Shawndra McWorterin lähes kolmetuntisessa äänikirjassa oli hyvinkin syvällisiä viestejä erilaisilta eläimiltä. Minua ravisteli sanoillaan kalkkarokäärme, johon Shawndra törmäsi eräänä aamuna — turvallisesti, onneksi. Käärme oli kohmeinen yön jäljiltä. Kalkkarokäärmeen viisaus sen sijaan ei ole kohmeessa! Huh! Puhutaan jälleen kerran siitä, miten innokkaita me ihmiset olemme tuomitsemaan toisia, jos he eivät sovi omaan pirtaamme, mutta kannattaako se pitkän päälle? Toisten laputtaminen lokeroihin ei palvele ketään, kaikkein vähiten meitä itseämme. Keskity tallaamaan omaa polkuasi. Sinut on tehty sitä varten. :o) Aika hyvä muistutus! –L

Hei vaan ihmisssset,
meidän kaltaisemme ovat ratsastaneet tällä maapallolla jo hyvin pitkään ja olemme nähneet monenlaisten asioiden muuttuvan ja monien pysyvän muuttumattomina. Kyllä, on totta, että kaikki elämänmuodot ovat yhteydessä toisiinsa. On myös totta, että toiset meistä ovat hieman poissa näkyviltä ja hyvästä syystä.
Me tulimme tänne enemmän yksinäisyyteen taipuvaisina, voidaksemme olla tarkkailijan roolissa, samalla kun kuljemme omaa polkuamme. Emme tulleet tänne ollaksemme ruokaa, vaatteita tai ihmisten kumppaneita. Ja on tarkoituksellista, ettei meidän lähellämme ole turvallista olla.
On joitakin ihmisiä, jotka ruokkisivat mielellään egoaan dominoimalla tai tappamalla meitä, mutta tämä viesti ei ole heitä varten. Tämä keskustelu on niille teistä, jotka eivät halua tappaa meitä, eivätkä tahdo jakaa elämäänsä kanssamme. Te edustattekin suurinta osaa ihmisistä.
Elämme joukossanne ja suurelta osin täysin huomaamattomina valtaosan elämästämme. Näin tehdessämme yksi asioista, joita teemme on ihmisten evoluution tarkasteleminen ja tämän tiedon välittäminen nuoremmillemme. Voimme aistia ja tuntea joukostanne ne, jotka aktiivisesti etsivät keinoa erottua siitä, millaisia ihmiset ovat olleet ikuisuuksien ajan. Te olette niitä, jotka tahtovat erottua ihmismassoista. Etsitte mahdollisuutta olla syvällisessä yhteydessä kaikkeen ja löytää samalla tarkoitusta sille, miksi olette täällä.
Näemme ne, jotka ovat täydellisen onnellisia kun eivät kaivele asioita kovin syvällisesti. Emme tuomitse, emmekä toivo heidän olevan erilaisia. He kulkevat omia polkujaan, aivan kuten on tarkoituskin, ja se tuo heille lohtua. Sitten näemme teistä ne, jotka pitävät tuota polkua sietämättömänä ja käsittämättömänä. Ja sitä se teille onkin. Te olette täällä laajentamassa rajoja ja luomassa uusia polkuja itsellenne sekä muille. Kumpikaan ryhmä ei ole oikeassa tai väärässä. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää.
Voitteko kuvitella, että jokainen ihminen olisi etsimässä syvällisempää ja laajentamassa rajoja? Ensin se saattaa vaikuttaa hyvältä idealta, mutta katsopa hieman tarkemmin, miten kaoottista ja hankalaa se olisi. Jokainen teistä ajelisi autollaan, täsmälleen samaa kaistaa, vailla minkäänlaisia sääntöjä ja liikennemerkkejä. Jotkut johtaisivat, toiset seuraisivat. Useimmat olisivat vain täysin levällään, joko aiheuttaen onnettomuuksia toisille tai tönimässä heitä pois heidän omalta polultaan.
Sille on syynsä, miksi te kaikki ette tee samanlaisia asioita, samalla tavalla. Niin on tarkoitettu. Niinpä nähdessänne jonkun, joka on täysin onnellinen ollessaan täsmälleen siinä kohtaa elämäänsä missä on, voisitteko tuomitsemisen tai negatiivisen nimittelemisen sijaan, vain hyväksyä, että he ovat tekemässä täsmälleen sitä, mitä he tulivat tänne tekemään. Vaikka ette täysin ymmärtäisi tai hyväksyisi sitä.
Kun keskität ja käytät energiaa toisen tuomitsemiseen, opit tietenkin oppiläksysi. Harhaudut samalla myös omalta polultasi, etkä päädy sinne, minne olit aikeissa mennä. Saat tietenkin hortoilla niin paljon kun tahdot, mutta olisiko se sinun korkeimmaksi hyödyksesi, mitä? Kannattaisiko sinun palvella korkeampaa minääsi enemmän keskittämällä energiasi omaan polkuusi, jota olet tallaamassa.
Shawndra McWhorter: What They Want Us To Know: Messages of Hope, Meaning and Unity from the Animal Kingdom (2021)
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.