinun taskustasi löytyy?

Eläinkommunikoija Sandra Mendelson kirjoittaa blogissaan mitä viisauksia matkijalinnulla ja kardinaalilinnulla on tarjota. Linnut katselevat meitä ihmisiä hieman korkeammasta näkökulmasta käsin (monessakin mielessä). Sandran kahdesta kirjasta löytyy paljon samankaltaista, vaikuttavaa ja syvällistä viisautta, jolla pääsee pitkälle… Jos siis tahtoo muuttaa ajatusmaailmaansa hieman henkisemmäksi. Henkisyydellä tarkoitan henkisyyttä ja avointa sydäntä ja mieltä sen suhteen, mitä lahjoja universumilla on tarjota. Nämä alla olevat lahjat ovat sanallisia lahjoja, mutta sitäkin painavampia. Ottaa vastaan ken tahtoo. –L

Matkijalintu: Mitä sinun taskussasi on?

Ihmismaailma elää taskuista käsin nyt; me lennämme heidän ylitseen ja näemme heidät ylhäältäpäin. Näemme ne, jotka loistavat kiitollisuutta, harmoniaa, myötätuntoa ja rakkautta, ja ne, jotka ovat hämärtyneitä pelosta, katkeruudesta, katumuksesta ja hämmennyksestä.

Jokainen teistä valitsee, mitä laittaa taskuunsa: ajatukset, olemiset, asiat sekä Energian. Taskunanne voi olla kotinne, yhteisönne tai mikä tahansa sielujen kokoontuminen.

Taskut, jotka ovat samanlaisia keskenään yhdistyvät energeettisesti ja luovat verkostoja pitkin Maapalloa, jopa silloin, kun ette näe sitä.

Täyttäkää taskunne sillä, mitä tahdotte nähdä ja se tulee vetämään puoleensa samankaltaista.

Kardinaalilintu: Olet suurempi kuin mitä kehosi on

Olemme innostuneita ja uteliaita niiden suhteen joukossanne, jotka alatte ymmärtää kykyjänne havainnoida ja kokea se, että me kaikki olemme Yhtä Tietoisuutta.

Tulemme jatkamaan teidän etsintäämme ja virittäytymään kanssanne energeettisesti; tulemme ilmestymään teille sitkeästi, jotta voitte harjoitella tietämistä, tuntemista, näkemistä, kuulemista ja aistimista mielenne ulkopuolella.

Ei enää kiinnittymistä valheelliseen separaatioon, jota teille on opetettu ja uskomukseen, että kehonne reunat ovat kohta, mihin te ”päätytte”.

Nähkää [energia]kenttänne KAIKKEIN voimakkaimpana osana itseänne, laajentumassa rajojenne ylitse; tämä on se kohta, missä me yhdistymme teihin, ja missä me olemme Yhtä.

Näettekö, miten kehoilla ei ole mitään merkitystä? Miten voitte ottaa vastaan minulta, vaikkette edes havaitse kehoani?

Teidän pitää harjoitella tällaista ajattelemista ja uskomista.

Viisautta ja tähtiä

Spring Farmilta nämäkin viestit tältä joulukuulta (2022) Dawn Haymanin kautta. Ehkäpä juuri sinun tarvitsee nähdä nämä sanat, jos eksyit tähän blogiin, kun jouluhässäkkä kauheimmillaan ja yritämme kynsin hampain päästä perille siihen joulun hetkeen, kun joulu on kauneimmillaan. :o} –L

Mabel-aasi: “Oikeesti, kun tulet minun ikääni, olet todellakin kiitollinen jokaisesta henkäyksestäsi. Siitä huolimatta, minusta on tosi hassua, että kysyt meiltä tämän kysymyksen joka vuosi. Mitä se minusta merkitsee on se, että ihmiset unohtavat pitää kirjaa siitä, mistä he ovat oikein kiitollisia elämässään. Ja se selittääkin minusta jo paljon. Niin monet ihmiset tulevat käymään täällä niin valtava raskaus heidän sydämissään. Heidän mielensä ovat turtuneet. Heidän sydämiään kolottaa. He kantavat koko maailman kokoista taakkaa harteillaan. Aasit ovat tottuneita kantamaan raskaita taakkoja kaiken aikaa. Mutta mikään ei vedä vertoja sille stressin taakalle, mitä te ihmiset oikein laitatte itsellenne. Niinpä… Ehdotankin, että aloitat siitä, mitä teit kun esitit tämän kysymyksen minulle. Jos et ole varma mitä elämässäsi on, mistä voisit olla kiitollinen, ole silloin kiitollinen joka ikisestä henkäyksestä, jonka otat. Koska minä olen kiitollinen, että sinä hengität!”

Ginny-hevonen:  “Pidän kovasti kaikista eri vuodenajoista. Talvi voi joskus käydä tylsäksi, kun meidän on oleskeltava tallissa pidempiä jaksoja. Mutta tiedän, että te ihmiset pidätte meistä huolta jättäessänne meidät tänne. Täällä voi olla hyvin jäinen keli. Talvi tarjoaa erilaista hiljaisuutta, jota ei tapahdui muina vuodenaikoina. Rakastan hiljaisuutta ja sitä kun voi kuulla miten lumihiutaleet osuvat maahan. Rakastan kirpeää ilmaa ja puhtaan valkoista maata kaikkialla ympärillämme. Rakastan myös kevättä ja uuden ruohon tuoksua ja nuppuja ja kukkasia. Ja lintujen paluuta. Rakastan sitä myös. Ja kevällä meillä on niin paljon ruohoa kuin vain jaksamme syödä. Rakastan seisoskelua kesäsateessa. Rakastan seisoa ulkona tähtien alla. Minulla ei tarkoituksella ole suosikki vuodenaikaa, niin että voin nauttia niistä jokaisesta niiden ainutlaatuisten erityisominaisuuksiensa vuoksi. Vuodenajat muistuttavat meitä, että kaikki asiat voivat muuttua, ja että muutoksen ei tarvitse olla aina pahasta.”

Leo-aasi: “En ikinä kyllästy maailman kauneuteen. Taivas voi toden totta olla kaunis auringon laskiessa. Rakastan katsella noita värejä, sillä ne muuttuvat joka ilta. Rakastan värejä sekä kukkia. Rakastan katsella perhosia, jotka liitelevät niityllä. Rakastan katsella kun lehdet vaihtavat väriä syksyllä. Ja pidän jopa siitä kun aurinko kiiltelee puhtaan valkeassa lumessa talvella. Ajattelen, että on paljon asioita, joista olla kiitollinen joka ikinen hetki. Jopa surullisina aikoina, jos vain voisimme muistaa pysähtyä ja olla kiitollinen jostakin, yhdestä pienesta asiasta… ystävällisestä kosketuksesta, rauhoittavasta äänestä, halista. Se auttaa meitä muistamaan että kaikki surumielisyys muuntuu toiseksi asiaksi aivan kuten lumi sulaa kevään kukkasiksi. Kuten taivas muuntuu väreiksi auringon laskiessa ja noustessa. Kuten perhonen lentää, vaikka se ei ikinä uskonut niin tekevänsä. Ja kaikista näistä asioista olen kiitollinen.

Mary-lammas:  “Hyvänen aika, jollakin lailla tämä on hassu kysymys, minä luulen. Mutta se on oikeasti hyvä kysymys. Mutta on hassua, että sinua pitää muistuttaa olemaan kiitollinen. Lampaana oleminen voi olla haastavaa. Maailmaa ei tehty lampaille. Te kaikki liikutte niin nopeasti ja arvaamattomasti. Me lampaat haluamme ottaa asiat rauhallisesti ja järjestelmällisesti. Tiedämme, miten olla yhteisönä. Ymmärrämme, että kun yksi on vahva, kaikki ovat vahvoja. Niinpä autamme toisiamme kasvamaan vahvoiksi. Se ei tarkoita, että me kaikki olisimme samankaltaisia. Emme ole. Meillä on myös nahinointia. Muttemme käytä elämäämme toisten riekaleiksi repimiseen. Yritämme kannustaa toisiamme. Ellemme, silloin me häviämme saalistajalle. Katselen ihmisiä kaiken aikaa. Tunnustan, etten aina ymmärrä teidän tapojanne. Ajattelette, ettei teillä ole luontaisia saalistajia. Silti jatkatte toistenne saalistusta. Mikään lammas ei ikinä pettäisi lauman luottamusta. On erittäin epäystävällistä ja epäonnekasta, että te ihmiset ette seiso yhtenäisenä ja pidä huolta toisistanne. Katsellessani teitä olen jopa vieläkin kiitollisempi, että olen lammas ja opin miten olla yhdessä vahvana. Siitä minä olen kiitollinen — yhteisön vahvuudesta ja rakkaudesta.”

Marty-papukaija: “Älä vaan kuvittele, että koska olen häkissä, olen jotenkin jumissa. Tiedätkö, fyysinen liikkuvuuteni voi olla rajallista häkissä, mutta minä sallin koko maailman tulla luokseni. Olen kiitollinen lauluni lahjasta ja rakastan jakaa sen ympärilläni olevien kanssa. Laulaminen tuo minulle suurta iloa ja rauhaa toisille. Ja se tuo minulle myös ison merkityksen. Minulla on elämä, jolla on merkitys. Älä anna ajatustesi määrittää millaista elämäni oikein on. Näen monia ihmisiä, jotka elävät häkeissä, eivätkä edes tajua, miten tiukasti he ovat lukinneet itsensä sisään ja missaavat kaiken kauneuden ympärillään. Laula lauluasi, jonka tulit tänne laulamaan! Ja muista minua, Martya, joka kertoi sinulle tämän pienen viisauden.”

Bayberry-hevonen:  “Tiedän monien ihmisten näkevän minut hieman höpömpänä heppana. Tiedän, koska olen kuullut heidän sanoneen niin. Hassua, miten ihmiset sanovat asioita eläinten edessä ja he kuvittelevat, ettemme ymmärrä mitä he sanovat. Niinpä saatat ajatella, että tämäkin kuulostaa sinulta aivan höpöltä, mutta minusta emme voi koskaan olla tarpeeksi kiitollisia auringosta. Jos olet elänyt pimeydessä tiedät, miltä tuntuu kun ensimmäisen kerran tunnet olosi turvalliseksi seisoskellessasi auringossa. Se on hetki, jota en koskaan unohda. Se tuntuu siltä kuin lämpö painuisi alas läpi joka ikisen solusi ja puhdistaisi niistä negatiivisuuden, kivun sekä pimeyden. Aurinko on jotakin, jota en koskaan ota itsestään selvyytenä. Toivon, ettette tekään.”

Edgar-sika:  “Sikana oleminen on todella lystiä. Äitini sanoo aina, etteivät kaikki siat voi sanoa samaa. Mutta tiedän, että minä voin. Elän äitini ja sisarusteni kanssa. Totta puhuakseni, ei se aina ole hauskaa. Mutta useimmiten se on nastaa. Pari siskoani tosin ovat todella tyrkkyjä. Veljeni ja minä yritämme pitää yhtä. Muttei se ole aina helppoa. Mutta se on okei. Äini sanookin, ettei elämä aina ole helppoa. Kaipa se on totta, sillä silloin se olisi todella tylsää, eikö? Jaa-ah, mistä minä olen kaikkein kiitollisin? Pakko kyllä sanoa, ruoka tulee olemaan voittaja. Mutta rakastan myös mutaa ja aurinkoa sekä ruohoa. Oh, vatsarapsutuksia myös ihmisystäviltäni. Rakastan myös kuunnella kun ihmiset kikattavat. Se on niin hassu ääni. Ihmiset, jotka eivät ole koskaan aikaisemmin koskettaneet sikaa saavat siitä niin paljon iloa irti. Ja se tekee myös minut onnelliseksi. Toivon, että löydät aikaa ja syytä kikatella. Se on teidän kaikkein hurmaavin ominaisuutenne!

Chico-aasi:  “Minulla on hieno elämä täällä. Samalla kun ihmiset ovat valmistautuneet talvi-elämään täällä, me olemme nautiskelleet lämpimistä päivistä ja lämpimistä syysöistä. Kuu on ollut hyvin kirkas tällä viikolla. Katsellessamme ympärillemme kuunvalossa, olemme nähneet kaikenlaista yöllistä eloa ympärillämme. On ollut peuraystäviämme käyskentelemässä hiljaa laitumemme ympärillä. Pidämme heistä. He pysähtyvät ja kertovat meille asioita, joista he tietävät. Seisoskelin tähtien alla ja tajusin, miten iso taivas on. On lohduttavaa nähdä tähtiä. Se tarkoittaa, että öinä, jotka ovat erityisen pimeitä, on aina jotakin valoa ohjaamassa meitä. Ihmiset eivät luultavasti ymmärrä, että minä välitän tällaisista seikoista. Mutta se johtuu siitä, että ihmiset unohtavat tähdet. Saatat haluta katsella niitä jälleen. Tähdet kertovat meille, ettemme ole koskaan täysin yksin pimeässä.”

Kissanpäiviä rescuefarmilla

Spring Farmin ihana jokavuotinen eläinten ”adventtikalenteri” on täydessä vauhdissa. Eläimet ovat hyvin kiitollisia monista eri asioista. Poimin parin kissan ajatuksia tälle päivälle:

Flannigan kertoo: ”Rakastan tarkastella värejä. Olen kiitollinen, että maailma on niin pullollaan monia ihastuttavia ja värikkäitä asioita. Minulla on vain yksi silmä, mutta käytän sitä kyllä kahden edestä. Siksi olen tuplasti kiitollinen, että näen asiat siten kuin näen. Saatat ajatella, etten havaitse värejä. Mutta se on virhe. Voin lisäksi tuntea värit. Värit täyttävät päiväni monilla erilaisilla tunteilla ja tuntemuksilla. Toivon, että nautit väreistä omassa elämässäsi. Ja jos sinusta elämä on aivan mustavalkoista, silloin rohkaisen sinua muistuttamaan itseäsi siitä, miten täynnä elämä on värejä. Se saa sydämesi tuntemaan hyvää.”

Sylvester puolestaan sanoo: ” Elämä on vaan aivan mahtavaa! Kokonaisuudessaan! Olen nähnyt monia asioita. Olen ollut eksyksissä. Minut on löydetty. Olen ollut sairas. Olen ollut terve. Olen ollut typerä. Olen ollut fiksu…. Ja… Tiedän olleeni myös onnekas. Kun olin kaikkein huonoimmillani, joku toi minut tänne turvaan. Ja mitä en ikinä olisi arvannut etukäteen, on se, miten syvästi rakastuin tähän uuteen maailmaani. Olen onnellisimmillani elämässäni. En olisi ikinä uneksinutkaan, että näin voi tapahtua. Suosikki asioita maailmassa on vain oleskellä ja olla rakstettu. Ja saan sitä sorttia täällä paljon! Älä koskaan menetä toivoa. Koskaan. Minä olen kiitollinen rakkaudesta. Enkä ikinä päästä siitä irti.”

Sielunkumppanit vastassa

Channy-koiran ja hänen ihmiskumppaninsa tarina löytyy eläinkommunikoija Channon Cuttsin blogista ja se on päivätty 26.10.2022. Alkuperäisestä artikkelista löydät myös kuvat.

Kun suuri menetys on tulollaan alamme usein nähdä kuin tunnelissa. Suojellaksemme itseämme sanoinkuvaamattomalta sydänsurulta, tunnemme usein houkutusta päättää jo etukäteen, miten menetys vaikuttaa meihin siitä hetkestä eteenpäin. Tämä on se, miksi työskentely lemmikkien ja heidän ihmistensä kanssa on niin kiinnostavaa! Jakavatko lemmikit meidän menettämisen, kuoleman ja surun pelkomme? Vai onko eläimillä pääsy suurempaan kuvaan ja sen perspektiiviin? Channyn tarina on täydellinen tapa vastata tähän kysymykseen.

