Animal Voices-kirjassa Dawn Brunke tarjoaa Jeri Ryanille (psykoterapeutti, eläinkommunikoija) mahdollisuuden keskustella koe-eläimen kanssa, joka asuu tutkimuslaboratoriossa. Jeri aloitti keskustelun kyselemällä, olisiko apinalla jokin asia, jonka hän tahtoisi ihmisten tietävän.
”Minulla on hyvin vähän sanottavaa ihmisille. Koen sellaista läheisyyttä, että se hämmentää. Tunnen veljeyttä niihin ihmisiin, jotka tulevat asumukseeni ja aiheuttavat minulle iloa tai ahdinkoa. Läheisyyteni sitä kohtaan hämmentää minua ja pohdinkin, jos minäkin voisin tehdä sitä samaa – jos vain olisin tullut ajatelleeksi sitä.”
Miksi valitsit olla juuri tätä lajia?
”Olen aina ollut tämän lajin edustaja. En muista mitään muuta. Nautin tämän kehon vapaudesta ja vetreydestä. Nautin lajijäsentemme läheisyydestä, rehellisyydestä ja siitä, miten nopeasti erimielisyydet hoidetaan, vaikka tunteet ovat hyvinkin pinnassa. Rauhaisuus on kuitenkin, mitä pääsääntöisesti tahdomme. Meistä löytyy hiljaista välittämistä. Otamme vastaan hössöttämättä ja annamme samalla tavalla. Nämä ominaisuudet saavat minut tuntemaan lohtua ja vapautta. Siksi valitsen tämänkaltaisen kehon.”
Sinulla ei varsinaisesti ole vapautta laboratoriossa. Miten päädyit sinne?
”Ymmärrykseni mukaan se oli väliaikaista. En ymmärtänyt mitä siellä tulisi tapahtumaan. Halusin olla tietyn hengen kanssa, joka minut synnytti. Ajattelin, että minäkin voisin oppia ihmisistä. Se tuntui minusta harmittomalta ja yhteistyötä sisältävältä toimelta. En tiennyt mitä kaikkea tulisi tapahtumaan.”
Miltä laboratoriossa olo tuntuu nyt?
”Minulla on ystäväni ja ilon hetkeni sen tietämisessä, että voin nousta tämän kaiken yläpuolelle. Olen nuorempi sydämeltäni ja minulla on yhä hyvin kypsiä toiveita kaikkien hyväksi. En toivo, että elämäni päättyy tähän. Toivon täyttymystä.”
Jotkut sanovat, että laboratorioeläinten elämä voi olla merkityksellistä, koska edistätte suurempaa asiaa. Eikö se tuo täyttymystä?
”Ei. En ole nähnyt suurempaa syytä ilman suurempaa dilemmaa. Eikö ole paradoksi, että aiheutetaan kärsimystä yhdelle ryhmälle, jotta se estäisi jonkun toisen ryhmän kärsimyksen? Minun sekä kaltaisteni kärsimys kestää koko tämän elämän. Niiden sielujen, jotka aiheuttavat tämän, kestää monta eri elämää. En siis näe minkäänlaisen opetuksen tapahtuvan kummallekaan osapuolelle.”
Onko asiassa ennemminkin jokin kosminen tarkoitus?
”Kyllä, kuten on kaikessa elämässä. Meidän kaikkien pitää löytää paikkamme auringossa ilman, että sekaannumme millään tavoin toisten paikkaan auringossa. Olemme hyvin kaukana siitä — niin minun kaltaiseni, kuin sinun kaltaisesi.”
_______________________
Keskustelu jatkuu sillä, että ehkä meidän ei ole aina tarkoitus tietää, mikä on alla piilevä kosminen tarkoitus. Niinpä. Elämä maapallolla on usein sitä, ettemme tiedä, mikä on asioiden suurempi tarkoitus. Karma on kuitenkin narttu, kuten sanotaan, ja toiselle aiheutettu kärsimys ja/tai tahallinen kiusaaminen (labrassa tai ei!) tulee aina energeettisesti tasapainotetuksi. Ehkä seuraavalla, tai sitä seuraavalla sivulla… Kaikelle on syynsä, vaikka se kenties jäisikin mysteeriksi tässä hetkessä. Koska ihminen haluaa aina tietää kaiken, hän yrittää keksiä koottuja selityksiä… vedoten tieteeseen, uskontoon tai muihin omaksuttuihin uskomusmalleihin. :o} Ne eivät kuitenkaan tunne käsitettä karma. Oravanpyörä pyörii ja toimii kuin junan vessa, haha. Mitä (koe)eläimiin tulee: heiltä itseltään voi ja pitäisikin kysyä, ennen kuin ryhdytään toimenpiteisiin, jotka koskevat heitä. Sen on eläinkommunikointi meille näyttänyt jo vuosikymmenten ajan. Mutta koska ihminen näkee mitä ihminen haluaa, niin… poljemme paikallamme hyvin pitkälti. Se on lievästi ilmaistuna turhauttavaa. Gregg Bradenin ja kaikkien muiden, jotka pyrkivät yhdistämään henkisyyden ja tieteen, työ on tärkeää – ja varmaankin todella turhauttavaa! –L
Eläinkommunikointiblogi 