Channy oli väsynyt. ”Liiskaantunut”, hän kertoi minulle. Hänellä ei ollut energiaa nostaa edes tassujaan. Eikä energiaa siirtyä rajan ylitse omin avoin. ”Tulen tarvitsemaan hieman apua.”

Juuri silloin flamingo tanssi sisäisellä elokuvakankaallani. Sisäiset silmäni laajenivat ilosta, sitten ne kapenivat hämmennyksestä. Mitäh?

Yhtäkkiä koko loppuviesti tuli. Näin loppukohtauksen jo klassisesta Titanic-elokuvasta, missä Kate Winslett on nuori jälleen ja laskeutuu portaita alas kohdatakseen tyrmäävän upean Leonardo di Caprion.

Arvokkuutta. Kepeyttä. Tasapainoa. Channy kertoi minulle tahtovansa siirtyä rajan ylitse arvokkaasti. Tässä kohtaa hän oli jo kirjaimellisesti pinkin värin ympäröimä — vaaleanpunainen on arkkienkeli Chamuelin väri, ja hän oli valinnut tällä kertaa arvokkaan pinkin flamingon muodon, saapuessaan seuraamme. Prinsessojen pinkkiä väriä läpikotaisin, niin kehossa, kuin hengessä.

Kysyin Channyltä kysymyksen, jonka kysyn kaikilta lemmikeiltä, jotka ovat lähellä elämänsä päättymistä maapallolla. ”Kuka odottaa sinua sateenkaarisillan toisella puolella?” Yleensä näen yhden, kenties muutaman, tärkeän ”puolison” innoissaan odottamassa heidän rakkaansa saapumista.

Mutta ei Channyn kohdalla. Hänellä oli vastaanottojono. Koiria, koiria, koiria, ulottuen niin pitkälle taaksepäin, kuin vain henkiset silmäni kykenivät näkemään. Entisiä leikkikavereita, perheenjäseniä, hänen ihmisensä Lynnin muut koirat, kokonainen koirien tervehdyskomitea. Ja siellä oli yksi erityinen koira. Tässä kohtaa sain kiinni nimestä, joka alkoi kirjaimella B. ”Barney? Bennet? Barret? Bradley?” Välitin tiedon Lynnille, toivoen sen sanovan hänelle jotakin. (Niin ei käynyt…. ei ainakaan heti. Muutaman päivän kuluttua Lynn tekstasi minulle kysyen, josko koira olisi ollut Berlee, kuten Berleen Musta Onyx eli Robin, joka oli ensimmäinen koira, joka sillä koskaan on ollut kaverinaan.)

Waude.

Tämä erityinen koira oli Channyn kaksoisliekki. Hänen kumppaninsa läpi monen elämän oli odottamassa häntä verhon takana. Ja he olivat niin innoissaan tästä jälleenkohtaamisesta henkimaailmassa.

Channyllä oli vielä lisää kerrottavaa. Hänellä oli joitakin viisaita jäähyväissanoja ja yksi erityinen pyyntö. Erityisesti Channy tahtoi, että Lynn rakentaisi erityisen yhdistäytymis- ja meditointipaikan, missä he voisivat olla yhdessä hengessä. Hän tahtoi, että tämä alue olisi vaaleanpunainen. Hyvin vaaleanpunainen. Pinkkejä kristalleja. Pinkkejä kukkia — monenlaisia kukkia. Muutama glamour-kuva Channysta. Ja tiara. Koska kaikilla prinsessoilla piti olla sellainen.

Lynn hymyili kyyneltensä lävitse kun kerroin tämän kaiken hänelle.

Channy tahtoi myös ilmaista kiitollisuutensa siitä, että Lynn oli niin vahva. Kuten usein eläinkommunikoinneissani käy, hän kiinnitti huomioni erääseen minun suosikkielokuvistani. Tässä tapauksessa elokuva oli ”Arrival”, joka korostaa sitä, miten me lähdemme matkalle, sen tarjoamille kokemuksille, vaikka tiedämme jo, miten se kaikki tulee päättymään. Me olemme valmiita rakkaudelle ja rakastettuna olemiselle, tietäen vallan mainiosti sen, että jossakin vaiheessa meidän pitää olla vahvempi kuin mitä me koskaan edes uskoimme voivamme olla.

Lähdemme matkaan, koska me tiedämme jo menneisyyden, tulevaisuuden ja nykyisyyden ja me tiedämme jo, että vahvana oleminen ja sureminen on vain pien osa suurempaa kuvaa. Todellinen tarkoitus on tunnistaa, että se on se sama voima, mitä me tarvitsemme, pitääksemme kiinni ILOSTA. Channy oli niin selkeä tässä kohtaa. Lynnin omat henkiset opiskelut ja harjoitteet olisivat tarpeeksi ja sallisivat heidän tavata toisiaan sateenkaarisillan puolessa välissä ja jatkaa ja syventää sekä kehittää heidän suhdettaan, kehossa tai ei. Tämä avaisi portaalin jatkuvalle kaksisuuntaiselle kommunikoinnille. Se sallisi toisella puolella olevien henkien sanoa sanottavansa. Ja se antaisi Lynnille mahdollisuuden ottaa vastaan näitä viestejä.

Tässä kohtaa olisi voinut kuulla neulan putoamisen. Ja kerronpa vielä senkin, että tämä oli eka kerta kun olen ikinä lajienvälistä kommunikointia suorittaessani saanut huomata, että ihmisasiakkaani kutsutaan mukaan meedioiden maailmaan!

Channy jatkoi ohjeidensa jakelemista. Hän kertoi Lynnille, että heidän pitäisi viettää viimeiset päivänsä yhdessä istuskellen rauhassa ja hän voisi samalla tutustua hänen energeettiseen allekirjoitukseensa. ”Tilaa, aikaa, hiljaisuutta. Tätä tarvitset tunteaksesi sen. Silloin voimme olla aina yhdessä.”

Muutamia päiviä myöhemmin sain kauniin ja tunteikkaan sähköpostin Lynniltä.

Hän kertoi:

Channyn siirtymä oli suloinen, elegantti ja arvokas. Se tapahtui kodissamme ja siinä oli mukana kaikki mitä meidän pieni prinsessamme pyysi, aina pinkkiä rusettia myöten. Kun olimme valmiita aloittamaan hän asettui vierelleni ja hänen päänsä lepäsi hänen tassuillaan ja hän nosti suloiset pienet kulmakarvansa ylös ja katsoi minua viimeisen kerran. Lausuin rukouksen, asetuin hänen vierelleen ja ympäröin hänet omalla kehollani, synkronoiden hengitykseni hänen kanssaan, kunnes hän oli poissa. Sydämeni on rikki, vaikka samaan aikaan olen hyvin rauhallinen. Ilman sinua, Shannon, Channyn siirtymä ei olisi ollut niin suloinen ja herkkä kuin se oli. Eivätkä viimeiset viikkomme olleet niin rikkaita. Sinä Shannon ja sinun työsi maailmassa on todellinen lahja eläinkunnalle, jota palvelet. Ja työsi on todellakin pyhää!!! Olen niin kiitollinen päivästä, kun tiemme kohtasivat. Nyt on aika syvemmälle levolle ja sisään siirtymiselle. Nähtäväksi jää minne Channyn ja minun rakkaustarina vie meidät, yhdistyessämme verhon läpi aina ikuisuuteen jatkuvassa rakkaudessa. Sydän täynnään kiitollisuutta, Lynn ja minun Channyni

___________________

Note: Eläinkommunikointi ennen eutanasiaa voi olla suuri henkinen apu ja voimavara raskaalla hetkellä, kun rakkain lemmikki lähtee tästä maailmasta. Samalla selviää, tarvitseeko lemmikki apua. Esimerkiksi meillä oli vuosia sitten kissa, joka sanoi eläinkommunikointisessiossa, että tahtoo lähteä omin voimin. Minulla oli suuri kunnia silittää häntä kun hän veti viimeisen henkäyksensä. Se hetki ei koskaan unohdu. — Channy-koira antoi hienoja vinkkejä, miten häneen voi pitää yhteyttä jatkossa! Kukaan rakkaistamme rajan takana ei ole kaukana. Verho tämän maailman ja henkimaailman välillä on ohut ja se ohenee päivä päivältä… Meditointi on yksi hyvä työkalu verhon läpi kurkkimiseen. Välikäsiä ei silloin tarvita. — Huomasin muuten eräänä päivänä, että ruotsinkielinen eläinkommunikoija, Maria Karmi, on kirjoittanut kirjan. Klikkaa itsesi Kindle-storeen ja lataa se älylaitteeseesi! Saat vinkkejä miten voit opetella sanatonta kommunikointia itse. Elämä ei koskaan ole täysin ennallaan sen jälkeen, kun astut eläinkommunikoinnin maailman. Ja se on aika nasta juttu se. –L

Kissan ja koiran sielunsopimus

Eläinkommunikoija Shannon Cutts kertoo blogissaan 14.9.2022 kissan ja koiran välisestä sielunsopimuksesta – ja vähän muustakin. Sielunsopimukset ovat pyhiä, niitä noudatetaan, niin eläinten välillä kuin ihmisten välillä. Eläinlajien väliset sielunsopimukset ovat arkipäivää saalistajan ja saaliin välillä. Tällä kertaa ei ole kyse saalistuksesta, vaan sopimuksesta hyvin rakastavien kaverusten välillä, nimittäin kissan ja koiran välillä. –L

Shannon kirjoittaa:

Eläinrakkaan menettäminen on jo tarpeeksi kivuliasta. Mutta entä jos toinen lemmikkisi onkin vastuussa menetyksestä? Aggression ilmaantuminen lemmikkien välille on yksi suurimmista syistä eläimestä luopumiseen; ja usein myös eutanasiaan päätymiseen. Eläinkommunikoija Shannon Cutts jakaa tämän merkittävän tarinan eräästä lajienvälisestä perheestä, joka kulki läpi tämän helvetin ja tuli ulos toiselta puolelta uuden näkökulman kera, täynnä toivoa ja läheisyyttä.

Kristen oli onnellinen ja suunnitteli tulevia häitään. Hän ja hänen sulhasensa jakoivat monilajisen perheen, johon kuuluivat Zen ja Rumi, adoptoitu katukissa ja hänen 6 pentuaan, 6 lisäpentua ja Roadie, kissoja rakastava koira, jolla oli räiskyvät siniset silmät ja hellä, mutta silti suojeleva asenne kaikkia kohtaan. Eräänä yönä kaikki sitten muuttui.

Sekunnin sadasosassa Zenin sielu jätti hänen kehonsa. Kun Roadie ilmaantui varjoista hetkeä myöhemmin, suupielet veressä, se kertoi Kristenille kaiken, mitä hänen piti tietää.

Tai niin hän ainakin luuli.

Tietenkään en tiennyt tästä mitään Kristenin pyytäessä minua kommunikoimaan Zenin kanssa. Hän tunsi olonsa surulliseksi, hän selitti, eikä vain omalta osaltaan, mutta myös Rumin, Zenin pojan osalta. Hän kertoi tahtovansa saada yhteyden Zeniin, pyytääkseen viisautta, jakaakseen sen myös Rumin kanssa. Sekä pyytääkseen anteeksi, vaikkakaan hän ei vielä kertonut minulle, että miksi.

Tässä kohtaa Kristen ei myöskään kertonut minulle mitään Roadiesta — ei edes sitä, että se oli osa tätä perhettä. Hän ei myöskään maininnut ylimääräistä kuuden kissan pentuetta.

Seuraavana aamuna otin kontaktin Zeniin rajan toisella puolella. Kerroin hänelle kuka olin, työstä jota teen ja siitä, miksi Kristen oli pyytänyt minua puhumaan hänen kanssaan. Kysyin josko Zen tahtoisi puhua kanssani ja näyttäisi minulle, kuinka hän kuoli.

Silloin kaikki muuttui hyvin omituiseksi. Yhtäkkiä tiesin, että Zenin siirtymä oli ollut hyvin nopea. Tunsin, että se olisi ollut nopea onnettomuus. Oli hetki intensiivistä fyysistä myllerrystä ja epämukavuutta ja sitten… rauhaa.

Sen jälkeen Zen näytti minulle kaksi pistohaavaa.

Kysyessäni selvennystä hän näytti pistohaavat uudelleen. Ja uudestaan. Ja uudelleen.

Selkeästi tämä oli kaikki, mitä Zen oli halukas (tai kykenevä) kertomaan.

En aistinut minkäänlaista vihamielisyyttä, katumusta, vain heikon tuntemuksen anteeksiannosta. Ja sitten muistamisesta.

Minkä muistamisesta? Hän ei kertonut.

Siirryimme eteenpäin. Kysyin Zeniltä hänen elämästään Sateenkaarisillan toisella puolella. Hän näytti minulle kauniin paikan, valoisan, pilvisen, mutta silti täynnä valoa olevan paikan ja kertoi uuden kotinsa nimen. Lumeno City. Luminosity (=engl. valoisuus/kirkkaus).

Seuraava kuva jonka hän lähetti minulle oli vieläkin kummallisempi kuin pistojäljet. Näin Zenin siivekkäänä ja nokallisena, räpyttelemässä läpi ilman (kyllä, aivan kuin haikara… paitsi ettei se ollut se). Näin paketin, joka oli sidottuna sen nokkaan ja hän oli juuri välittämässä sitä. Kysyin mitä paketissa oikein oli ja hän näytti minulle pienen kissanpennun

Rumi. Hänen poikansa.

Kun minulla oli tilaisuus saada Zoom-yhteys Kristenin, hänen ihmisensä kanssa, Zenin jakama tieto alkoi tarkentua. Kerroin pistojäljistä. Kristen purskahti itkuun ja selitti Roadien osan. Hän kertoi miten hän ei ymmärtänyt miten ja miksi tämä kaikki oli tapahtunut. Roadie oli aina ollut niin hellä ja rakastava sielu.

Niinpä kysyin asiasta Zeniltä.

Zen näytti välittömästi minulle sielunsopimuksen. Hän selitti, että hänen oli tarkoitus jättää fyysinen kehonsa taakseen juuri sinä yöntä ja Roadien oli tarkoitus auttaa häntä siinä.

Sitten hän näytti miten illan hämärä esti Kristeniä näkemästä sitä… Zen yllyttämässä Roadieta, tökkäämällä tarkalla kynnellään häntä nenään, muistuttamassa häntä siitä, että hänen tulisi tehdä mitä hän lupasi tehdä. Unohtamisen ja muistamisen hetki, jonka hän oli aikaisemmin minulle näyttänyt — tämä oli kontekstia, jonka vain Zen tiesi.

Ja tämä on myös se syy, miksi Kristenin pieni perhe ei voinut uskoa sitä mitä oli tapahtunut. Roadie oli niin vankkumaton mestarisuojelija kaikille (kahdeksalle!) kissalle. Ne saivat kiipeillä sitä pitkin, tehdä ihan mitä vaan, hän vain rakasti heitä ja piti heistä huolta, varoen ettei vahingoita ketään. Miksi hän tekisi sellaisen tempun?

Koska. Zenillä ja Roadiellä oli sielunsopimus. He olivat, ovat osa sielunperhettä.

Miksi Zenin sitten piti lähteä juuri sillä tietyllä hetkellä?

Siinä asiassa vain Kristenillä oli tarpeeksi kontekstia ,jotta kysymykseen saataisiin selvyys.

(Ja koska minun pitää jättää pois tiettyjä yksityiskohtia, suojellakseni tämän perheen yksityisyyttä, riittäköön se, että Zenin oli tarpeen lähteä, jotta Rumi saisi tien avautumaan uudelle ihmiselleen, jollekulle, joka tarvitsi häntä enemmän, kuin sanat voisivat edes kuvata.)

Se oli kokonaisuudessaan taivaallisella ajoituksella ja kaikkien korkeimmaksi hyväksi tapahtunut asia.

Kristen kertoi minulle hieman taustaa kaikelle tälle. Hän kertoi miten Zen, pelokas villi äitikkä, pyöri heidän talonsa lähellä jatkuvasti. Hitaasti, mutta varmasti se muuttui rohkeammaksi. Ja sitten vielä hitusen rohkeammaksi. Eräänä kauniina päivänä se käveli suoraan Kristenin rinnan päälle. Ja jätti jälkeensä pienen, kauniin karvaisen nyssäkän nimeltään Rumi.

Paketti. Jonka toi ’Zen-haikara’ itse.

Lemmikeillämme on mitä ihmeellisempiä ja ällistyttävämpiä, syvällisiä ja vaikuttavia elämiä, jotka tapahtuvat aivan neniemme edessä. He ovat niin tietoisia, niin elossa, niin tiukasti yhteydessä kaikkiin eri elämiin heidän ympärillään. He tuntevat heidän siteensä meihin ja myös muihin elämässään oleviin eläimiin. Heillä on sielunperheitä ja sielunsopimuksia, sekä näiden muiden eläinten kanssa, aivan kuten meidän, heidän ihmistensä kanssa.

Eläimemme voivat selittää mysteerit, olivatpa ne sitten sydäntä särkeviä, hämmästyttäviä tai jotakin siltä väliltä. Mutta jos tahdomme tietää totuuden — ei vain oman mielemmme version siitä, vaan aivan koko totuuden — meidän pitää vain KYSYÄ.

___________________

Note: Taisin sanoa jo kauan sitten, että ne, jotka sinua rakastavat kaikkein eniten, satuttavat sinua kaikkein eniten. 😲 Rakkaudella, mitä suurimmalla sellaisella, on sielunsopimukset allekirjoitettu. Toiset niistä ovat makoisia sopimuksia, toiset ovat karvasta kalkkia. Eläinten [ja ihmistenkin] kohdalla kannattaa kysyä Korkeamman Minän kautta, että mitä tuli tehdyksi ja miksi. Spekulointi ei auta tässäkään asiassa… –L

Ruoho oli aidan takana vihreämpää

Lemmikki hukassa? Se on aina hyvin stressaava tilanne. Eläinkommunikoija Shannon Cutts suosittelee, että kannattaa kysyä lemmikiltä suoraan, mitä, missä ja miksi. Olen samaa mieltä. Vain eläimet voivat kertoa, miksi tuli tehtyä tiettyjä elämänvalintoja kussakin hetkessä. Elämä on valintoja, eikä eläinten ja ihmisten elämä siinä mielessä eroa toisistaan millään tavalla. – Jotkut valinnat teemme jo ennen syntymää, mutta luultavasti suurimman osan tässä ja nyt. –L

Shannon kertoo Ipek-kissan tarinan omassa blogissaan.

Lemmikin katoaminen on hyvin stressaavaa. Sydäntä särkevääkin. Joka päivä joku tuolla ulkona etsii omaa, kadonnutta lemmikkiään, huudellen, jättäen ruokakuppeja ulos, joista löytyy eläimen suosikkiherkkuja, jututtaen naapurustoa ja kutsuen rinnalleen eläinalan ammattilaisia, kuten eläinten etsijöitä ja eläinkommunikoijia. Mutta löytyykö tarinan takaa jotakin muuta, kuin vain eksynyt lemmikki, kun eläin katoaa? Eläinkommunikoija Shannon Cutts korostaa vähemmän tunnettuja lemmikkien katoamisen aspekteja tässä kirjoituksessa.

Ipek saapui Pazin ovelle suoraan kaduilta… hän ei todellakaan ollut ensimmäinen naapuruston katukissoista, joka löysi tiensä sinne. Kirppujen puremana, nuhjuisena ja hieman aliravittuna hän näytti siltä, että oli hieman Pazin tietynlaista TLC:tä vailla (”hellää, rakastavaa huolenpitoa”).

Ajan kuluessa Ipek (tämä kaunis nimi tarkoittaa ”silkkiä” turkiksi) alkoi kasvaa hienon nimensä mittoihin. Hänen alati viisaat silmänsä kiilsivät kilpaa hänen silkkisen, yön mustan turkin kanssa. Hän näytti siltä, että oli kaikin puolin asettumassa luksuselämäänsä Pazin muiden kissaperheenjäsenten kanssa.

Mutta sitten eräänä päivän hän vain katosi.

Pandemia oli juuri saamassa tuulta purjeisiinsa. Tyypilliset etsimiskeinot, kuten oville kolkuttelu, pihoissa kuljeskelu tai kadonnut lemmikki-lappuset olivat suurelta osin poissa laskuista hamaan tulevaisuuteen.

Tietäen Ipekin historian, Paz ei ollut niinkään huolissaan siitä, etteikö kissa pärjäisi katuelämässä jälleen. Mutta hän oli syvästi huolissaan, että kissa oli kadonnut vastoin tahtoaan, eikä enää pystyisi löytämään tietään takaisin kotiin hänen luokseen, muutamastakin hyvin huolestuttavasta syystä.

Hyvin intuitiivisena ihmisenä, Pazin intuitio kehotti häntä olemaan huolehtimatta. Lemmikkien isänä hänen päänsä painosti häntä murehtimaan enemmän. Lopulta suuremmat elämäntapahtumat varastivat hänen huomionsa ja hänen oli pakko lakata ajattelemasta koko asiaa.

Siihen mennessä, kun Pazin polku kohtasi minun polkuni, Ipek oli ollut kateissa yli 2 vuotta. Itse asiassa kommunikoin hänen kahden nykyisen kissansa, Yagmurin ja Grin, kanssa, kun Ipekin katoaminen tuli esille. Hän kysyi jos voisin vielä virittäytyä hänen taajuudelleen, kenties paikantaen hänet, jotta mies saisi päätöksen asialle.

Kun yhdistyin Ipekin kanssa, hän näytti heti mitä oli tapahtunut sinä päivänä hänen näkökulmastaan. Hän oli ollut nauttimassa auringosta suojaisalla patiolla, kuten hän tykkäsi tehdä, kun yhtäkkiä jokin vei hänen huomionsa. Jokin (lintu? orava? sisilisko?) liikkui hyvin nopeaan. Hän seurasi sitä.

Yhtäkkiä Ipek oli poissa patiolta ja takaisin kadulla. Nopea, puikkelehtiva otus, jota hän oli seurannut, oli poissa. Ja kaikkialla ympärillään hän näki erilaisia ja eri kokoisia eläimiä. Jokainen vain teki omia asioitaan, metsästi, söi, lepäsi, leikki, puolusti, nukkui.

Miten hän oli unohtanut kaiken tämän? Ruoho oli herkullista, raikasta, pehmeää ja tuoksuvaa tassujen alla. Pään yllä, sinitaivas pehmeine pumpulipilvineen ja lämmin auringonpaiste muodosti varsin kuvauksellisen katon pään päälle. Molemmin puolin, edessä ja takana, puita, pensaita ja rakennuksia, jotka muodostivat tukevat seinät.

Hänestä se ei ollut enempää, eikä vähempää, kuin suurempi koti, jossa oli enempi asukkaita ja tarpeeksi kaikille, mitä he ikinä tarvitsivatkin. Siinä hetkessä Ipek tajusi, että hänellä oli mahdollisuus tehdä valinta. Hänellä oli kaksi kotia, joista valita. Ipek voisi palata kotiin Pazin luo. Tai hän voisi jäädä tähän ulkosalla olevaan, suurempaan kotiinsa.

Kun kerroin viestin Pazille, hän sanoi ettei se yllätä häntä. Hän kirjoitti: ”Kiitos hyvin paljon. Tämä auttaa minua suuresti ja pystyn olemaan tämän asian kanssa sinut paremmin kuin aikaisemmin. Tämä käy järkeen sen kanssa, miten löysin hänet ja miten hän lähti.”

Lisäksi hän pyysi, että kerron Ipekille, että hän olisi aina, aina tervetullut takaisin kotiin hänen luokseen.

Mutta tässä tulee se mielenkiintoinen kohta!

Melko pian Ipekin katoamisen jälkeen Gri ilmestyi paikalle (toinen hieno turkkilainen nimi, joka tarkoittaa ”harmaata”) ja kissa oli vieläkin huonommassa kunnossa kuin Ipek silloin kun se saapui Pazin luo. Itse asiassa, eläinlääkäri sanoi, että ellei Paz olisi ottanut sitä hoiviinsa, kissa tuskin olisi edes selvinnyt.

Paz kertoikin, että hän oli usein pohtinut itsekseen, jos Gri ja Ipek olivat kommunikoineet keskenään ennen kuin Ipek lähti, tai pian sen jälkeen. Ehkäpä Ipek kertoi Grille minne mennä ja mistä löytää apua.

Vastaus tähän on tietenkin: kyllä.

Onneksi pystyin vielä kertomaan Pazille uutiset, että Ipek vahvisti muutamilla tiedoilla, että hän oli yhä elossa, yhä terve ja asustelee lähiseudulla.

Ipekin elämäntarinassa on puhdasta eleganssia — jotakin, mitä emme voi vahvistaa tavallisin keinoin, eli ei niin elegantin vasemman aivopuoliskon älyllä, mutta silti siinä on vääjäämättä totuuden kaiku.

Ipekin tarina opettaa meille – ainakin hänen tarinansa opetti minulle! – miten äärettömän tärkeää on katsoa asiaa syvemmälle, kuin mitä vain silmä näkee, saadaksemme esiin minkä tahansa kadonneen eläimen tilanteen perspektiivin. En toki tarkoita, etteikö sinun pitäisi tehdä kaikki se, mitä voit paikallistaaksesi heidät ja saadaksesi heidät takaisin kotiin. Olen seisonut noissa pelokkaissa lemmikkiäidin saappaissa useammin kuin kerran, enkä ole aina kyennyt tuomaan rakkaitani takaisin kotiin.

Mutta yksi omista eläimistäni, Bruce-kilpikonna, omaa elämäntarinan, joka peilaa Ipekiä. Loppujen lopuksi, minäkin olen löytänyt tärkeän päätöksen näistä neljästä sanasta.

Heidän elämänsä. Heidän valintansa.

Sikamaisia ajatuksia

Spring Farmin ihanista (jokavuotisista) eläinten viesteistä löytyy Eloise. Eläinkommunikoijana toimii Dawn E. Hayman, jonka upea kirja löytyy Amazonilta. — Nämä sanat muistan aina, kun saksilla paloittelen porsaan sydäntä kissan ruokakuppiin… Joulu on tulossa muutaman kuukauden päästä (tänäkin vuonna) ja possu jakaa mielipiteitä ja ruokakuntia. –L

Eloise

“Tiedättekö kaiken, mitä minä tiedän? Lyön vetoa, että moni teistä ajattelee, että olen vain sika ja mitäpä minä tietäisin. Ah, mutta olisit hölmö jos kuvittelisit niin. Minäpä tiedän erilaiset tuoksut ilmassa, minä tahansa päivänä. Tiedän, koska sää muuttuu. Tiedän miltä erilaiset ruuat tai maaperät tuoksuvat. Minulla on onnellisia päiviä. Minulla on surullisia päiviä. Toisinaan rakastan minun possuperheeni antamaa lohtua, silloinkin, kun he käyvät hermoilleni. Rakastan käpertyä olkiin ja kuulla miten possuni kuorsaavat. Kaikki nämä possut minun kanssani ovat minun lapsiani. Minun pitää tietää, että he ovat turvassa. Joskus me kinastelemme, mutta se johtuu yleensä siitä, kun he eivät kuuntele minua. Mutta minulla on ilo tietää, että he ovat ikuisesti turvassa täällä ja se tuntuu hyvältä sydämessäni. Minulla on syviä tuntemuksia sydämessäni, aivan kuten teillä. Olkaa ystävällisiä ja tutustukaa minuun ensin, ennen kuin alatte tuomita minua tietynlaiseksi… Koska ette välttämättä tiedä totuutta sikana olemisesta. Mutta minä haluaisin kovasti oppia tuntemaan teidät ja tahtoisin teidänkin tuntevan minut.”

Mielen luomukset erottavat meidät toisistamme

Sandra Mendelsonin blogin uusin päivitys tulee jälleen gorillan ”suusta”. Sandran kirjat ovat hyvä valinta. Hän on kirjoittanut eläinkommunikonnista myös lapsille. Uudelle uljaalle sukupolvelle, joka toivottavasti jo oppii jotakin eläinkunnalta… –L

On mennyt jo tovi siitä, kun eläimet tulivat vapaaehtoisesti juttelemaan (elämäntilanteeni kaaosmaisuuden vuoksi). Niinpä oli ihana yllätys kun gorilla ilmaantui eilen illalla ja jakoi kanssani tämän:

On niin paljon, mitä ihmiset yhä edelleen voisivat oppia meiltä — kaikilta ei-ihmisiltä — suhdeasioissa. Kyllä, meillä on joskus erimielisyyksiä ja voimataistoja, mutta on tiettyjä asioita, joihin vain ihmiset ovat taipuvaisia – ja joita villit eläimet eivät ikinä tee.

Tässä joitakin niistä:

  • emme koskaan uuvuta tai kuluta toisen energiaa; näemme elämänvoiman pyhänä asiana
  • emme koskaan koe tuomitsevaisuutta, vertailua tai inhoa (kerroimme tämän jo aikaisemmin)
  • koska emme puhu sanoin (käytämme niiden tilalla ajatusvirtaa, liikehdintää jne.) emme voi käyttää niitä aseina ja emme käy sotaa siitä, mitä asiat tarkoittavat: asiat ovat mitä ne ovat, emmekä me nimeä niitä hämmentääksemme toisiamme ja aiheuttaaksemme argumentointia
  • emme yhdisty toistemme kanssa siksi, että tuntisimme seksuuaalista halua, emmekä käytä kehojen yhdistymistä pakokeinona, kontrollin välineenä tai todistuksena arvostamme, siitä miten hyvin rakastamme tai siitä miten paljon annamme itsestämme
  • emme esitä itseämme sellaisina millaisia emme ole, tai vain täyttääksemme toisten odotuksia; olemme aina vain sitä, mitä me olemme, kaikissa tilanteissa
  • emme etsi itseämme toisista tai etsi vahvistusta omalle arvollemme; me tiedämme sen jo, riippumattomana kenestäkään toisesta
  • koska selviytyminen on olennaista, adaptoidumme toimintatapoihin, jotka pitävät meidät aina turvassa sekä terveinä — emme ole sidoksissa siihen, miten ajattelemme, että asiat pitäisi tehdä
  • koska mieli ei ohjaa meitä, emme jää sen luomusten vangeiksi, mieli takertuu siihen, mitä se luo itse (ja ihmisten kohdalla se kumpuaa pelosta) — ei siitä, miten asiat todella OVAT: vääristyneet mielen luomukset aiheuttavat separaatiota toisistamme

Siinä on jotakin pohdittavaa, eikö?

Nöyränä kuten aina….

Sandra

Karvainen suojelus

Lemmikit eivät ole ”vain lemmikkejä”. Usein täysin tietämättämme he toimivat kuin suojelusenkeleinä. On hyväksi olla tietoinen tästä ihmeellisestä yhteydestämme ja ottaa kiitollisena vastaan tarpeellinen apu. Kissat ovat erityisen hyviä energiatyöntekijöitä – siksi he eivät kestä suljettuja ovia, sillä sen takana voi hyvinkin olla jotakin puhdistettavaa energiaa. Mutta koirat, tai vaikka hevoset eivät jää jälkeen! Koira kertoo asiasta Suzanne Thibaultin ensimmäisessä kirjassa:

Tiesittekö, että eläimet suojelevat teitä henkisellä tasolla? Koska luemme ja aistimme energiaa, tiedämme koska jokin, joka ei ole teille terveellistä, notkuu ympärillänne ja se pitää puhdistaa. Jotkut eläimet ovat parantajia ja voivat muuntaa tämän energian puolestanne. Kaikki mitä teidän tarvitsee tehdä, on olla tietoisia siitä ja ottaa vastaan tämä rakastava, hoitava lahja lemmikiltänne. Voitte myös pyytää jumalaista, pyhää suojausta koko elämänne ajan.”

Ashes, Pyrenee-Mastiff eläinkommunikoija Suzanne Thibaultin kirjassa Animal Wisdom Tales Messages of Love From Pets and Wild Animals. 2019.

Kissat ovat jumalia. No sitä en rohkene epäillä!

Sanoinkin yksi päivä, erästä kissaa rapsuttaessani, että eläimet ovat lähempänä jumalaa kuin mitä ihminen on ikinä ollut… (Tai jopa ovat jumalia, kuten Kisu muistutti jokin vuosi sitten.) Ihmiset ovat elämänkoulun penkillä vasta oppimassa näitä asioita, jotka eläimet jo osaavat. Koen olevani etuoikeutettu, aina kun uusi karvainen opettaja tulee vastaan tai muuttaa kotiini. –L

Joka päivä jotain hyvää

Alkuperäinen teksti

Hyvä muistutus viisaalta ja huumorintajuiselta kissalta, että olemme vastuussa siitä energiasta, mitä ympärillemme levitämme. Ja että tekomme moninkertaistuvat, teimme mitä tahansa, tällä hiekkalaatikolla, jota maapalloksi kutsutaan… Elämme vaikeita aikoja monessa mielessä, jaksatko olla enää ystävällinen, itsellesi tai muille? –L

Päivän eläinviesti O’Malley-kissalta: ”Elämä ei ole koskaan pelkkää auringonpaistetta ja sateenkaaria. Joskus of hiffattava sateen kauneus. Minusta on hienoa huomata jokaisen päivän ainutlaatuisuus. Rakastan ystäviäni ja rakastan osoittaa hellyyttä heille. Jos olet ystäväni, sinä tiedät sen. En pelkää ihmisten antaa tietää, että välitän heistä. Elämä on tarkoitus kokea päivä kerrallaan. Ja on tärkeää, että rakkautta jaetaan joka päivä. Olemme vastuussa siitä, että osallistumme hyviin asioihin maailmassa. Jos et pidä negatiivisuudesta, pidä silloin huolta, että teet jotakin hyvää, joka ikinen päivä. Ystävällisyys moninkertaistuu. Rakkaus kasvaa. Jos kaipaat halia, etsi minut käsiisi. Mutta minut tunnetaan myös siitä, että minä kuolaan. Kuten sanoin, pitää nähdä myös sateen kauneus.” –Via Dawn Hayman (Spring Farm Cares)

Laulua, kiitos

Joskus ei vain jaksa mennä lääkäriin. :o) Cally-kissa komppaa kun keskustellaan eläinlääkäristä:

’ Tämä on Cally [kissa]. Hän on 19-vuotias. Kun häneltä kysyttiin, tahtoisiko hän mennä eläinlääkäriin, hän vastasi: ”Mieluummin äiti voisi laittaa ruokaa ja laulaa minulle. Minusta se on hyvä keino parannella itseään.” ’

The Pet Psychic, Laura Stinchfield Twitterissä 9.8.2022

Miten koira näkee sinut?

Sandra Mendelson kirjoittaa blogissaan 18.3.2022 siitä, miten hänen oma koiransa näkee hänet. — Tämä on yleinen viesti lemmikeiltä ja mainittu EK-blogissa ennenkin. Eläimet näkevät loistavan valomme, eivätkä analysoi joka hemmetin asiaa jatkuvasti — kuten me ihmiset yleensä teemme. Ja luonnollisesti he rakastavat meitä juuri sellaisina kuin me olemme. Kuulostaa ehkä Bridget Jones leffalta, mutta tosi juttu! :o) –L

Sandra kertoo:

Kyllä vaan. Olemme niin tunnetasolla yhteydessä lemmikkikumppaneihimme, että on hyvinkin helppoa hukata objektiivisuutensa ja blokata kykymme yhdistyä heihin. Huolehdimme myös sitä, että jotenkin tuotamme heille pettymyksen, ja niin olemmekin pimennossa, emmekä tiedä miten tukisimme heidän suurinta onneaan.

No, oli kulunut paljon aikaa siitä, kun viimeksi otin yhteyden Mister T:hen, että aloin jo miettiä kykeninkö lainkaan kuulemaa häntä. Sanoin: ”Tiedätkö, en oikeastaan halua palkata toista kuullakseni sinusta. Nappaan vain kynän käteen, joten puhuisitko minulle, kiitos.” Hän selvästi tiesi mitä minulla oli mielessäni ja ällistytti minut täysin seuraavin sanoin:

Mister T:

”Minulla ei ole odotuksia sinun suhteesi, joten et voisi saada minua pettymään. Hyväksyn sen mitä ikinä tapahtuu ja sen miten sinä tunnet ja toimit jokaisena hetkenä. En vertaile sinua toisiin, en myöskään sinuun itseesi toisina aikoina. En vertaile tätä kotia toiseen kotiin, tätä ihmistä toiseen ihmiseen, sitä mitä teemme tai missä elämme tai sitä ollaanko vain me vai isompi perhe. En vertaile mihinkään toiseen paikkaan, henkilöön tai tilanteeseen.

Kaikki on aina täydellistä jokaisessa hetkessä: minulla on ruokaa, rakkautta, turvaa, kaunis koti, sänky ja ihminen, joka rakastaa minua. Kaikki sen jälkeen on vettä vaan: se tulee ja menee, muttei ole tärkeää. En ajattele asioita kaiken aikaa siten kuin sinä teet. En tiedä miksi ajattelet, että sinun pitäisi olla parempi tai erilainen. Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Olet kaunis ja kun lakkaat ajattelemasta valosi loistaa niin kirkkaana ja täynnä rakkautta. Yrität aina niin kovasti mutta sinä olet se millaiseksi Jumala sinut teki — ja se on aina tarpeeksi, juuri sellaisena kuin on.”

Ja niin koiramme näkevät meidät… Tarpeeksi sanottu.

Nöyränä kuten aina…

Sandra

Belle, vapaa sielu jo eläessään

Spring Farm Cares sivulta löytyy taas joulukuinen eläinkommunikointipyrähdys, jolloin tavataan yksi eläin joka päivä. Tapaninpäivänä on postattu Belle-hevosesta. (Kyynelvaara.)

Belle osoittaa esimerkillään, miten yhdessä voidaan olla, varsin syvällisellä tavalla, ilman että koko ajan ollaan lääppimässä. (Sielullakin voi olla turvaväli, jota pitää kunnioittaa.) Moni pitäisi hevosta, jonka kanssa ei voi tehdä mitään, taakkana ja syöpäläisenä.

Vapaasieluja löytyy muuten meistä ihmisistäkin, jotka elävät syrjässä, mutta tahtovat silti olla hiljaisesti läsnä. Pitäisikö heidätkin teurastaa? ;o} Kaikella kunnioituksella ja rakkauvella, erilaisuus on hieno juttu ja opettaa meitä ymmärtämään, että emme vaan voi kaikki olla samanlaisia, mutta olemme silti tasa-arvoisia keskenämme.

Niin.

Samaa voisi sanoa erikoisesta koronavuodesta. Se on pysäyttänyt kaiken tekemisen, lähes koko elämän (tai sen, jota pidämme ”hyvänä elämänä”). Se ei ole ollut ehkä lainkaan tuottoisa. Tekemättömyys ahdistaa monia, mutta samalla se antoi aikaa kääntyä kohti omaa sydäntä. Tästä ajasta on tullut yllättäen joillekin suuri opettaja ja astinlauta omiin intohimoihin ja aivan uudenlaiseen, antoisampaan, kenties myös hyvin runsaaseen elämään. Kukapa olisi arvannut? Siksi kai korona ei kysynyt, että saanko tulla, vaan tuli. Ja jäi. Ehkä 30 vuodeksi, kuten Belle-hevonen… –L

Tänään, jouluaattona, sanoimme hyvästit mitä kauneimmalle sielulle, joka on syönyt heinää tämän farmin laitumilla lähes 30 vuotta. Belle oli morganinhevostamma, joka tuli tänne juuri kolme vuotta täytettyään 1993. Hän oli päättäväinen nuori, joka teki selväksi monelle, joka yritti hänen kanssaan tehdä töitä, että häntä ei kyllä ratsasteta eikä kouluteta. Belle oli täällä tekemässä omaa juttuaan. Spring Farmia lähestyttiin ja hänet annettiin tänne turvaan, missä hän voisi olla oma itsensä ja missä hänelle taattaisiin paikka elää elinpäivänsä. Muutoin hänet tultaisiin lopettamaan koska hänen vapaa tahtonsa ei vain sopinut palvelemaan ihmisiä (ja juuri niin hän itsekin asian näki).

Belle päätyi asumaan täällä kolmen muun hevosen kanssa, jotka jakoivat pienen tallin, sekä laitumen, joka kulki isolla kukkulalla, josta pystyi näkemään koko farmin. Nelikko kasvoi vanhaksi yhdessä ja tasapainossa farmin kanssa ja he elivät elämää, jonka he olivat taidokkaasti luoneet itse itselleen. Monin tavoin katseltuna he elivät parasta elämäänsä, juuri sellaista, millaiseksi hevoset on luotu. Ja he kukoistivat yhdessä. Yksi kerrallaan Belle näki heidän lähtevän luonnollista tietä viimeisen viiden vuoden aikana. Hän oli ihmeellisen laumansa viimeinen. Hän oli myös viimeinen meidän alkuperäisistä hevosistamme. Hänen poismenonsa todellakin päätti yhden aikakauden tällä farmilla.

Belle ei olisi riemuissaan, että olen jo kirjoittanut näin paljon hänestä. Yksi lause olisi riittävä hänelle. Jotakin sellaista, että ”hän saapui, eli, uneksi, yhdistyi ja nyt hän on lähtenyt”. Kyllä, se oli kaikki, mitä Belle tahtoi minun sanovan. Mutta minun on jaettava kanssanne enemmän. Sori Belle.

Belle ei vain tullut tänne ja elänyt elämänsä täällä, vaan hän myös antoi farmille paljon. Hän piti tilaa ympärillään. Tiedätkös, hän ei ollut kovin helposti käsiteltävä ja se oli juuri kuinka hän tahtoi asian olevan. Hän tahtoi kokea vapaana elämisen niin että hänen kanssaan tehtiin asioita, mutta asioita ei tehty hänelle. Hän osallistui silloin kuin itse halusi. Vuosien varrella Belle valitsi tiettyjä ihmisiä ja tilanteita, joissa hän oli tekemisissä. Joskus kyseessä olivat hänen hoitajansa, joskus oppilaat, jotka tulivat kursseille ja jättivät tänne ihmeellisiä sydänyhteyksiä Belleen. Joskus se oli hänen eläinlääkärinsä, kun hän tarvitsi apua, tai hänen rakastettu kengittäjänsä, joka työskenteli hänen kanssaan niin uskomattoman kärsivällisesti, kun hän viimeisinä kahtena vuotenaan tarvitsi erityisen paljon apua jalkojensa kanssa. Jokainen, jonka Belle valitsi, tietää keitä he ovat. Ja kiitokset, että näitte hänet sellaisena kuin hän oli ettekä yrittäneet tehdä hänestä sellaista, jollaiseksi hän ei koskaan tahtonut tulla. Hän oli vapaa sielu ja hän eli elämänsä sellaisena tällä farmilla ja niin hän myös lähti.

SFC:n kanssaperustajana olen tuntenut Bellen siitä saakka, kun hän astui ulos trailerista 1993. Koimme yhdessä monia asioita. Hänen pieni tallinsa/laitumensa, jossa eli laumansa kanssa on ollut aivan ikkunani alapuolella viimeiset 25 vuotta. Herääminen tänä aamuna, ilman että hän oli siellä, oli hyvin tuskallista. Hän oli ensimmäinen, jonka näin aamuisin. Hänen tiedettiin myös tulevan lähelle aitaa pihamme reunalla koiriemme ollessa myöhään iltaisin ulkona pimeässä. Kuulin hänen herkän hörinänsä ja pärskimisensä hänen antaessa meidän ymmärtää, että hän oli paikalla. Syvässä yhteydessä ei ole aina kyse koskettamisesta ja kenenkään omistamisesta. Belle opetti minulle, miten yhdessä voidaan olla sanan syvimmässä tarkoituksessa. Se ei ollut aina helppo läksy minulle hänen kanssaan. Mutta hän oli oiva opettaja.

Aina yhden Bellen laidunkaverin kuollessa hän on tehnyt saman tempun. Löydämme hänet seisomassa tarkkaavaisena ja tuijottamassa ison laitumen kukkulaa, missä he juoksivat yhdessä ja laukkasivat nuoruuden päivinään. Vanhempana he eivät pystyneet kiipeämään niin korkealle ja olivat pienemmällä laitumella, joka oli hellempi vanhoille luille. Mutta aina jonkun ystävän lähtiessä hän seisoi tuijottamassa korkealle kukkulalle tuntikausia. Kun hänen viimeinen kamunsa, Viva, kuoli pari vuotta sitten, olimme huolissamme, miten Belle pärjää yksin. Päiviä hän seisoi tuijottamassa tuota kukkulaa, aivan kuin jokin liikkuisi siellä.

”Mitä katselet?” kysyin häneltä.

”Etkö sinä näe heitä?” hän vastasi. ”He kaikki ovat tuolla. He ovat siellä edelleen.”

Selkäpiitäni karmi. Kummituspartio. Hänen laumansa näytti hänelle, ettei hän ole yksin.

Toimme erään toisen tamman hänen pieneen talliinsa, ettei hän olisi niin yksin. Whisper oli myös omalla tavallaan yksinäisyyteen taipuvainen, mutta kaksikko pystyi moikkaamaan toisiaan tallin oven läpi ja he kykenivät kohtaamaan laitumillaan aidan yli. Joka aamu ja ilta katselimme ikkunastamme, miten kaksikko seisoi sillä tavoin, että he pystyivät näkemään toisensa. Se muistutti meitä meidän kahvihetkistämme. He vain seisoivat ja nauttivat toistensa seurasta.

Bellen tila huononi nopeammin kuin osasimme aavistaa. Hänellä oli syöpä ja se alkoi täyttää hänen keuhkojaan. Hän ei vastannut lääkkeisiin, joiden piti helpottaa hengittämistä. Hän antoi täysin meidän yrittää auttaa häntä, mutta mikään, mitä tarjosimme hänelle, ei antanut hänelle rauhaa. Tiesimme, että meidän vapaa sielumme oli aika päästää takaisin hänen laumansa pariin. Viimeiset kaksi päivää hän vain vietti hyvin paljon aikaa katsellen tuota kukkulaa. Minusta tuntui, että he olivat täällä ja tulivat hakemaan hänet Kotiin. Hän tiesi jotakin, mitä me emme vielä olleet tajunneet. Hänen aikansa täällä oli tulossa päätökseen.

Päästäessämme hänet ulos tallista viimeistä kertaa Whisper hörähti hänelle hellästi, kuten tammaystävyksen niin usein tekevät keskenään. Hän sanoi hyvästit ja antoi Bellen ymmärtää, että hän oli paikalla. Belle lähti tästä maailmasta katsellen kukkulaa, missä hän tiesi hänen ystäviensä odottavan häntä ja he voisivat jälleen olla yhdessä.

Lennä vapaana, Belle. Kerro terveisiä kaikille muille puolestamme. Ja me tulemme katselemaan teitä, tuolla korkealla kukkulalla, missä te seisotte rakastavasti, katselemassa tämän farmin yllä, ikuisesti.

Dawn Hayman

Labra-apina

Animal Voices-kirjassa Dawn Brunke tarjoaa Jeri Ryanille (psykoterapeutti, eläinkommunikoija) mahdollisuuden keskustella koe-eläimen kanssa, joka asuu tutkimuslaboratoriossa. Jeri aloitti keskustelun kyselemällä, olisiko apinalla jokin asia, jonka hän tahtoisi ihmisten tietävän.

”Minulla on hyvin vähän sanottavaa ihmisille. Koen sellaista läheisyyttä, että se hämmentää. Tunnen veljeyttä niihin ihmisiin, jotka tulevat asumukseeni ja aiheuttavat minulle iloa tai ahdinkoa. Läheisyyteni sitä kohtaan hämmentää minua ja pohdinkin, jos minäkin voisin tehdä sitä samaa – jos vain olisin tullut ajatelleeksi sitä.”

Miksi valitsit olla juuri tätä lajia?

”Olen aina ollut tämän lajin edustaja. En muista mitään muuta. Nautin tämän kehon vapaudesta ja vetreydestä. Nautin lajijäsentemme läheisyydestä, rehellisyydestä ja siitä, miten nopeasti erimielisyydet hoidetaan, vaikka tunteet ovat hyvinkin pinnassa. Rauhaisuus on kuitenkin, mitä pääsääntöisesti tahdomme. Meistä löytyy hiljaista välittämistä. Otamme vastaan hössöttämättä ja annamme samalla tavalla. Nämä ominaisuudet saavat minut tuntemaan lohtua ja vapautta. Siksi valitsen tämänkaltaisen kehon.”

Sinulla ei varsinaisesti ole vapautta laboratoriossa. Miten päädyit sinne?

”Ymmärrykseni mukaan se oli väliaikaista. En ymmärtänyt mitä siellä tulisi tapahtumaan. Halusin olla tietyn hengen kanssa, joka minut synnytti. Ajattelin, että minäkin voisin oppia ihmisistä. Se tuntui minusta harmittomalta ja yhteistyötä sisältävältä toimelta. En tiennyt mitä kaikkea tulisi tapahtumaan.”

Miltä laboratoriossa olo tuntuu nyt?

”Minulla on ystäväni ja ilon hetkeni sen tietämisessä, että voin nousta tämän kaiken yläpuolelle. Olen nuorempi sydämeltäni ja minulla on yhä hyvin kypsiä toiveita kaikkien hyväksi. En toivo, että elämäni päättyy tähän. Toivon täyttymystä.”

Jotkut sanovat, että laboratorioeläinten elämä voi olla merkityksellistä, koska edistätte suurempaa asiaa. Eikö se tuo täyttymystä?

”Ei. En ole nähnyt suurempaa syytä ilman suurempaa dilemmaa. Eikö ole paradoksi, että aiheutetaan kärsimystä yhdelle ryhmälle, jotta se estäisi jonkun toisen ryhmän kärsimyksen? Minun sekä kaltaisteni kärsimys kestää koko tämän elämän. Niiden sielujen, jotka aiheuttavat tämän, kestää monta eri elämää. En siis näe minkäänlaisen opetuksen tapahtuvan kummallekaan osapuolelle.”

Onko asiassa ennemminkin jokin kosminen tarkoitus?

”Kyllä, kuten on kaikessa elämässä. Meidän kaikkien pitää löytää paikkamme auringossa ilman, että sekaannumme millään tavoin toisten paikkaan auringossa. Olemme hyvin kaukana siitä — niin minun kaltaiseni, kuin sinun kaltaisesi.”

_______________________

Keskustelu jatkuu sillä, että ehkä meidän ei ole aina tarkoitus tietää, mikä on alla piilevä kosminen tarkoitus. Niinpä. Elämä maapallolla on usein sitä, ettemme tiedä, mikä on asioiden suurempi tarkoitus. Karma on kuitenkin narttu, kuten sanotaan, ja toiselle aiheutettu kärsimys ja/tai tahallinen kiusaaminen (labrassa tai ei!) tulee aina energeettisesti tasapainotetuksi. Ehkä seuraavalla, tai sitä seuraavalla sivulla… Kaikelle on syynsä, vaikka se kenties jäisikin mysteeriksi tässä hetkessä. Koska ihminen haluaa aina tietää kaiken, hän yrittää keksiä koottuja selityksiä… vedoten tieteeseen, uskontoon tai muihin omaksuttuihin uskomusmalleihin. :o} Ne eivät kuitenkaan tunne käsitettä karma. Oravanpyörä pyörii ja toimii kuin junan vessa, haha. Mitä (koe)eläimiin tulee: heiltä itseltään voi ja pitäisikin kysyä, ennen kuin ryhdytään toimenpiteisiin, jotka koskevat heitä. Sen on eläinkommunikointi meille näyttänyt jo vuosikymmenten ajan. Mutta koska ihminen näkee mitä ihminen haluaa, niin… poljemme paikallamme hyvin pitkälti. Se on lievästi ilmaistuna turhauttavaa. Gregg Bradenin ja kaikkien muiden, jotka pyrkivät yhdistämään henkisyyden ja tieteen, työ on tärkeää – ja varmaankin todella turhauttavaa! –L

Kalojen suuret odotukset

Dawn Baumann Brunke keskusteli vankeudessa olevien kalojen kanssa kirjassaan Animal Voices — Telepathic Communication in the Web of Life. Kalat olivat alun perin luulleet, että heidän vankeutensa olisi väliaikaista — ja että he oppisivat ihmisistä ja heidän tietoisuudestaan lisää, aivan kuten ihmiset puolestaan oppisivat heidän tietoisuudestaan. He olivat aavistuksen pettyneitä, ettei ihmisiä kiinnosta heidän tietoisuutensa tuon taivaallista!

Dawn kirjoittaa:


”Tulimme tänne auttamaan ihmisiä oppimaan enemmän meidän kaltaistemme [kalat] tietoisuudesta. Näimme tämän mielten välisenä kohtaamispaikkana, jonne tulisimme vaihtaaksemme ideoita. Toivoimme tilanteen olevan väliaikaisen, niin että meidän annettaisiin palata vapauteen niin tahtoessamme. Näemme, että tämä ei ole asian laita. Liian monet ihmismielet ovat suljettuina moiselle idealle. Tämä tilanne voisi ihanteellisesti toimia vaihtona, samalla tavoin kuin teillä on ”vaihto-oppilaita”, jotka tekevät vierailuja toisesta opinahjosta toiseen.”


Mitä tahtoisitte kertoa ihmisille?


”Ensinnäkin, tahtoisimme teidän rauhoittavan tahtia. Olisi hyväksi keskittyä itseenne, omassa tietoisuudessanne, niin että näkisitte kaiken, mitä ympärillänne on. Kalat ovat erityisen hyviä tässä, sillä me olemme tottuneita veden liikkeisiin ja meillä on kyky ”tuntea” kaikki ympärillämme oleva.


Ihmisillä vaikuttaa olevan liialti kiire-kiire hommia. Mitä olemme havainneet teistä on, että tietoisuutenne ryhmänä on hyvin pirstaloitunut, leviten moneen eri suuntaan yhtä aikaa. Teidän tietoisuutenne tuntuu olevan hyvin matalalla tasolla. Lisäksi olemme huomanneet, että teillä on erilaisia tuomioita eläimiä kohtaan ja se estää teitä näkemään kaikki ne lahjat, mitä erilaisilla lajeilla on teille tarjota. Esimerkiksi tässä keskuksessa, kaikki haluavat nähdä merileijonat. Se on pitkälti mitä kuulemme — merileijonat, merileijonat. On totta, että merileijonat ovat ihmisten mielestä huvittavia; vaikka merileijonat kyllä sanovat, että ihmisetkin ovat huvittavia heidän mielestään.”

__________________________

Note: Kalojen mielestä oppiminen ei oikein ole molemminpuolista. He näkevät itsensä opettajina, puhemiehinä, tiedon lähettiläinä, ja tietenkin hyvän tahdon lähettiläinä. He myös toivovat, että heillä on mahdollisuus palata vapaisiin vesiin jonakin päivänä. He toivovat, että tulevaisuudessa vankeuteen otettaisiin vain yksilöitä, jotka haluavat sinne tulla — vapaaehtoisesti, opettamaan ja oppimaan. Huh! Upeita toiveita! Nähtäväksi jää, ymmärtääkö ihmiskunta koskaan ottaa haltuun tätä valtavaa oppiaineistoa, mitä eläinkunta voisi tarjota, kaloista lähtien.

Ne ovat oppeja, jotka tapahtuvat pitkälti sydämessä ja jotka opitaan vain hiljentymällä kuuntelemaan. — Kuten kaikki tiedämme, korona on ollut suuri opettaja tuon hiljentymisen kanssa. Vauhdin hidastuminen ja ihmisten hiljentyminen on hyvin parantavaa ja tukee meidän henkistä evoluutiota. Mikään ei ole sattumaa, ei ensi vuonnakaan. Toivotan siis toiveikasta ja iloista Uutta Vuotta. :o)

Tyylejä opettaa on monenlaisia. Se on nähty! Onneksi ainakaan saarnaaminen ei ole eläinten tyyli opettaa ja siitä tuli mustaa valkoisella uudessa ja hienossa Sandra Mendelsonin kirjassa [We Walk Beside You: Animal Insights for Everyday Living (2021)] , jossa panda sanoo: ”Vietä aikaa keskustellessasi toisten kanssa, etenkin niiden, jotka ovat sinua nuorempia. Tunnet olosi hyväksi jos he kyselevät sinulta neuvoja ja tietämystä. Odota aina, että sitä ensin pyydetään. Kukaan ei pidä saarnaavasta isistä tai äidistä.” Sandran kirjassa on niin painavaa viisautta, että sitä sietää sulatella kaikessa rauhassa ja yksi sivu kerrallaan. Eläimet puhuvat elämästäkin vain yhtenä sivuna sielun suuressa kirjassa. ”Kuolema” on pelkkä sivun kääntö uuteen. Oppisimme tietenkin sielunläksymme nopeammin, jos muistaisimme edelliset sivut (elämät)… Ehkä joskus muistamme! Kaikki on mahdollista. Aina. –L

Päivän viestit kissalta ja kanilta

Spring Farmin asukeilta muutama sana. — Nautitko sinä päivittäin voimakkaasta kehostasi? Rakastatko loikkia, kävellä tai juosta? Tuntuuko kaikki vain toivottomalta? Mistä voisit olla edes hitusen kiitollinen? Älä arvostele, itseäsi tai muita, vaan arvosta! Se luo ja tuo muutoksen… Hyvää alkanutta viikkoa kissan ja kanin sanojen kera. –L

Lorinda-kissa: ”Synnyin jaloin, jotka eivät olleet normaalit, muttei se ole haitannut elämääni lainkaan. Ihmisten pitäisi olla katsomatta sitä, mikä minussa ei ole normaalia, tai muutoin he missaavat sen, kuka minä todella olen. Olen hyvin onnellinen elämässäni ja olen onnellinen, että olen täällä. Jonkin aikaa elin ulkona ja yritin tulla toimeen itsekseni. Kukaan ei halunnut kissaa, jolla on tyngät etujalat. Mutta elämä ulkosalla ei ollut hyvää elämä minulle. Joku auttoi minut tänne ja nyt minulla on elämä, joka on paljon helpompaa ja täyteläisempää. En taistele selviytyäkseni vaan kukoistan ollessani elossa. Kiitollisena oleminen kaikesta siitä, mitä sinulla on on suuri osa selviytymistä kovina aikoina. Jopa silloin, kun asiat vaikuttavat mahdottomilta, on olemassa aina jotakin, josta voit olla kiitollinen ja kun teet niin luot enempi ympärillesi sitä, mikä tukee sinua vaikeina aikoina. Haluaisin lähettää teille voimaa ja toivoa näinä vaikeina aikoina. Kehrään sen olevaksi ja lähetän sen kaikille niille, jotka tahtovat kerätä hieman toivoa minulta.”

Yeti-kani: ”Rakastan fyysistä kehoani. Rakastan tuntea jalkojeni voiman juostessani isoa ympyrää. Rakastan loikkia. Rakastan leikkiä. Mikään ei tunnu paremmalta kuin tuntea olonsa arvostetuksi. Minusta on hyvä asia, että antaa niiden, joita arvostat, olla tietoisia arvostuksestasi. Aloita juuri nyt. Anna palaa. Ihmiset haaskaavat liiaksi energiaa huolehtimiseen siitä mitä ei pitäisi sanoa, ja sitten vain sanovat sen välttämättömän, mikä on tarpeen tulla sanotuksi. Näen sitä kaiken aikaa. Luulette olevanne kielimestareita, muttette edes osaa käyttää sitä. On kuin sinulla olisi supernopea keho, mutta kävelet vain hitaasti eteenpäin. Painu tuonne ulos ja käytä sitä, mikä sinulle on annettu, ilolla ja arvostuksella. Se on mitä minä teen. En vain pääse yhtä kauas kuin te. Muttei se minua estä yrittämästä!”

Via Dawn Hayman

Lähde: https://www.springfarmcares.org/blog/category/animal/messages/

Merlin on tarkka kuin porkkana

Merlin (harmaapapukaija) on ollut farmilla 90-luvulta lähtien ja on yksi vetonauloista.

Merlin: Elämässä on niin paljon mistä olla kiitollinen, joka ikinen päivä. Minusta on ihanaa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Olette itse asiassa melko ihmeellisiä otuksia. Opitte nopeasti. Osaatte matkia hyvin. Ainoa asia on se, että te lakkaatte keskittymästä niin helposti. Kuitenkin se mitä rakastan teissä ihmisissä eniten on teidän rakastava sydän sekä teidän hymynne. Toisinaan ajattelen, ettette ymmärrä, miten kaunis teidän sydämenne on. Lähdette usein hakoteille ja ajattelette, että teidän tulee piilottaa sydämenne ja suojella sitä asettamalla se johonkin laatikkoon, niin että ennen pitkää unohdatte miten tärkeä sydämenne teille oikein on. Mutta kun ihmiset ovat minun kanssani, heillä on taipumusta murtaa suojamuuriaan sen verran, että minä todella näen heidän sydämeensä. Ja rakastan sitä mitä näen! Mikä minusta on hassua on, että ihmiset kuvittelevat minun matkivan heitä, mutta itse asiassa minä olen usein se, joka aloittaa keskustelun, ja saan heidät matkimaan minua. Minusta on mukava saada huomionne tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta todella näen millaisia te olette. Antakaa valon loistaa. Olette kauniita.”

Eläinkommunikoijana toiminut Dawn Hayman.

Älä anna periksi sanoo aasi

Libby pääsee ääneen Springfarmcares.org-sivuilla. Farmilla toimii eläinkommunkoija Dawn Hayman.

Libby: ”Ihmiset ajattelivat että minä olin ujo kun todellisuudessa olin arka. En nähnyt mitään mieltä ihmisten luottamisessa, sillä mikään ei kuitenkaan koskaan kestä. Mutta minulle on nyt selvinnyt, että asiat ovat tällä kertaa toisin. Löydämme ihmisiä, jotka todella tahtovat kuunnella, mitä sanottavaa meillä on. Ja sen vuoksi olen tullut hieman rohkeammaksi ja astun esiin pikkuisen hanakammin. Siellä missä näin vain harmeja aikaisemmin, näenkin nyt mahdollisuuksia. Tämä on mitä tahdon sinun tietävän. Kun asiat vaikeutuvat, älä anna periksi. Hyviä asioita voi tulla esiin aivan tyhjästä ja muuttaa elämäsi. Olen kiitollinen niille, jotka astuivat kehiin ja muuttivat minun elämäni. Minulla on niin paljon annettavaa. Ja tällä hetkellä opin, miten voin antaa. Toivottavasti voit tulla tapaamaan minua jonakin päivänä. On niin paljon jaettavaa.”

Kissa yksin kotona

Amelia Kinkaden Straight from the Horse’s Mouth kirjassa tapaat erään Amelian sielunkissoista nimeltään Herra Jones. Onneksi äiti oli kuulolla kun kissalle tuli vastaan tenkkapoo kotona. — (Ja sama ruotsiksi.) (Erittäin mukava ruotsinkielen harjoitus!) Kirja on käännetty ruotsiksi, mutta se on ehkä vaikeampi saada käsiinsä tätä nykyä. Rodney-kissasta kerroin aikaisemmin. On harmi, ettei tätä kirjaa ole suomennettu. Mutta niin minä sanon aika monesta kirjasta… –L

Mr. Jones ja varkaat

Yksi eläinten kanssa kommunikoimisen eduista on se, että he ovat hyviä kodin vartijoita. Asuessani yksin Herra Jonesin kanssa asunnossani Venice Beachillä, minulla meni valtavasti aikaa työskennellessäni San Fernando Valleyssa. Valley on jokseenkin puolen tunnin päässä rannasta ja ainakin puolentoista tunnin päässä viiden ruuhkassa, joka oli juuri se hetki kun minun piti kulkea kukkulan yli.

Poissa ollessani pidin tarkasti kolmannella silmällä Herra Jonesia, tarkastaen mielessäni mitä hänelle kuuluu muutaman kerran päivässä. Hänellä oli kissanluukku, jonka avulla hän pääsi tutkailemaan naapurustoa. Olimme sopineet, että hän tapaisi minut sisällä joka ilta. Vaikka saapumisaikani vaihtelivat päivästä toiseen, hän ei ollut koskaan pidempään saapumatta paikalle kuin viisi minuuttia. Kommunikointimme oli virheetöntä. Hän ei pettänyt minua koskaan. Niinpä kun sitten sain tämän kiireisen kommunikoinnin eräänä iltapäivänä, tiesin että se piti ottaa vakavasti.

Olin jumissa pohjoisella moottoritiellä viiden ruuhkassa kun Herra Jones alkoi mylviä mielessäni. Tämä jo sinänsä oli ennenkuulumatonta. Yleensä minun pitää aloittaa kommunikointi eläinten kanssa, jotka eivät ole läsnä, näin myös omien kissojeni kanssa — eläimet kun harvoin aloittavat keskustelun — mutta tämä viesti keskeytti ajatukseni kuin hätäilmoitus radiossa.

Amelia, tule kotiin. Paniikki kiiri pitkin selkärankaani.

”Mitä on tapahtunut? Mitä on tapahtunut?” kysyin.

Talossa tapahtuu jotain kamalaa! Tule kotiin nyt!

Tunkeilijoita! Tule kotiin! Tule nyt vain kotiin! Herra Jones aneli. En halunnut ottaa selvää kuka talossa oli. Kiihdytin ulos moottoritieltä heti seuraavalla rampilla. U-käännöksen jälkeen kiihdytin takaisin kohti asuntoa.

Varkaita! harmittelin.

Ohjeistin Herra Jonesia topakasti. ”Juokse ulos kissaluukusta! Älä anna minkään estää sinua! Juokse ulos nyt heti ja odota minua!” Päästessäni perille rakennus ei ollut tulessa. Ikkunoita ei ollut rikottu, ovea ei ollut nuijittu sisään. Kaikki näytti olevan täysin järjestyksessä. Hiivin talon edustaa pitkin pippurisuihke kädessäni. Siellä Herra Jones odottelikin minua etuoven portailla, suhteellisen tyytyväisenä kehräämässä, mutta jalat jäykkinä, näyttäen hieman huteralta.

”Mikä hätänä?” kuiskasin. ”Pelästytit minut hengiltä!”

Kuulosti siltä, ettei asunnossa ole ketään. Avasin oven jotta me molemmat pääsimme sisään. Kun silmäni tottuivat hämärään asuntoon näin viekkaat tunkeilijat.

Rivi muurahaisia marssi lasisilta liukuovilta, aina keittiöön saakka, missä ne leikkivät kukkulan kuningasta Herra Jonesin ruokakupissa. Hänen ruokansa vilisi mustanaan muurahaisia. Palasia kuivaruokaa roudattiin yhdestä leuasta toiseen, vähän kuin liukuhihnalla, ja iloisesti ulos liukuoven raosta. Mikä voisikaan olla traagisempaa kuin se, että kissalta riistetään ruoka juuri ennen illallisaikaa? Nauraen helpotuksesta kiitin häntä, että hän pyysi minut apuun ja annoin hänelle uuden kupillisen ruokaa.

”Jösses Jones, etkö olisi voinut vain syödä ne?” kysyin. (Hän söi niitä joskus välipalaksi.)

Liian monta, hän vastasi.

Mr. Jones och rånarna


En fördel med djurkommunikation är att djuren kan bli goda husvakter. När jag bodde ensam med Mr Jones i en lägenhet i Venice Beach, var jag tvungen att ägna en stor del av min tid åt att arbeta i San Fernando Valley. Det tar ungefär en halvtimme at ta sig dit från stranden och minst en och en halv timme i rusningstrafik på eftermiddagen, vilket var precis den tid det tog mig varannan dag att ta mig dit.


Under tiden jag var borta höll jag mina parapsykista ögon på Mr Jones och kollade mentalt in honom flera gånger om dagen. Han hade en kattlucka som gjorde att han kunde utforska omgivningarna, så vi hade kommit överens om att han skulle möta mig inne i lägenheten varje kväll. Trots att jag inte alltid kom hem vid samma tid, kom han aldrig mer än fem minuter efter mig. Vår kommunikation fungerade perfect. Han gjorde mig aldrig besviken. Så när jag en eftermiddag fick det här brådskande meddelandet, var jag klok nog at ta det på allvar.


Jag satt i rusningstrafiken på motorvägen norrut, när Mr Jones plötsligt trängde sig in i mitt sinne. Bara en sådan sak var märklig, för det hade aldrig hänt förut. Det är vanligen jag som måste initiera kommunikationen med ej närvarande djur, till och med när det gäller mina egna katter — djuren talar sällan först — men detta meddelande avbröt mina tankar som en brådskande utsändning i radio.


Amelia, kom hem. Jag kände paniken komma. ”Vad är det? Vad är det?” frågade jag.


Någonting fruktansvärt är i huset! Kom hem nu!
”Vad är det som är i huset? Tala om vem det är!” bönföll jag.
Inkräktare! Kom hem! Kom hem nu! bönade Mr Jones. Jag väntade in för att ta reda på vem som var i huset. Jag blåste av motorvägen vid nästa avfart. Efter att ha gjort en U-sväng körde jag i ilfart tillbaka till lägenheten.


”Rånare!”, tänkte jag oroligt.


Jag slungade ut befallningen till Mr Jones: ”Spring ut genom kattluckan! Låt ingenting stoppa dig! Spring genast ut och vänta på mig!”


När jag kom fram, brann det inte i byggnaden. Fönstren var inte sönderslagna, dörren var inte inslagen. Allting verkade finemang. Jag smög upp på trappavsatsen med en burk pepparsprej i handen. Där hittade jag Mr Jones som väntade på mig på tröskeln, belåtet spinnande men men styva ben och något rufsig.


”Vad är det?” viskade jag. ”Du skrämde livet ur mig!”


När jag var säker på att jag inte hörde någon inne i lägenheten, läste jag upp dörren och släppte in oss båda. När mina ögon hade vant sig vid det dunkla inomhusljuset, såg jag de lömska inkräktarna. En lång rad myror marscherade från sjuktdörren av glass hela vägen in i köket, där de lekte herre på täppan i Mr Jones matskål. Hans mat var svart av krälande myror. Bitar av torrfodret skickades från käft till käft som på ett löpande band och smusslades ut genom springan i skjutdörren. Vad kunde vara mer tragiskt för en katt än att få sin matt konfiskerad före middagen? Skrattande av lättnad tackade jag honom för at han hade vänt sig till mig, och sedan gav jag honom an ny skål med mat.


”Jösses, Jones, varför åt du inte bara upp dem” frågade jag honom. (Ibland gillar han att käka myror som mellanmål.)


För många, sade han.


Amelia Kinkade: Hur man talar med djuren och får svar (2001) sivu 113-114.

Sydän laulaa, vaikkei jalka nouse

”Sydämeni laulaa vielä, vaikkei kehoni enää tanssi.” –Seniorikoira

Muutamia vuosia sitten australialainen eläinkommunikoija Edwina Gustafson postitti tämän kuuron mutta iloisen seniorikoiran lausahduksen someen. Se osui ja upposi ainakin minun sydämeeni.

Blogeja pyöritellessä editoin kuvan uudestaan, muistuttamaan meitä kaikkia, että seniorieläimetkin voivat olla hyvin onnellisia ja iloisia, vaikkei jalka enää nouse niin kepeästi kuin aikaisemmin, tai näkö ja kuulo heikkenisivät. Rakkauden Verkossa nämä aistit eivät ole etusijalla… :o}

Mitä kissoihin tulee, niin Laura Stinchfieldin kissa Ella puhuu myös vanhenemisesta:

’Tahdon ihmisten tietävän, että vaikka eläimet näyttävät siltä että he vaikuttavat vanhoilta ja aristavilta, he tahtovat silti leikkiä. Olen niin onnellinen leikkiessäni narullani öisin. Pieni leikkihetki rutiineissani saa kehoni tuntumaan paljon paremmalta. Tunnen itseni vahvemmaksi ja myös innokkaammaksi tiettyinä aikoina päivästä. Leiki eläimesi kanssa. Vaikka vain pienen hetken verran joka päivä.’

Hyvää eläintenviikkoa, joka on kaiketi meneillään.

Kohtaamisia eläintarhassa


Ann Capatch kirjoittaa blogissaan 5.7.2021 vierailusta eläintarhassa:


Monilla ihmisillä on hieman ristiriitaisia tunteita eläintarhoja kohtaan. Ovatko eläimet onnellisia? Ovatko he surullisia? Itse rakastan lähettää arvostusta kaikille eläimille, jotka osallistuvat ”eläintarha” kokemukseen. Tunnistan heidät omien lajiensa suurlähettiläinä ja että he tietävät että heidän uhrautumisensa huomataan. Kommunikoin muutaman eläimen kanssa pienessä eläintarhassa ja akvaariossa Pohjois-Dakotassa, missä oleskelin toukokuussa. Tässä joitakin kohtaamisiani.

Perhostalossa: Perhoset olivat kaiken kaikkiaan hyvin onnellisia. He rakastivat lepatella ympäriinsä. He ovat melko sosiaalisia ja lähettävät ”Tervetuloa Ystävät” viestin jokaiselle, joka vain heitä kuulee.

Akvaariossa minua vastaan iski syvän surun muuri. Siellä oli pisteitä, joissa pystyit koskettamaan meritähtiä. Ensin ajattelin, että suru juontui siitä, etteivät he ole meressä. Pandemian vuoksi heidän tankkiensa yllä oli verkko, eikä kukaan voinut laittaa kättään sisään. Kyseiset meritähdet olivat todella masentuneita. He kertoivat kaipaavansa ihmisiä valtavasti. Heistä tuntui kun heidät olisi syrjäytetty heidän tekemästään työstä ja etteivät he voineet toteuttaa omaa missiotaan. Lähetin heille reikienergiaa ja rohkaisin heitä sinnittelemään, sillä ihmiset tulevat kyllä pian takaisin.

Toisessa paikassa oli kaunis kotka nimeltään Cheyenne.

Virittäytyessäni häneen hän kertoi minulle, että oli loukkaantunut ja siksi hän oli siellä. Hän kaipasi ihmisiä. Cheyenne rakasti sitä kun ihmiset tulivat vierailemaan hänen tiloissaan. Koska ihmisten määrä oli ollut pieni koronan vuoksi, hän kaipasi työtään: sitä, että edusti kaikkia kaljupääkotkia.

Kulkiessani kenguruiden ohitse he kaikki olivat makoilemassa. Yksi heistä kertoi, että kenguruiden ollessa eläintarhassa he muodostavat eräänlaisen luostarin. Usein syvässä meditaatiossa he lähettävät rauhaa ja tyyneyttä vierailijoille.

Erittäin äänekäs koululaisryhmä kulki rempseästi läpi eläintarhan. Lapsilla ei ole taipumusta lukea kylttejä ja he nuijivat lasia, jotta saisivat eläimet liikkeelle. Tarantula oli aivan jähmettynyt paikoilleen, traumatisoituneena siitä, että sen tilan seiniä hakattiin. Odotin, että ryhmä kulki pois ja seisoin sitten tarantulan lähellä ja lähetin hänelle eräänlaisena anteeksipyyntönä ihmiskunnalta reikienergiaa, rauhoittaakseni ja tasapainottaakseni häntä. Tuo pieni tyyppi imi itseensä niin paljon energiaa, että olisi luullut hänen olevan iso hevonen. Jos viet lapsia eläintarhaan, kerrothan heille, että heidän pitää olla huomaavaisia eläimiä kohtaan. Muistuttakaa lapsia, että ne ovat täällä opettamassa heille asioita maailmasta ja että heidän tulisi kohdella heitä huomaavaisesti ja kunnioittaen.

Monet meditoinneistani sisältävät kilpikonnan maapallon vartijana. Mennessäni tapaamaan valtavia kilpikonnia, kurottauduin silittämään yhtä kädet täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. Yksi konnista huomasi, että työskentelen kilpikonnahengen kanssa ja kutsuin heidät omaksi vartijakseni. Kilpikonna rakasti helliä käsiäni ja tuli aivan lähelle minua, antoi minun silittää itseään ja sitten se yritti kiivetä seinustaa pitkin päästäkseen vieläkin lähemmäksi!

Eläimet voivat lukea energiakenttääsi. He voivat nähdä asioita ja kysymyksiä, jotka ovat aurassasi. Vierailin ravintolassa, missä oli kipsiin valettu karhun jalanjälki. Se oli niin suuri! Pitelin kättäni sitä vasten ja pohdin itsekseni ”mihin kaikkeen käyttäisin näin valtavia kynsiä?”. Seuraavana päivänä menimme vierailulle karhujen alueelle eläintarhassa. Eräs karhuista vilkaisi minua vain kerran, tunnisti minut ja tallusti seisoskelemaan paikkaan, missä pystyin näkemään hänet hyvin. Sitten hän alkoi kaivaa maata, pöyhien sitä ja tehden näin pedin itselleen. Samalla se selosti minulle ”Näin se tehdään; tähän me käytämme meidän suuria kynsiämme”. Oli niin hienoa, että Karhun Henki pystyi vastaamaan kysymykseeni tuon mainion karhutyypin kautta.

Joten vieraile toki eläintarhassa. Näe eläimet omien lajiensa suurlähettiläinä. Ihaile heitä ja kiitä heitä, että he ovat siellä. Lähetä heille rakkautta ja rauhallista energiaa. Kävele läpi rauhallisesti ja ajatuksen kanssa. He arvostavat sitä todella kovasti.

Ja ole avoin! Et voi koskaan tietää, mikä eläin sieltä saattaa lähettää sinulle viestin tai pienen opetuksen.

Kalkkarokäärmeen kirjaviisautta

Shawndra McWorterin lähes kolmetuntisessa äänikirjassa oli hyvinkin syvällisiä viestejä erilaisilta eläimiltä. Minua ravisteli sanoillaan kalkkarokäärme, johon Shawndra törmäsi eräänä aamuna — turvallisesti, onneksi. Käärme oli kohmeinen yön jäljiltä. Kalkkarokäärmeen viisaus sen sijaan ei ole kohmeessa! Huh! Puhutaan jälleen kerran siitä, miten innokkaita me ihmiset olemme tuomitsemaan toisia, jos he eivät sovi omaan pirtaamme, mutta kannattaako se pitkän päälle? Toisten laputtaminen lokeroihin ei palvele ketään, kaikkein vähiten meitä itseämme. Keskity tallaamaan omaa polkuasi. Sinut on tehty sitä varten. :o) Aika hyvä muistutus! –L

Mukava pieni äänikirja yön pikkutunneille, kun ei vielä tahdo nukahtaa. Eläinkommunikointikirjat eivät petä koskaan. Sisältävät aina suuria sanoja, jotka painuvat syvälle sydämeen. Kerran opittua ei enää saa oppimattomaksi, kuten joku taisi kirjassa sanoa…

Hei vaan ihmisssset,

meidän kaltaisemme ovat ratsastaneet tällä maapallolla jo hyvin pitkään ja olemme nähneet monenlaisten asioiden muuttuvan ja monien pysyvän muuttumattomina. Kyllä, on totta, että kaikki elämänmuodot ovat yhteydessä toisiinsa. On myös totta, että toiset meistä ovat hieman poissa näkyviltä ja hyvästä syystä.


Me tulimme tänne enemmän yksinäisyyteen taipuvaisina, voidaksemme olla tarkkailijan roolissa, samalla kun kuljemme omaa polkuamme. Emme tulleet tänne ollaksemme ruokaa, vaatteita tai ihmisten kumppaneita. Ja on tarkoituksellista, ettei meidän lähellämme ole turvallista olla.

On joitakin ihmisiä, jotka ruokkisivat mielellään egoaan dominoimalla tai tappamalla meitä, mutta tämä viesti ei ole heitä varten. Tämä keskustelu on niille teistä, jotka eivät halua tappaa meitä, eivätkä tahdo jakaa elämäänsä kanssamme. Te edustattekin suurinta osaa ihmisistä.

Elämme joukossanne ja suurelta osin täysin huomaamattomina valtaosan elämästämme. Näin tehdessämme yksi asioista, joita teemme on ihmisten evoluution tarkasteleminen ja tämän tiedon välittäminen nuoremmillemme. Voimme aistia ja tuntea joukostanne ne, jotka aktiivisesti etsivät keinoa erottua siitä, millaisia ihmiset ovat olleet ikuisuuksien ajan. Te olette niitä, jotka tahtovat erottua ihmismassoista. Etsitte mahdollisuutta olla syvällisessä yhteydessä kaikkeen ja löytää samalla tarkoitusta sille, miksi olette täällä.

Näemme ne, jotka ovat täydellisen onnellisia kun eivät kaivele asioita kovin syvällisesti. Emme tuomitse, emmekä toivo heidän olevan erilaisia. He kulkevat omia polkujaan, aivan kuten on tarkoituskin, ja se tuo heille lohtua. Sitten näemme teistä ne, jotka pitävät tuota polkua sietämättömänä ja käsittämättömänä. Ja sitä se teille onkin. Te olette täällä laajentamassa rajoja ja luomassa uusia polkuja itsellenne sekä muille. Kumpikaan ryhmä ei ole oikeassa tai väärässä. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää.

Voitteko kuvitella, että jokainen ihminen olisi etsimässä syvällisempää ja laajentamassa rajoja? Ensin se saattaa vaikuttaa hyvältä idealta, mutta katsopa hieman tarkemmin, miten kaoottista ja hankalaa se olisi. Jokainen teistä ajelisi autollaan, täsmälleen samaa kaistaa, vailla minkäänlaisia sääntöjä ja liikennemerkkejä. Jotkut johtaisivat, toiset seuraisivat. Useimmat olisivat vain täysin levällään, joko aiheuttaen onnettomuuksia toisille tai tönimässä heitä pois heidän omalta polultaan.

Sille on syynsä, miksi te kaikki ette tee samanlaisia asioita, samalla tavalla. Niin on tarkoitettu. Niinpä nähdessänne jonkun, joka on täysin onnellinen ollessaan täsmälleen siinä kohtaa elämäänsä missä on, voisitteko tuomitsemisen tai negatiivisen nimittelemisen sijaan, vain hyväksyä, että he ovat tekemässä täsmälleen sitä, mitä he tulivat tänne tekemään. Vaikka ette täysin ymmärtäisi tai hyväksyisi sitä.

Kun keskität ja käytät energiaa toisen tuomitsemiseen, opit tietenkin oppiläksysi. Harhaudut samalla myös omalta polultasi, etkä päädy sinne, minne olit aikeissa mennä. Saat tietenkin hortoilla niin paljon kun tahdot, mutta olisiko se sinun korkeimmaksi hyödyksesi, mitä? Kannattaisiko sinun palvella korkeampaa minääsi enemmän keskittämällä energiasi omaan polkuusi, jota olet tallaamassa.

Shawndra McWhorter: What They Want Us To Know: Messages of Hope, Meaning and Unity from the Animal Kingdom (2021)

Kiinan norsut

Eläinkommunikoija Sandra Mendelson bloggasi eilen Kiinan vaeltavista norsuista. Viesti kehottaa näkemään vain positiivisen lopputuloksen maapallolle. Ajatukset luovat todellisuutemme ja eläimet jos ketkä tietävät sen. He eivät tuhlaa aikaansa negatiiviselle energialle — ja varmaan juuri siksi me heitä niin paljon rakastammekin… He inspiroivat meitä esimerkillään ja tämä hämmästyttävä vaeltava norsulauma inspiroi niin ihmisiä, kuin muita eläinlajeja. Näemme kenties lisää näitä ”irtiottoja”, kaikkialla maailmassa. Mielenkiintoista. –L

Viimeisten 15 kuukauden ajan lauma villejä norsuja – vauvoja mukanaan – on kulkenut yli 500 kilometriä Kiinan läpi. Siinä missä tiedemiehet pohtivat, että ehkäpä heidän ”johtajansa lähti väärään suuntaan”, minä olen saanut hyvin erilaisen viestin heidän tarkoittamastaan intentiosta heidän matkansa taustalla. (Minulle on kerrottu, että norsut ottavat ensimmäisen askeleen ja muut lajit tulevat rauhallisesti astumaan esiin jotta saataisiin enemmän kiinnitettyä huomiota luonnon ja koko maapallon hyvin vakavaan tilanteeseen.)

Norsulauma:

”Valitsimme tämän paikan, koska täällä on niin vähän valoa. Olemme valotyöntekijöitä, muttemme ole pystyneet lyömään läpi ja kohottamaan sydämiä juuri täällä.

Aika on loppumassa… olemme siis lähteneet kaduille, kulkemaan tämän mahtavan ja laajan maan halki. Tämä on ainoa asia, jonka me voimme tehdä saadaksemme ihmisten huomion. Riskeeraamme elämämme, ja myös lastemme elämän, välittääksemme tämän viestin meidän läsnäolostamme.

Täällä pidetään pyhäpäiviä niin kovin suuressa arvossa — mutta me emme voi odotella juhlapyhiä. Silloin kun puolustaa sitä, mikä on pyhää, jokainen päivä on pyhäpäivä.

Antakaa ihmisten katsoa meitä silmiin ja tietää se, että mitä he tekevät maapallolle, he tekevät myös meille. Olemassa ei ole koheesiota; he eivät näe yhteyttä niiden villien olentojen välillä, joita suojellakseen ja säilyttääkseen he tekevät niin kovasti työtä [Keski-Kiinassa], ja niiden kuolettavien myrkkyjen, haitallisen teknologian, kemikaalien ja tuotannon välillä, joilla he tuhoavat maapalloa ja lukemattomia eläviä olentoja.

Miten ihmiset tulevat reagoimaan meihin? Alkavatko he puhua ääneen ja käyttämään ääntään vai hyväksyvätkö he edelleen sen, mitä bisnesjohtajat ja heidän maansa valitsevat ahneuden ja dominoinnin himon vuoksi? Tulevatko he NÄKEMÄÄN meidät? Tulevatko he NÄKEMÄÄN itsensä?

Me tulemme jatkossakin näkemään valtaisan mahdollisuuden ihmisissä ja visioimme vain parhaimman lopputuloksen: heräämisen. Pyydämme sitä samaa kaikilta teiltä, jotka NÄKEVÄT.

Kimalaisviisautta

Edellisen postauksen lähteenä olevassa kirjassa tavataan myös kimalainen (mehiläinen). Dawnin haastatellessa eläinkommunikoijakolleegaansa kirjaa varten kimalainen lensi Penelope Smithin nenän edestä ja kesken kaiken selvisi, että silläkin oli sanottavaa. — Siitä tuli kirjan yllätysvieras ja se jakaa hyvin samankaltaisen viestin kuin kissaneuvosto aikaisemmin. Kaikki ovat yhtä ja sen minkä teet yhdelle kimalaiselle, teet kaikille kimalaisille… He eivät tosin takerru pieniin yksityiskohtiin – ei edes siihen, että ihminen saattaa saada päähänsä talloa kimalaisen hengiltä. Alla siis suuria kimalaisviisauksia niille, jotka kokevat yksinäisyyttä ja erillisyyttä sosiaalisen eristäytymisen merkeissä. Mekin olemme Yhtä. Vain ajatuksemme erottavat meidät muista — eivät suinkaan seinät! –L

Edustan kimalaisia. Eroamme muista kimalaisista. Emme asu kennoissa. Emme kuulu ryhmiin. Zoomailemme kaikkialla maailmassa minä ja minunlaiseni. Olemme yksi olento, joten en erottele tätä kehoa tässä paikassa muiden kehojen kanssa muissa paikoissa, koska me zoomailemme kaikkialla.

Kimalaiset eivät elä kovin pitkään. Kehomme maatuvat hyvin nopeasti. Teistä se näyttää siltä, että elämme lyhyen hetken. Meille elämämme on ikuisuus. Elämme kaikissa muodoissamme yhtä aikaa. Joten jos yksi pala putoaa maahan, me jatkamme. Olemme sekä kimalaisyksilö että Yksi Kimalainen ja kaikki meistä tietävät sen. Kimalaiset ovat ainutlaatuisia….

(Ha! Ei ole yhtään lajia, joka ei ajattelisi noin!”, hihkaisi Penelope.)

Kimalaiset ovat ainutlaatuisia, jatkoi kimalainen. Meillä on ainutlaatuinen keino kulkea maapallon ympäri. Kimalaisina kunniotamme sekä nuorempia että vanhempia muotojamme. Se kaikki kuuluu elämän jatkumoon ja se kaikki on osa meitä. Kun sinulla on kimalaisen tietoisuus, ymmärrät, että et ole erillinen osa mistään ja että kaikki on jatkuvaa solujen muuntautumista.

On hyvin tärkeää tässä ajassa olla sotkeentumatta ajatuksiin erillisyydestä. Me kimalaiset emme vastusta mitään, jopa jos meidät murskataan tai leikellään; me yksinkertaisesti tunnemme kaiken osana seuraavaa muuntautumista. Olemme niin tiivisti yhtä kaikkien nuorten kanssa ja kaikkien vanhojen kanssa — kaikkien kimalaisten kanssa — ettemme kärsi siten kuin te. Ainoa syy tuntemaanne kärsimykseen on teidän erillisyyden tuntemuksenne, erillisyyden ajatuksenne.

Suosittelenkin, ettette enää näe itseänne nuorena tai vanhana vaan itsenne jatkumona, tunnette nuorena olemisen herkullisuuden ja vanhana olemisen herkullisuuden.

Ette tunne enää, että olette jotakin, joka on erossa muista. Tunnette yksinkertaisesti elämän liikkeen ja koette kaiken ilon, kaiken kivun, kaikki tunteet yhtenä jatkumona. Tämä on kimalaisviisauden ydin.

Dawn Baumann Brunke: Animal Voices, Animal Guides: Discover Your Deeper Self through Communication with Animals (2009)

Kissaneuvosto

Kissat ovat energiatyöntekijöitä kodeissamme ja usein valitsevat myös hoitaa ihmisiään – kodin energioiden hoitamisen lisäksi. Dawn Baumann Brunken kirjassa Animal Voices, Animal Guides eläinkommunikoija Gretchen Kuntz kohtaa kissaneuvoston. (Tämä kirja on jo muutaman vuoden vanha, mutta edelleen hyvä ostos, etenkin jos vasta tutustut aiheeseen. Suosittelen kaikkia Dawnin kirjoja, jos tahdot todella oppia ymmärtämään eläimiä, heidän viisauttaan ja tehtäväänsä maapallolla. Opit samalla paljon uutta itsestäsi… Ota kissojen haaste vastaan näin korona-aikana ja rauhoitu meditoimaan, jos olet jumissa neljän seinän sisällä. Kissasi voi auttaa! –L

Tervehdys. Me olemme Kissa. Olemme osa jokaisen kissan tietoisuutta ja sielua. Olemme yhdistäjiä. Olemme henkiä ja olemme yksi.

Iloitsemme tästä kirjasta. Ihmisten pitää tuntea ja kunnioittaa erilaisia eläinten tietoisuuksia, koska kaikki luodut ja olennot ovat samankaltaisia. Vaikka olemme ryhmä yksilöllisiä kissasieluja, me olemme myös Kissa – se energia, joka edustaa Kissaa ja mitä Kissa edustaa. Esimerkiksi, olemme tarkkaavaisuus ja tasapainoinen energia; rakastamme jahtaamisen ja hengissä pysymisen realismia. Olemme kesyyntyneitä ja sillä tavoin sidoksissa ihmisiin, mutta omasta valinnastamme. Yhdistämme villin ja kesyn kotielämän tavalla, joka on meille ainutlaatuinen.

Koska kissat ovat kesyyntyneitä ja elävät kanssanne, me opimme teistä ja te meistä. Käytämme energiaa koskettaaksemme sydäntänne ja hoitaaksemme teitä, kuten me hoidamme maailmanlaajuista energiaverkkoa. Me myös tasapainotamme energioita ja hoidamme universumin haavoja. Olemme huolissamme tästä maapallosta, sillä rakastamme sen muotoja, ja työnämme on kuroa umpeen rakoa luonnon ja ihmisyhteisöjen välillä, kiinteän ja hengen välillä, universumin ja maapallon. Mutta eniten hoidamme maapallon energioita, sillä olemme sen lihaa.

Nyt tulee oppiläksy kaikille ihmisille, joita me rakastamme. Katsokaa meidän luontoamme. Kissat ovat itsenäisiä. Me kunnioitamme omaa itseämme. Kissaisuus on ainutlaatuista. Kissana olemisessa meidän tietoisuutemme muovaantuu tällä tavalla olemisessa. Useimmat kissat kertovat teille, että nauttivat kissana olemisesta. Kissana olemisen ainutlaatuisuus sopii heille. Se tuntuu oikealta heidän tarkoituksiinsa.

Ihmisenä ollessa teillä on myös oma taajuus. Valintanne olla ihmiskehossa vaikuttaa teihin. Me olemme osa samaa energiaa, mutta meidän energiaosasemme värähtelevät eri tavoin ja meidän kehomme on meidän värähtelytaajuutemme muotoinen. Se miksi otamme tietyn muodon — ihmisen, kasvin tai kissan — liittyy siihen, mitä meillä on opittavaa tässä tietyssä muodossa olemisesta.

Ihmisenä olemisen valinta on melkoinen valinta. Voit oppia niin paljon. Siinä on sekä hyvät, että huonot puolensa. Yksi ihmisen tavoista on etsiä tietämystä. Tämä voi johtaa suuriin asioihin, kuten sairauksien fyysisiin hoitoihin. Mutta fyysisessä maailmassa on niin paljon opittavaa; koneet ja tiedonvälitys niissä, ihmisten kielellä ja kuvina, voivat siirtää huomionne pois sielustanne. Muistakaa — se miten elätte fyysisessä maailmassa vaikuttaa henkenne energioihin, joten on tärkeää pysytellä kosketuksissa ja uskoa omaan, todelliseen itseesi.

Kissat voivat olla avuksi. Tasapainotamme energioitanne ja osoitamme teille esimerkkiä. Kissat ovat ainutlaatuisesti omia itsejään. Jokainen kissa on Kisssa, ja siten hyväksyy roolinsa Kissana maailmassa. Lisäksi, kissat ovat yleisesti ylpeitä kissana olemisestaan. Kissa ei ehkä pidä kaikista muista yksittäisistä kissoista, ja jotkut saattavat olla valaistuneempia kuin toiset, mutta me kaikki tunnistamme jokaisen toisen kissan osana kissana olemisen tilaa. Teidän pitää tunnistaa toisenne samalla tavalla, Ihmisenä, osana samaa olemisen tasoa.

Mutta suurin oppiläksymme on tämä: kunnioitamme itseämme, toiveitamme, sitä ketä olemme syvimmiltämme. Et voi saada kissaa tekemään sellaista, mitä se ei tahdo tehdä ilman painostamista. Tunnemme harvoin syyllisyyttä. Opiskele kissojen yhteisöä ja tulet näkemään että kunnioitamme itseämme. Meidän suhteemme ovat venyviä, mutta elämme aina teidän runoilijanne sanojen mukaisesti: ”omalle itselles rehellinen ollos”.

Omalle itselles, rehellinen ollos.

Sori, Shakespeare! :o)

Muista, olet aina sinä. Voi olla hauskaa leikkiä erilaisena olemisen kanssa, ja on hyväksi kokeilla uusia asioita, mutta sinun tulee aina kunnioittaa itseäsi. Sisälläsi on sielu, kirkkaan loistavana. Kissat voivat auttaa sinua näkemään sen. Katso miten meditoimme — kokeile sitä. Ole hiljaa ja paikoillasi ja tunne sisäinen itsesi. Tiedä, että minne kuljetkin ja ketä ikinä tapaatkin, sielusi on yhä siellä. Voit muuttaa näkökulmaasi asioihin, mutta olet silti ainutlaatuisesti sinä. Ja aivan kuten kissa on mahtava niin itsenään Kissana ja yksilönä, niin olet sinäkin. Sen tietäminen lievittää pelkoasi ja tulet olemaan ystävällisempi muille ihmisille, eläimille, kasveille, hengille ja asioille. Ymmärrätkö?

Kysykää vapaasti kysymyksiä ja vastaamme teille! Rakastamme ihmisiä ja odotamme innolla tulevia keskinäisiä kohtaamisiamme, missä me kaikki olemme rakkauden, kunnioituksen ja oman itsen, itsemme, tuntemisen energiassa.

Rauhaa, rakkautta ja syvää tietämystä teille, Yhdeltä ja Monilta, jotka Kissoja ovat.

Dawn Baumann Brunke: Animal Voices, Animal Guides: Discover Your Deeper Self through Communication with Animals (2009). Sivu 99-101.

Lajien hiljainen työ

Penelope Smith muistuttaa kirjoituksessaan 15.4.2021, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia, kuin ihmiset joskus luulevat. Yleistäminen on sitkeä vitsaus ihmisten parissa ja myös eläinten ystävät voivat langeta siihen. Penelopen kirjoitus paljastaa jälleen kerran sen, miten vain ja ainoastaan kuuntelemalla eläimiä, yksilönä tietyssä tilanteessa, voimme ymmärtää mikä motivoi ja ohjaa heidän tekojaan. Arvailu ei auta. –L

Penelope kirjoittaa:

Postittaessani artikkelin tai videon Facebookissa eläimestä, joka pelastaa tai hoitaa toisia kaltaisiaan tai muita lajeja, mukaan lukien ihmiset, olen tullut nähneeksi kommentteja kuten:

  • Oi, eläimet ovat sellaisia enkeleitä.
  • Toivon voivani elää maailmassa, missä olisin eläinten ympäröimänä. Se olisi niin paljon rauhallisempaa.
  • Villeinkään ei-ihminen (eläin) ei kohdista harmia tai vihaa tai julmuutta omaa tai toista lajia kohtaan, kuten moni ihmiseläin tekee.
  • Eläimet ovat täynnä ehdotonta rakkautta, toisin kuin ihmiset. Vain ihmiset tuhoavat toisiaan ja kaikkea luontoa ympärillään.

Tällaiset kommentit näyttäisivät ehdottavan, että ihmiset ovat pahoja olentoja ja eläimet ovat pyhimyksiä. Niillä annetaan ymmärtää, että ihmiset ja toiset eläimet ovat täysin erilaisia olentoja, sen sijaan, että kaikki olisivat osa eläinkuntaa, ja jokaisella olisi oma eläinluontonsa ja paikkansa elämän verkossa.

Tällainen ajattelu jättää täysin huomiotta päivittäiset tilanteet, joissa ihmiset toimivat pyyteettömästi ja myötätuntoisesti ja ystävällisesti toisten lajien vuoksi, jopa vaarantaen niin tehdessään oman elämänsä. Hyvät uutiset ihmisten teoista eivät niin usein saavuta huomiota kuin raportit haitallisesta toiminnasta.

Tilanne on paljon monimutkaisempi, vivahteikkaampi, sekavampi sekoitus ihmiseläimiä ja ei-ihmiseläimiä, kuin mitä nämä kommentit olettavat.

Katsotaanpa tarkemmin.

Ristiriitainen luonto

Olen kommunikoinut eläinten kanssa, ovat täysin ristiriitaisia ja sekavia. Esimerkkeinä toimivat jotkut susihybridit, jotka on jalostettu ihmisten kumppaneiksi. He saattavat taistella susivaistojensa ja koiraluontonsa välillä, syöksyen joskus ulos taloista tai pitopaikoistaan, satuttaen samalla itseään, tai fyysisesti satuttavat ihmisiään. Toisinaan he saattavat käyttäytyä rauhallisesti, rakastavasti ja leikkisästi ihmisten kanssa. Heitä voi olla hyvin hankalaa auttaa konsultoiden, hoitaen ja/tai kouluttaen, jotta heidät saataisiin elämään tasapainossa ristiriitaisen luontonsa kanssa.

On tilanteita, joissa koirat, joita on koulutettu hyvin ja rakastavassa ympäristössä, ja jotka ovat ystävällisiä ihmisiä kohtaan, muuttuvatkin odottamatta hyvin aggressiivisiksi ja rampauttavat tai tappavat lapsen, tai aikuisen, joka on sitä huoltanut tai muita eläimiä. Heidän halunsa olla rakastettu koirakumppani on ristiriidassa sukupolvien pituisen aggressiivisen jalostuksen ohjelmoinnin kanssa. He saattavat yhtäkkiä hyökätä, usein käyttäytyen jopa täysin normaalisti ja ystävällisesti ennen – tai jälkeen – vakavan hyökkäyksen, jossa he ovat vahingoittaneet tai tappaneet toisen eläimen tai ihmisen. Heidän sisäinen dynamiikkansa on kuin taistelukenttä.

Olen tavannut monia eläinlajeja, sekä kotieläimiä, että rescue-tapauksia tai vankeudessa eläviä villieläimiä, joilla on hyvin vastakkaisia impulsseja, syviä pelkotiloja, sekä suruja, jotka saavat heidät käyttäytymään epävakaasti.

Autenttisuus ja tuhoisuus

Jotkut villieläimet, kuten karhut ja leijonat, haavoittavat tai tappavat oman lajinsa jäseniä, mukaan lukien pienet lapset. Villeydessä elävien simpanssien on nähty murhaavan ja syövän toisia simpansseja.

Kuten huonojen uutisten kanssa ihmisten käyttäytymisestä, voisimme samoin listata muiden eläinten käyttäytymistä, jota pidämme kammottavana tai julmana, manaten samalla alentavaa sanontaa ”eläimen lailla”. Itse asiassa, me kaikki, niin ihmiset kuin ei-ihmiseläimet, käyttäydymme kuten eläimet, joita me olemme, ristiriitaisine impulsseinemme ja luontomme plussina ja miinuksina. Pimeys ja valo — meillä kaikilla on ne molemmat.

Toiset eläimet voivat kohdella ympäristöä ja muita lajeja tuhoisalla tavalla myös resurssien ylikäytön vuoksi. Luonnonvoimat, kuten taudit (epidemiat), nälkä, kuivuus, saalistaminen… työskentelevät palauttaakseen tasapainon lajien populaatioihin, aivan kuten ne tekevät myös ihmispopulaatioissa.

Fyysiset tarpeet tai halut voivat joskus ohjata meitä tuhoisampaan suuntaan, samalla kun meidän henkinen luontomme (anima=sielu, henki, henkäys, ilma, elämä) voi ohjata meitä ystävällisempään sekä hyödyllisempään suuntaan.

Eläimet ovat ”autenttisia” omaa luontoaan kohtaan, mukaan lukien geneettinen ohjelmointi, ympäristön vaikutukset, sekä heidän emotionaalinen kypsyytensä ja henkinen tietoisuutensa. Tämä pätee myös ihmisiin.

Ihmisten vaikutukset

Jotkut eläinten ongelmista juontuvat elämisestä ihmisten kanssa. Eläimet voivat myös kopioida tapoja ja energiaa, jonka kanssa he elävät ihmisten parissa. Olen kommunikoinut kotieläinten kanssa, jotka teeskentelevät tai jopa valehtelevat, kun he kokevat uhkaa tai mahdollista kärsimystä, tai jopa kuolemaa ihmisten taholta. Muistan kissan, joka sanoi olevansa nuorempi, koska hän oli kuullut, että ihmiset tappavat vanhempia eläimiä.

Kaikki vaikeudet, mitä eläimillä on eivät liity elämään ihmisten rinnalla. Monet juontuvat pelkästään niistä haasteista, mitä meillä kaikilla on yrittäessämme selvitä maapallolla.

Kuten ihmiset, toiset eläimet kykenevät tekemään päätöksiä ja luomaan siten oman kohtalonsa, fyysisen todellisuuden pelin puitteissa. He suuntaavat myös omille henkisille matkoilleen ja työskentelevät haasteiden parissa ja kehittyvät monien eri elämien avulla. Maapallo on hieno ohjauskenttä ja leikkikenttä meille kaikille.

Muut eläimet voivat myös kokea mentaalia ja emotionaalista sekavuutta ja konfliktia. Eläinkommunikoijana sekä konsulttina olen nähnyt laajan skaalan tietoisuuden tasoja ja traumoja muiden lajien eri yksilöissä, joko kesyissä tai villeissä. He tarvitsevat joskus apua saavuttaakseen selkeyden ja rakkauden tilan sisällään, aivan kuten ihmisetkin.

Peili

Asia ei ole mustavalkoinen, niin että ihmiset olisivat pahoja ja eläimet puhtaita sieluja, jotka aia elävät rakkaudessa, totuudessa ja tasapainossa. Kun ihmiset maalaavat kuvaa ihmisistä pahoina tyyppeinä ja eläimistä enkeleinä, tämä usein heijastaa heidän omaa itserakkauden puutettaan, käsittelemättömiä kipuja ja konflikteja ja sitä, että parantavaa hyväksyntää tarvitaan heidän omaa luontoaan kohtaan.

Toiset ihmiset saattavat muistuttaa meitä liian epämukavasti omasta itsestämme. Meidän saattaa olla liian vaikeaa kohdata pimeys toisessa ihmisessä, joka heijastaa pimeyttä itsessämme, jotta emme tahdo kohdata. Tämä peiliefekti saattaa tuntua epämiellyttävältä ja pyrimme välttämään sitä.

On usein helpompaa katsoa eläimiä ja nähdä heissä itsemme parhaat puolet. Saatamme kuitenkin tarkoin hellimissämme suhteissamme eläinten kanssa huomata, että he peilaavat meistä myös meidän vähemmän jaloja piirteitämme.

Se voi olla ärsyttävää ja raivostuttavaa, ellemme tunnista sitä ja hyväksy peilausta ja käytä sitä samalla tilaisuutena kasvaa niin emotionaalisella, kuin henkisellä tasolla. Läheinen suhde, minkä tahansa lajin kanssa, voi osoittaa meille asioita mistä meidän pitää tulla tietoisemmiksi, mistä oppia ja mitä parantaa, samalla on kuljemme eteenpäin yhteisellä polullamme.

Myötätunto itseämme kohtaan

Kyllä, meillä on paljon opittavaa toisilta eläimiltä, mukaan lukien myötätunto ja rakkaus meitä itseämme kohtaan, kaikkine virheinemme. Eläinystävämme usein näyttävät meille miten he rakastavat meitä juuri sellaisina kuin me olemme. Voimme oppia heidän esimerkistään elämäniloa, ilman ihmisen itsetuomitsemisen taakkaa.

Muut eläimet voivat myös oppia ja hyötyä kontakteista meidän kanssamme. Muussa tapauksessa he eivät valitsisi olla kontaktissa meidän kanssamme.

Lajista riippumatta me kaikki olemme täällä oppimassa toisiltamme, ja elämästä, juuri sellaisena kuin se on, pimeää ja valoisaa, hyvää tai pahaa.

Kun me lajina kuin lajina todella kommunikoimme ja kuuntelemme toisiamme, voimme kurkistaa fyysisen ulkonäön ja kanssakäynnin dynamiikan vaatetuksen taakse siihen mahtavaan rakkauteen, joka on todellinen luonto jokaikisessä olennossa.

En tahtoisi elää maailmassa ilman toisten lajien mahtavaa kirjoa kanssamatkaajina. Nämä hämmästyttävät olennot muistuttavat meitä, että myös me olemme hämmästyttäviä. He opettavat meitä navigoimaan eteenpäin hyväksynnän, ilon ja arvokkuuden kautta.